Pois fuzzmuurin suojista – The Sword Helsingissä

The Sword – 25.8.2015 Helsinki, Tavastia

Kuva: Tuomas Mettänen

Vastahan nämä nuoret klopit julkaisivat debyyttinsä ja kävivät Clutchin mukana Helsingissä! Ehkä väliin jääneiden vuosien amnesia johtuu siitä, että The Sword jäi tekemään Age of Wintersiä (2006) uudelleen ja uudelleen. Sen seuraajat kenties voittivat vision kirkastumisessa ja määrätietoisuudessa, mutta hävisivät kirkasotsaisessa riffien paiskonnassa ja palvonnassa.

Nyt teksasilaisbändillä on vyönsä alla kiinnostavin albumi sitten yllä viitatun. Juuri keikan kynnyksellä ilmestynyt High Country (2015) vaati kolme vuotta kypsyäkseen, mutta se kannatti. Levy tekee pesäeron nurkkia myöten koluttuun stonerin ja doomin karsinaan. Tuhnuisuudelle takapakkia ja rennolle etelän rokkailulle peukkua.

Vuonna 2007 Nosturissa Clutchia lämmittelivät kenkiään tuijotelleet moppitukat. Bändin ulkoiluttamaa kitaravallia ei tarvinnut hävetä, mutta honottava laulu taisi jäädä takahuoneeseen. Neil Fallonin lavakarismasta ei vieläkään ole tietoa, mutta kahdeksassa vuodessa on sentään opittu katsomaan yleisöä – joskin harvalukuista – silmiin ja kantamaan soittimia arastelematta.

Ämyreitä kumartamaan saapuneet joutuivat pettymään, sillä High Countryn kevyemmät maisemat peittivät myös vanhemman materiaalin. Keikan loppupuolella debyytiltä peräkkäin lohkotut Freya ja The Horned Goddess olisivat kaivanneet usvaisempaa ja lyijyisempää soundia, mutta Warp Ridersin (2010) ja Apocryphonin (2012) kappaleet upposivat joukkoon mallikkaasti.

Keikka alkoi High Countryn varsinaisella avausraidalla Empty Templesillä, joka heitti silmille ämpärillisen Thin Lizzyn hengessä rehdisti rokkaavia sointuja. Hyvä että teksasilaiskvartetti on löytänyt itseluottamuksensa, sillä enää ei ollut fuzzmuuria, jonka takana piileskellä. Kitaristi-laulaja J. D. Cronisen honottava laulu muistutti muinaisesta The Swordista, mutta siihenkin oli tarttunut monotonian sijaan melodioita ja väriä.

Kuten jo tuli mainittua, vanhat hitit eivät näytelleet ohjelman parasta antia. Fokus oli uudessa materiaalissa – kuunnellessa ja katsellessa Cronisen ja Kyle Shuttin kitaroiden utuisesti tunnelmoivaa vuoropuhelua The Dreamthieves -kappaleessa oli helppo todeta, että hyvä näin.

Tuomas Mettäsen kuvaama galleria – klikkaa kuvaa isommaksi ja navigoi nuolin: