Maagista Burzum-versiointia ja humalainen Impaled Nazarene – näin meni Turku Saatanalle

26.02.2014

Live: Turku Saatanalle II – Turun Klubi, 21.–22.2.

Kylmää, pimeää, tuulista ja kolkkoa. Siinäpä oivalliset lähtökohdat Turku Saatanalle II -tapahtumalle, jonka musikaalinen tarjonta tahi vallitseva ideologinen tilanne ei jätä paljonkaan arvailun tai väärinymmärryksen varaan. Kaksipäiväisessä sisäfestivaalitapahtumassa nähtiin ylistyksiä suurelle vihtahousulle, karkotettiin itäisten maiden vääriä profeettoja ja haettiin alkoholilta tuoksuvaa kulmaa totaaliselle sodankäynnille.

Kotimaamme äärimetallikeikkojen kärkinimistä erityisesti valtavirran ulkopuolella ovat vastanneet viime vuosina yhä enenevissä määrin turkulaiset järjestäjätahot. Turku Saatanalle II ei tehnyt sääntöön poikkeusta, vaan marssitti lavalle joukon kotimaisen black metalin kovia tekijöitä. Ulkomaismausteita koettiin tällä erää vain yhden bändin voimin, joskin sitäkin erikoisemmasta kulmasta. Tarjolla oli toinenkin erikoiskattaus, kun lauantai-ilta avattiin kotimaisella black metal -dokumentilla sekä aiemmin näkemättömällä Burzum-kunnianosoituksella.

Kummallekin illalle oli koottu maltilliset neljä bändiä, jos lauantain burzumointia ei lasketa mukaan. Määrä oli hyvä, sillä aikataulusiirtymiä tulee käytännössä aina, ja nyt yleisöllekin riitti hengähdys-, keuhkontervaus- ja kuseskelutaukoja ilman esiintyvien taiteilijoiden pakollista skippaamista. Myös yhtyekattausta saattoi pitää varsin tasaväkisenä, ainakin mitä tulee esiintyvien bändien lavakovuuteen ja keikkapuolen antiin.

Vuosi sitten levydebyyttinsä tehnyt Sawhill Sacrifice oli koko tapahtuman tuntemattomin nimi. Hyvinkäältä ponnistava Sahamäen sakki loihti ilmoille nopeatempoista black metalia aggressiivisen suoraviivaisesti ja tasaisen yllätyksettömästi. Ulkoiset puitteet olivat toki kuosissa, corpsepainteine kaikkineen, eikä ulkopuolinen olisi erottanut porukkaa alan konkareista sen enempää musiikillisesta kuin ulkoisestakaan tyylistä.

Valitettavasti jonkun on jäätävä sakin pohjimmaiseksi, ja koko viikonlopun toiseksi viimeisen sijan saa Sawhill Sacrificen hyvinkin tavanomainen paukutus. Yhtyeen livepuoli ei pahemmin päälle käynyt, eikä musiikkikaan sen suuremmin vielä iskenyt – piirre, joka oli toki vahvasti läsnä jo esikoislevyllä. Sawhill Sacrificea vaivaa sama kuin niin montaa muutakin kokemattomampaa yhtyettä: biisejä ei tunne vielä (juuri) kukaan, liven vähäeleisyys tuntuu lähes anteeksipyytelyltä eikä yhtye ole saanut karismaansa kokeneempien tasolle.

Täysin toisenlaisesta kulmasta tarjosi black metalinsa milteipä vuosi vuodelta vahvistunut Alghazanth. Puoli yhdentoista jälkeen lavalle noussut kokoonpano ei ole musiikkinsa kanssa siinä mielessä kovin kiitollisessa asemassa, että vähänkin huonot soundit tuppaavat torpedoimaan näin melodisen ja tunnelmapitoisen bändin liven vähän turhankin tehokkaasti. Näinpä olikin melkoinen yllätys, kun Alghazanth tuntui upealta toisinnolta siitä, mitä orkesterin musiikki on ollut levyillä.

Vaikka liveliikehdintä tuntui jäävän tälläkin bändillä varsin minimiin, tunnelmasta yhtye piti kiinni kaksin käsin ja vetovoima suorastaan tihkui vasten kasvoja, kosketinsovituksia myöten. Bonuspalkinnon yhtye tarjosi harjoittelemattomalla lavanumerolla, kun basisti-laulaja tuupertui pyörryttyään lavalle. Vahingoilta kuitenkin säästyttiin, ja lopputuloksena oli kenties illan positiivisimmalla tavalla yllättänyt keikka. Jos ei muuta, niin Alghazanth osoitti olevansa lujassa keikkakunnossa. Kannattaa käydä kurkistamassa.

Horna, Turku Saatanalle 2

En liene täysin väärässä, jos väitän Hornan (yllä) olleen yksi tapahtuman odotetuimmista tapauksista. Vaikka tätä kotimaisen mustan metallin kulmakivibändiä tuntuu näkevän vähän jokaisessa kinkerissä ja illanistujaisessa, yhtyeen vetovoimaisuus, vaikuttava diskografia ja lähes alati vaihtuva line-up takaavat sen verran yllätyksellisyyttä, ettei bändi tunnu seisseessä vedessä muhineelta raadolta. Kun kokoonpano käynnisti lähempänä puoltayötä soittopelinsä, yleisöäkin oli siinä määrin paljon, että tapahtuma vaikutti enemmän kuin tyydyttävästi myyneeltä.

Jos ollaan aivan rehellisiä, mitään erityisen säväyttävää Horna ei kuitenkaan katsojilleen tarjonnut – vähän epätavallisempaa covervalintaa ehkä lukuun ottamatta, Rauli Badding Somerjoki kun ei tunnu olevan aivan sieltä tavallisimmasta päästä.

Lienenkö sitten nähnyt Hornan ”liian” monta kertaa, mutta näinkään hyvin suoritettua perusvetoa ei osannut nostaa sille korokkeelle, jolle se varmasti monen mielestä kuuluisi. Live oli juuri niin energinen kuin olettaa saattoi, eikä vokalistin kuolemalta tuoksuvan kaavun hajua voinut lavan läheisyydessä välttää. Hieno suoritus kaikin puolin, kuten aina, muttei Alghazanthin lailla positiivinen yllätys.

Illan viimeisen kruunun sai laittaa päähänsä tapahtuman ainoa ulkomaalaisbändi, ranskalainen Glorior Belli (alla). Tämän yhtyeen kohdalla allekirjoittanut oli latautunut hyvin negatiivisesti, mikä ei koskaan ole hyvä asia, mutta bändin tuore levytys Gators Rumble, Chaos Unfurls on varsin väsynyt. Ikävä kyllä yhtye ei todistanut odotuksia vääriksi, vaan lähinnä vahvisti niitä. Bändin stoner rock -vivahteinen black metal ei toimi levyllä eikä iskenyt livenä yhtään sen paremmin.

inferno_GloriorBelli_5910-2web

Jo yhtyeen ulkoinen habitus näytti siltä, että patonginpurijajoukko on aivan väärässä seurassa, eikä mikään muukaan todistanut toisin. Lähes vaivaantumista aiheuttanut musiikki ajoikin pois sen välittömästä läheisyydestä. Paska homma ranskalaisille, olisihan se ollut mukava päästä kehumaan Metallihelvettiä kulttuurillisesti tärkeästä tuontikohteesta. Ei tällä kertaa. Glorior Belli oli selkeästi koko tapahtuman väsynein viritys. Tätä ei välttämättä tarvitse tuoda Suomeen enää koskaan.

Lauantain pehmeäksi aloitukseksi tarjottiin katsottavaksi, ja vieläpä täysin ilmaisena bonuksena, Loputon Gehennan liekki -dokumenttielokuva. Sopivasti kahta tuntia ennen varsinaista pelinavausta toiminut leffa esitettiin Turussa tiettävästi jo toista kertaa. Todellinen erikoisbonus löytyi kuitenkin illan ensimmäisestä esiintyjästä, joka oli vain tätä tapahtumaa varten koottu kokoonpano turkulaisista alan miehistä (alla).

20140221Burzum_6216web

Luvassa oli joidenkin Burzumin parhaaksi levyksi kehuman Hvis Lyset Tar Oss -kiekon esitys, joka oli vielä odotuksianikin kovempi. Soundit, kirkuvat laulut ja harras tunnelma olivat kuin levyn maaginen olemus liveksi puettuna. Taustalakanan virkaa toimitti levyn kansikuva seinälle heijastettuna. Jos puhtaasti musiikillisesti puhutaan, akti olisi ollut koko tapahtuman kirkkain voittaja. Coverbändi on kuitenkin coverbändi, joten vertailu ei ole reilua. Toivottavaa kuitenkin on, ettei tämä jäänyt aivan ainutkertaiseksi vedoksi.

Illan varsinaisen bänditarjonnan aloituksesta vastasi illan nuorin bändi Sacrilegious Impalement, joka on nähnyt viime vuosina useita miehistönvaihdoksia. Tämä ei ole sinänsä helpottanut levy- tai keikkapuolta, mutta kuin näitäkin uhmaten orkesteri paketoi musiikillisen aggressionsa tiukkaan keikkaan ja esitteli yleisölle räväkän setin mustanpuhuvaa vihaa, jumalanpilkkaa ja nekroottista ulosantia. Valitettavasti bändi kompasteli ongelmaan, joka käy niin usein vieraissa musiikiltaan nopeatempoisten yhtyeiden kohdalla, eli puuroisiin soundeihin.

Vaikka väkivaltaisesta päällekäyvyydestä saisi irti paljonkin, tietynlainen yksiulotteisuus ja tuhnuinen soundi olivat omiaan verottamaan tunnelmasta. Jää arvailun varaan, onko kyse miehistönvaihdoksista, soundeista vai mistä, kenties kaikista, mutta parempiakin vetoja kokoonpanolta on nähty. Ei hassumpaa, muttei myöskään tapahtuman parasta tarjontaa.

Kovaksi todettu mutta sivuprojektimainen Sargeist (alla) tunnetaan paitsi raa’asta ja julmasta black metalistaan, myös Horna- ja Behexen-miehistöstään. Yhtyeen melodinen, mutta sitäkin rajumpi ja nopeatempoisempi black metal on läheistä sukua edellä mainituille yhtyeille, mutta kuitenkin omanlaisella silauksella ja lopputulemalla. Soundien karkeudesta huolimatta Sargeist tuntui olevan paljon paremmassa livevedossa kuin joillain aiemmilla keikoilla, sillä nyt hommassa oli jonkinlainen tolkku ja osaaminen. Sanomattakin selvää, että musiikillinen ulosanti oli näin selvästi miellyttävämpää.

Sargeist

Tämä selkeys välittyi suoraan myös keikan tunnelmaan, joka olikin vahva, uhkaava ja väkivaltainen. Kuin viikatemiehen armoton katse ennen kalman viimeistä kosketusta. Myönnettäköön, että keikkaa katsoessa päätyi aprikoimaan, miksi tätä yhtyettä on tullut kuultua levyltä niin olemattoman vähän. Selvästi bändi, joka pitäisi ottaa paremmin haltuun. Illan ehdotonta parhaimmistoa biisejä hyvin tuntemattakin.

Illan toinen kotimaisen black metal -skenen supermarketti oli toiseksi viimeisenä esiintynyt Baptism (pääkuva). Monista eri yhtyeistä livekokoonpanonsa koostava bändi tunnetaan paitsi levyiltään vahvana myös keikoiltaan vahvana, jopa hartaana esiintyjänä. Kaapublackin sanansaattajaa olisi helppo kutsua melodisella ja tunnelmallisella tavarallaan Hornan pikkuveljeksi, vaikka tempoiltaan Baptism ei paukutakaan yhtä raivokkaasti. Tunnelmapuoli oli sitäkin voimakkaampi, ja kaikkiaan Baptism oli jälleen kerran hyvin tasavahva, suorastaan yllätyksetön illantummentaja.

Monien aiempien keikkojen lailla myös nyt nähtiin vieraileva laulaja, True Black Dawnin nokkamies Wrath. Jos Baptism muuten syyllistyykin tavattoman vähäeleiseen lavaesiintymiseen, pääjehu Lord Sarcofagian piti huolen, että lavalla myös tapahtui. Hyvä niin, sillä jos jotain, Baptism kaipaisi ehkä jonkinlaista lisämagiaa sinänsä toimivan musiikkinsa rinnalle.

Ei olisi väärin kutsua tapahtuman viimeisenä esiintynyttä Impaled Nazarenea (alla) lauantain pääesiintyjäksi. Tätä oli kuitenkin totta puhuen vaikea ymmärtää todeksi yhtyeen kaikkea muuta kuin rautaista live-esiintymistä katsoessa. Lukuisilla Impaled Nazarene -keikoilla vuosien varrella käyneelle tämä helvetillisen känninen esiintyminen oli jotakuinkin huonoimmasta ja väsyneimmästä päästä. Sitä voisi kuvitella, että lähes 25 vuotta toimineen bändin live sujuisi kännissäkin vaikka päällä seisten, mutta oletuksethan ovat tunnetusti kaikkien mokien äiti.

inferno_ImpNaz_7194web

Vaikka Impukoiden meno oli melkoista paikoillaan jäkittämistä ja jotkin biisit suorastaan rasittavan ylitempoisia, tälläkin tapauksella oli omat meriittinsä. Biisejä tuli laidasta laitaan, ja yhtye puhkui aggressiivista henkeä jättimäisen humalapilven vallitessakin. Umpisurkeaksi bändiä ei pääse toteamaan, mutta se tiukkojen välispiikkien ja yleisöä provosoivien välipuheiden kokoonpano, josta Luttinen & kumppanit niin useasti on tullut tunnetuksi, oli kaukana. Harmi, että illan viimeinen bändi oli tälläkin kertaa se vähiten mairitteleva. ”Viina on viisasten juoma” on sanonta, joka tuli tälläkin kertaa hyvin todistetuksi.

Kun katsotaan Åbo Vihtahousulle 2 -tapahtuman tarjontaa ja verrataan sitä sekä odotuksiin että saamisiin, jäädään kokonaisuutena jonnin verran plussan puolelle. Suurin osa yhtyeistä toimitti sen mitä pitikin, jos nyt mitään uuh, aah, mullistavaa! -tason settiä ei tullut vastaan missään mielessä. Sanokaa vaikka nihkeäksi peniksenjatkeeksi, mutta monet bändit olivat tasan tarkkaan sitä mitä ennenkin: tasalaatuisia, hyvin suoriutuvia ja karismaattisia yhtyeitä sellaisina kuin ne on totuttu näkemään, kovin standardimaisesti suoriutuen. Tämä kuitenkin kaikella hyvällä, sillä toimivasta paketista on eittämättä varsin vaikea parantaa.

Molempien päivien pääbändit sen sijaan jättivät toivomisen varaa. Glorior Belli tosin jakoi mielipiteitä myös positiiviseen suuntaan ja ImpNaz repi muuten väkeä lavan eteen, joten täysin epäonnistuneeksi näitäkään tapauksia on paha mennä haukkumaan – ainakaan objektiivisella tasolla. Yleisömäärään nähden Klubi oli keikkapaikkana oivallisen kokoinen, ja ainakin suuremmilta ongelmilta näytettiin välttyvän myös tällä kertaa. Tiukasti yhteen hitsautunut black metal -sakki on yhä ja edelleen kovin solidaarista väkeä – vaikkei sitä aina ulospäin haluttaisikaan myöntää.

Muttei niin hyvää, etteikö jotain valittamistakin. Kyllähän tästä nälkä nimittäin jäi, ja kysymys onkin: mitä ensi kerralla? Uusia nimiä ja ehkä ulkomailta asti, kun kotimaan kovat on tullut nähtyä jo niin monesti? Vai vedetäänkö varman päälle ja kierrätyshengessä? Tähän saamme vastauksen viimeistään ensi vuonna, sillä Turku Saatanalle III on meille jo luvattu. Kippis sille.

Lisää luettavaa