”Luomisen ei tarvitse aina olla tuskaa” – haastattelussa kotimainen Oceanwake

Jatkuvasti sävykkäämpään ja monipuolisempaan suuntaan musiikkiaan liu’uttava kotimainen Oceanwake työskentelee pitkälti vaiston varassa. Kaikkein ronskeimmat metallivaikutteet saattavat olla vähenemään päin, mutta musiikki on säilyttänyt painavuutensa.

Kuva: Matias Nummelin

Kolmas levynne on julkaistu. Miten kuvailisit albumia?

– Earthen on monitahoinen teos, joka mahdollistaa uppoutumisen sellaisella tasolla, että ei välttämättä edes tajua kuuntelevansa musiikkia. Albumi on sovituksellisesti rikas ja kestänee sitä kautta suurtakin kulutusta, basisti Jarkko Mäkelä määrittelee.

Earthen on myös vuonna 2013 alkaneen levytrilogianne, jonka muita paloja ovat Kingdom ja Sunless, päätösosa. Muodostuiko trilogiasta juuri sellainen kuin alkujaan odotitte?

– Totta puhuen mitään ajatusta trilogiasta ei edes ollut esikoisalbumia tehdessämme. Sunlessia kirjoittaessa tekstien tematiikka ja sävelkieli alkoivat muodostua ikään kuin itsestään jatkeeksi Kingdomille, joten oli luonnollista täydentää kokonaisuus kolmannella osalla.

– Musiikin puolesta trilogiassa on kyse myös kehityksestä, oman ilmaisun löytämisestä ja sen jalostamisesta. Jokainen albumi onkin entistä monipuolisempi, ja ilmaisun painopiste on selkeästi vaihtunut: siinä missä Kingdomilla keskeisenä lähtökohtana oli doom metal, Earthenillä se on ennemminkin mausteen roolissa.

Ensimmäisellä albumillanne oli kuusi raitaa ja seuraavalla neljä, mutta viimeisin kiekkonne koostuu ainoastaan kahdesta järkälemäisestä kappaleesta. Onko seuraavana vuorossa kenties yhden biisin mittainen levy?

– Se olisi tietysti ennakoitava siirto, ja miksei kiehtovakin lähtöasetelma. Aivan yhtä todennäköistä silti on, että seuraava albumi käsittää 15 lyhyehköä kappaletta – tai kenties pelkkiä äänimaisemia. Emme osaa vielä vastata. Aika näyttää, mikä suunta on oikea.

Oceanwaken musiikissa lyövät kättä etenkin edellislevyillä enemmän pinnalla ollut doomahtava raskaus sekä järkevissä mittasuhteissa säilyvä kokeilullisuus. Samaan genreen voitaneen niputtaa vaikkapa Calliston, Hanging Gardenin ja Swallow the Sunin kaltaisia, hieman enemmän mainetta keränneitä suomalaisbändejä.

Tällainen tyylilajien harmonia ei taida syntyä ihan liukuhihnatyöskentelynä. Koetteko musiikin ennen kaikkea itsenne haastamisena?

– Sovitusten, erityisesti siirtymien ja jäsentelyn, parissa tehdään hartaasti töitä, jotta päästään kaikkia miellyttävään ja saumattomaan lopputulokseen. Ratkaisujen pitää kuulostaa luonnollisilta, siinä lienee se kaikkein suurin haaste.

– Melodiat, sointukulut, kompit ja laulun rytmitykset saavat lopullisen muotonsa yleensä suhteellisen kivuttomasti. Valtaosan ajasta toimimmekin täysin vaiston varassa ja annamme ideoiden virrata vapaasti assosioiden. Luomisen ei tarvitse aina olla tuskaa.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 3/2017.