Etsi
Metalli ei ole enää pelottavaa, väittää Phil Bozeman.
Cavaleran veljekset eivät myöskään sulje Sepulturan klassisen kokoonpanon paluuta tyystin pois.
Ei kannata fakkiutua, muistuttaa Shepherd.
Once I Had a Heart on jo 1990-luvulla alkunsa saaneen orkesterin neljäs täyspitkä.
Grand Cadaver soundaa juuri niin ruotsalaiselta kuin on mahdollista.
Keväällä 50 vuotta täyttäneen rumpalin munuaiset ovat pettäneet.
Yhtye nousee syksyllä ensimmäistä kertaa lavalle uudella kokoonpanolla.
"Ei ehkä mennyt ihan nappiin tämä, myönnetään", järjestäjät toteavat.
Kill 'Em All näki päivänvalon 25.7.1983.
Joost van der Graaf keskittyy perheeseensä, tilalle hyppää Roel Käller.
Metal de Facton seuraava albumi on valmistumisvaiheessa.
Dave Mustainen kopla aloitti Euroopan-kiertueensa viime sunnuntaina.
Hellsinki Metal Festivalissa esiintyvän yhtyeen uusi levy sisältää uudelleen äänitettyjä versioita bändin vanhoista kappaleista sekä uuden Morgöth Tales -biisin.
Yhtye jatkaa toimintaansa samalla kokoonpanolla, mutta eri nimellä ja laulukieltä vaihtaen.
Kitaristi jatkaa uusille urille.
Maistiainen tulevalta levyltä, olkaa hyvät.
Kiusallinen kuva leviää netissä.
Uutta matskua vanhalta kunnon Lissulta!
Nyt on mahdollisuus päästä osaksi yhtyeen historiaa.
Livenä taltioituja demonisia rituaaleja.
Toinen sooloalbumi tulossa.
Damnation's Hammer käsittelee musiikissaan ajattomia kauhuteemoja.
Lämmittelijöinä Gothminister ja Rain Diary.
Exodus pitää miehen kuitenkin kiireisenä.
Liput myynnissä 25.7.