Etsi
Jo pari vuotta Michael "Moose" Thomasia tuuranneen Jason Bowldin pesti vakinaistettiin.
Liput tulevat myyntiin perjantaina 8. joulukuuta.
Tapahtuman lipunmyynti on nyt käynnissä.
Bändi ei suunnittele laajamittaista kiertuetta levyn tueksi.
Lemmy lainasi ääntään ja bassoaan We Are the Ones -kappaleeseen.
Liput keikalle tulevat myyntiin perjantaina.
Ohjelmassa 15 artistia.
Sodom nähdään ensi vuonna Suomen suvessa.
Pitkäsoitto julkaistaan helmikuussa.
Erikoishintaiset joululiput tulivat samalla myyntiin.
Uusi pitkäsoitto näkee päivänvalon tammikuun lopulla.
Kitaristin isä on The Synyster Gates Schoolin toinen perustaja.
Siis nokka kohti Fredrikinkadun Levykauppa Äxää, mars!
Yhtye kiertää loppuvuoden ympäri Suomea juhlakeikkojen merkeissä.
Ensimmäinen single julkaistaan lähitulevaisuudessa.
"Pääministeri Rasmussen ymmärtää lempimusiikkini päälle!"
Mukana myös Amorphis ja Beast in Black.
Kitaristi Laakso kuvaa deluxe-pakettia kunnianosoitukseksi hienon aikakauden päätökselle.
Manoword!
Oululaisyhtyeen pitkäsoitto ilmestyy myöhemmin alkuvuodesta.
Dickinsonin omaelämäkerran suomennettu painos julkaistiin 20. marraskuuta.
Yhtye kiertää Decades-tuplakokoelman tiimoilta.
Suuren tuotannon sijaan tavoitteena kunnon heavy metal -fiilis.
Early bird -liput ovat myynnissä jo nyt.
Joskus on vain tehtävä kompromisseja, toteaa Hetfield.