Etsi
"Tulette varmaan käyttämään paljon punaista", naureskelee yhtyeen luottotaiteilija Vince Locke.
"Haluamme vaalia festivaalin laatutasoa kaikin tavoin, skaalattuna versiona Rockfest ei olisi enää Rockfest", järjestäjät toteavat.
Yhtye nähdään huomenna Helsingin Jäähallissa Stam1nan lämmittelijänä.
Barker sanoo pysyvänsä positiivisena vakavista terveysongelmista huolimatta.
Kappale avaa yhtyeen tuoreen nimikkoalbumin.
Dark Christmasin jokainen kappale saa oman musiikkivideon ja albumi saa myös kokopitkän feature-elokuvan.
Video kuvattiin jo ennen koronaa, mutta unohtui sitten arkistoihin pandemian iskettyä.
Kolmen päivän liput ovat jo myynnissä.
John Smith avasi pelin kahdeksalla nimellä.
Anders Fridén kuitenkin lisää, ettei hän vastusta kuvaamista.
Fete Music Hallin edustajien mukaan järjestyksenvalvojat eivät olleet tehneet mitään väärää.
Kitaristi sanoo entisten KISS-bänditoveriensa yrittäneensä kaikin tavoin tuhota hänen soolouransa.
Ballet Finlandin Plague of Butterflies -teoksen koreografina toimii Tuomas Hyvönen.
Saksalaistankki kiertää Eurooppaa uuden levyn tiimoilta.
Kähmijät nippuun ja pakettiin.
Viiden minuutin kylmikset.
Saksalaistyylinen oodi liikunnalle.
Nyt ovat tulkitsijat kohdallaan!
Suru-uutinen Yhdysvalloista.
A Chapter Called Children of Bodom – The Final Show in Helsinki Ice Hall 2019 julkaistaan vinyylinä ja cd:nä.
Cvlt ov the Svn julkaisi halloweenin kunniaksi oman versionsa Square Hammerista.
Burning Flames on toinen singlelohkaisu tulevalta esikoislevyltä.
Yksin tarkastelee maailmaa sosiaalisen vampyyrin tavoin ihmissuhteissaan toimivan yksilön näkökulmasta.
Lucifer V ilmestyy alkuvuodesta.
Rumpalivirtuoosi ei jää pyörittelemään peukaloitaan.