Etsi
Julkaistu Infernossa 9/2024.
Knocked Loosen esitys aiheutti niin ihastusta kuin raivoa katselijoissa.
Alehintaiset liput ovat myynnissä vuoden loppuun.
Jeff "Mantas" Dunn perustelee päätöstään terveydellä sekä muilla "henkilökohtaisilla syillä".
Nyt rasti seinään ja torille!
Konserttikiertue juhlii pyöreitä.
Maailman vähiten pelottava pelle julkaisi uuden jakson Puddles Pity Party Showsta.
Vermilian kolmas kokopitkä on ulkona helmikuussa.
Ensiferumin yhdeksäs albumi otti aikansa ja oli kovan työn takana, mutta odotus kannatti. Fantasiamaailmaan sukeltava Winter Storm on bändin kunnianhimoisin teos, joka yhdistelee vanhoja elementtejä uusiin.
Soppa jatkaa kiehumistaan.
Jälleen aika pidellä karvahatun reunoista kiinni, nyt niitä taas sataa.
Uunituoretta konkaria tarjolla.
Murheellisia uutisia.
Horna oli yksi neljästä festivaalin esiintyjästä, joiden vuoksi mielenosoittajat vaativat tapahtuman peruuntumista.
Kun Swallow the Sunin uusi musiikki alkoi purkautua Juha Raivion mielestä maailmalle, hän halusi sen ravistelevan hänet hereille. Shining-levyllä surun ja epätoivon seassa hehkuu uudenlaista valoa. Onko se toivoa? Toivottavasti.
Dawn of Solacen tuleva levy sisältää yhtyeen vaihtelevinta materiaalia.