Vähemmän voi totta vie olla enemmän, mistä käy paraatiesimerkiksi jenkkikaksikko Coma Holen esikoislevy.
Kysymys ei ole pelkästään siitä, kuinka stoner rockiksi väljästi identifioituva musiikki saadaan groovaamaan todella miellyttävän muhkusti pörisevän basson ja tanakan rummuttelun varassa. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy Eryka Firin tapaan laulaa. Hänen äänensä seilaa eleettömästä tulkinnasta voimalla vedettyyn ulosantiin käväisten välillä välimaastoissa. Uskottava tunne välittyy hyvin.
Sama tyyli koskee matalataajuusinstrumenttiaan, joka sekin vaeltelee luonnonlapsen lailla näennäisen huolettomasti muttei kuitenkaan päämäärättömästi. Näin musiikin ylle kutoutuu psykedeelinen tunnelma, joka tarjoaa kiinnostavaa tarttumapintaa pelkän huuruilun sijaan.
Myöskään rumpalin osaa tässä mainiosti toimivassa konseptissa ei sovi vähätellä. Yhteistyö ei koostu vain jämerän ja simppelin perustuksen luomisesta, vaan lyömäsoittimille on annettu tilaa ja mahdollisuus liikkua sinne, tänne ja tuonne.
Lopputuloksena puolesta tusinasta biisejä muodostuva kokonaisuus on sekä selkeän ytimekäs että värikkään monipuolinen.