Amorphisista tutun Esa Holopaisen soololevyn tiedot julki – vierailijoiden joukossa mm. Vesa-Matti Loiri

Esa Holopaisen soolo ottaa eroa Amorphisin tuotantoon.

Kuva: Juuso Soinio

Menestyneimpiin suomalaisiin metallibändeihin kuuluvan Amorphisin kitaristi ja biisintekijä Esa Holopainen julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa Silver Laken 28. toukokuuta.

Silver Lake ottaa odotettua pesäeroa miehen pääbändiin:

”Olen säveltänyt viime vuosina paljon musiikkia, ja kaikki ei ole kuulostanut aivan Amorphisilta. Kun Nino (Laurenne, Sonic Pump Studiosin omistaja) soitti minulle maaliskuun lopulla, minulla oli jo muutama melkein loppuun asti vietyä Silver Lake -kappaletta varastossa. Nämä kappaleet, nimeltään Sentiment, Ray of Light ja Promising Sun, toimivat koko sooloalbumin selkärankana”, Holopainen tiedottaa.

Levyllä kuullaan melkoinen liuta vierailevia solisteja – sekä odotettuja että odottamattomia nimiä:

”Aluksi en oikein tiennyt, olisiko albumi puhtaasti instrumentaalinen vai olisiko mukana myös laulajia. Varmaa oli vain se, että minä en olisi Silver Laken laulaja”, Holopainen naurahtaa.

”Usein kitaristien soololevyistä tulee mieleen paljon teknisiä juttuja ja biisejä, joissa pyritään soittamaan paljon nuotteja mahdollisimman nopeasti. En juuri välitä sellaisesta musiikista. Aina kun sävellän, mietin mitä instrumentteja kappaleessa mahdollisesti on, miten ne soivat ja kuinka esimerkiksi solisti liidaa palettia eteenpäin.”

Silver Laken kerrotaan lainailevan vaikutteita mm. 1980-luvun Dire Straitsiltä, ja musiikki pysyttelee pääosin melankolisen ja popahtavan tavaran parissa.

1. Silver Lake (instrumental)
2. Sentiment (feat. Jonas Renkse of Katatonia)
3. Storm (feat. Håkan Hemlin of Nordman)
4. Ray Of Light (feat. Einar Solberg of Leprous)
5. Alkusointu (feat. Vesa-Matti Loiri)
6. In Her Solitude (feat Tomi Joutsen of Amorphis)
7. Promising Sun (feat. Björn ’Speed’ Strid of Soilwork / The Night Flight Orchestra)
8. Fading Moon (feat. Anneke Van Giersbergen)
9. Apprentice (feat. Jonas Renkse of Katatonia)