Annihilatorin ”uusi levy” ilmestyi eilen – tuoreella singlellä vieraina Angela Gossow ja Danko Jones

Annihilatorin uudelleenäänitys on ulkona.

19.02.2022

Melodisen thrash metalin kärkinimiin kuuluva Annihilator julkaisi eilen Metal II -albumin, joka on uudelleenäänitetty versio vuoden 2007 Metal-albumista.

Levy on omistettu kahdelle kitaristilegendalle, Eddie Van Halenille sekä Alexi Laiholle, joista jälkimmäinen esiintyy levyn Downright Dominate -kappaleella.

Viimeisin single musiikkivideoineen sen sijaan on kääräisty kasaan Couple Suicide -biisistä, jonka vierailevina laulajina kuullaan entistä Arch Enemy -kärisijää Angela Gossow’ta ja Danko Jonesia.

”Olen Dankon ja Angelan suuri fani”, Annihilatorin keulamies Jeff Waters myöntää.

”Danko ja minä olemme kirjoittaneet kappaleita yli kymmenen vuotta. Hän on kova sekoitus rokkaria, punkkaria, sekä pikkuisen myös popparia ja metallistia, ja hän on myös hauska jätkä. Keskustelimme tekevämme jonkun projektin yhdessä jonain päivänä.”

”Angela puolestaan oli oman genrensä laulajakuningatar, ja rakastin häntä Arch Enemyssä.”

Lisää luettavaa