Valoteknikko Antti Saari on työskennellyt Iron Maidenin kanssa monella pitkällä kiertueella. Raa’alla tahdilla töitä tekevän miehen vastuu on kasvanut koko ajan.
Miten sinusta tuli valoalan ammattilainen?
– Isäni oli kova musiikkimies ja kuljin hänen mukanaan keikoilla jo pikkupoikana. 13-vuotiaana ryhdyin deejiiksi ja aloin hiljalleen tehdä muitakin alan hommia. Aika monen mutkan kautta olen päätynyt tähän pisteeseen!
Miten pestisi Iron Maidenin kanssa alkoi?
– Olin aikoinaan töissä brittiläisessä valofirmassa ja pääsin sitä kautta mukaan Iron Maidenin A Matter of Life And Death -maailmankiertueelle vuosiksi 2006–07. Ensimmäinen Maiden-keikkani tapahtui Tanskassa, ja olihan se nuorelle miehelle jännä paikka!
– Sen rundin jälkeen työskentelin muun muassa Lily Allenin kanssa, ja hänen lavamanagerinsa toimii myös Iron Maidenin lavamanuna. Tämä kaveri otti sitten myöhemmin yhteyttä ja kyseli kiinnostustani lähteä hommiin The Final Frontier -kierrokselle. Sillä reissulla tässä ollaan edelleen.
Onko roolisi pysynyt samana kaikkien Maiden-vuosien ajan?
– Omat hommani ovat muuttuneet aika paljonkin, vastuuta on tullut huomattavasti lisää. Se, mitä teen tien päällä, on itse asiassa aika laaja käsite. Joskus tuntuu, että olen sekaantunut liiankin moneen hommaan!
– The Book of Souls -kiertuekirjassa kohdallani lukee ”lighting co-ordinator”, ja se tarkoittaakin sitten vaikka mitä. Vastuullani ovat esimerkiksi valorigin kasaus, tekninen toteutus ja kamojen purku. Keikkapäivinä lähdemme yleensä liikkeelle kello 7.30 ja hommat alkavat kahdeksalta. Kamat ovat useimmiten kasassa noin kello 13, jolloin ryhdyn tekemään muita duuneja. Iron Maidenin keikka starttaa normaalisti kello 21 ja päättyy kaksi tuntia myöhemmin. Purkuhomma ottaa pari tuntia, eli päivä alkaa olla pulkassa siinä yhden korvilla.
Onko kohdallesi osunut pahoja ongelmatilanteita?
– Tällä rundilla lentokoneemme moottori vaurioitui Chilessä pahemman kerran. Oli todella haastavaa toimittaa kaikki tarvittavat kamat myös seuraaville keikoille, mutta selvisimme siitäkin tilanteesta. Vuonna 2010 Porin Sonisphere-festivaalilla monitoritiskimme puolestaan kastui käyttökelvottomaksi, ja siellä oli joitakin muitakin ongelmia. Sekin keikka tapahtui, vaikkakin pari tuntia myöhässä.
– Iron Maidenin crew on pysynyt käytännössä samana jo vuosien ajan, joten porukka on hitsautunut todella tiiviiksi työyhteisöksi. Olivatpa esimerkiksi laiteongelmat millaisia hyvänsä, konserttia ei jouduta perumaan.
Nouseeko mieleesi erityisiä kohokohtia?
– Olen aina hommissa ja juttuja tulee katsottua ”työlasit” päässä, mutta kyllähän keikat Etelä-Amerikassa ovat todella huikeita tapauksia – koskaan ei tiedä, mitä konsertin aikana tulee tapahtumaan. Esimerkiksi eturivejä pidättelevä barrikadi on kaatunut omien Maiden-vuosieni aikana kolme kertaa. Ja jos se aita kaatuu, lienee turvallista sanoa, että silloin on aika kova meininki.
Onko Boeing 747-400:lla kiertäminen helpottanut asioita?
– Oma kone helpottaa juttuja aivan älyttömästi. Meidän ei esimerkiksi tarvitse mennä normaalien turvatarkastusten läpi lainkaan, vaan bussi heittää meidät hotellin ovelta suoraan lentokoneen ovelle.
– Vaikka Boeing 747 on valtavan iso kone, ruuma on silti aivan täynnä laitteistoja ja muuta tarvittavaa. Esimerkiksi omat matkatavarat täytyy ottaa koneen sisälle, sillä ruumaan ne eivät mahdu. Rahdin paino on muistaakseni 22 tonnia.
Millaista Maiden-herrojen kanssa on työskennellä? Kommentoivatko he esimerkiksi valaistusratkaisuja?
– Tämän kiertueen Maiden-keikkahan on kaikkiaan aika teatraalinen tapaus, kun meillä on käytössämme vanhan liiton taustalakanat sun muut. Ennen kiertueen alkamista bändin suunnalta tulee aina perusjuttuja ja -ehdotuksia, mutta muuten he antavat täysin vapaat kädet. Eipä sieltä ole nytkään kuulunut mitään viikkoihin…
Tulevan Hämeenlinnan-keikan aikana on valoisaa, tai parhaimmillaan hieman hämärää. Vaikuttaako tämä valaistusratkaisuihin?
– Eipä se oikein mitään muuta. Samat valaistukset sinne kasataan, ja niitä sitten käytetään, satoi tai paistoi. Valot eivät toki ole Suomen kesässä niin näyttävässä roolissa, mutta tälle asialle ei voi mitään.
The Book of Souls -kiertue, tai ainakin tämä ensimmäinen osuus, päättyy elokuun alussa. Mitä luulet, onko fiiliksesi tuossa vaiheessa haikea vai helpottunut?
– Vaikea sanoa! Lähdin himasta 10. helmikuuta ja avaan kotioven taas 5. elokuuta. Ajatukset eivät todellakaan kanna vielä sinne asti, sillä mietin lähinnä huomista!
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 6/2016.