Basistinsa kuolemasta toipuva Cave In julkaisee odotetun levyn – uusi kappale kuunneltavissa

Cave In tekee paluun vastoinkäymisistä huolimatta.

11.04.2019

Edellisen albuminsa White Silencen vuonna 2011 julkaissut metallinmakuinen vaihtoehtorockbändi Cave In oli tekemässä odotettua paluuta jo viime vuoden alussa, kunnes yhtyeen basisti Caleb Scofield (kuvassa oikealla) kuoli tapaturmaisesti auto-onnettomuudessa.

Hommat ovat edenneet hiljalleen siihen pisteeseen, että bändi voi ilmoittaa julkaisevansa uuden Final Transmission -albumin 7. kesäkuuta. Levy jäi luonnollisesti Scofieldin viimeiseksi tuotokseksi.

Bändi on kertonut ohjaavansa puolet tulevan albumin tuotoista suoraan Scofieldin perheelle, johon kuuluivat vaimo ja kaksi lasta.

Näytteenä tulevalta albumilta annetaan alakuloiselta vaikuttava All Illusion:

Lisää luettavaa