Behemoth kiertueelle korvaavan rumpalin kanssa – taustalla onneksi varsin positiivinen syy

Infernoa Pohjois-Amerikan kiertueelle tuuraamaan lähtee Jon Rice (Scorpion Child, ex-Job for a Cowboy).

10.07.2017

Behemoth aloittaa 12. heinäkuuta Pohjois-Amerikan-kiertueen yhdessä Slayerin ja Lamb of Godin kanssa. Valitettavasti yhtyeen rumpali Inferno joutuu jättämään reissun väliin perhesyistä ja yhtye lähtee matkaan korvaavan kannuttajan voimin.

”Minusta tulee isä toista kertaa elämässäni ja tämä tapahtuu joskus heinäkuun aikana. Niinpä minun täytyy esittää faneillemme anteeksipyyntöni, etten pääse osallistumaan tälle kiertueelle. Mutta Jon Rice, joka on todella kokenut muusikko ja hyvä ystävämme, tulee uskoakseni suoriutumaan täydellisesti minun valtaistuimellani ja tulee sytyttämään esiintymislavat tuleen”, kuuluvat Infernon Facebookin välityksellä lähettämät terveiset.

Lisää luettavaa