Blake täyttää 15 vuotta – katso juhlan kunniaksi julkaistu video!

Bändin voi nähdä spesiaalikeikalla kuluvan kuun puolivälissä.

04.02.2015

Uuden vuosituhannen startiksi Suomen raskaan riffirockin kunniaa puolustamaan perustettu Blake-yhtye saavuttaa kuluvana vuonna kunnioitettavan 15 vuoden iän.

Saavutusta alleviivataan paitsi spesiaalikeikalla ja myöhemmin tänä vuonna julkaistavalla kahdeksannella albumilla myös musiikkivideolla, jolla Blake kierrättää uudestaan ensidemolleenkin versioimansa Neil Young -biisin Rockin’ in the Free World. Juhlakeikkansa Blake soittaa jälleen kerran uudessa kokoonpanossa Helsingin Virgin Oilissa lauantaina 14.2.

Vaikka soittoukot vaihtuvat, yksi ei muutu, ja se on pääalien Aaro Seppovaara. Inferno toivottaa sekä kapteenille että bändilleen hyvää syntymäpäivää ja mainiota jatkoa.

Lisää luettavaa