Club Teatria löysi monitoimiareenalleen uudet tilat Torniosta – avajaisia vietetään tammikuussa

Uuden klubin avajaisissa esiintyy Sonata Arctica

14.12.2016

Oulun Limingantullissa 8,5 vuotta toiminut maineikas Club Teatria sulki ovensa uudenvuodenaattona 2013. Nyt tapahtuma-areenalle on löydetty uudet tilat Tornion ydinkeskustasta ja uuden klubin avajaisia vietetään lauantaina 21. tammikuuta. Avajaisissa esiintyy Sonata Arctica.

– Kemi-Tornion seutukunnan alueella on paljon potentiaalia, viikonloppumatkailijoita ja liikennettä. Myös kysyntää tällaiselle paikalle on, sillä vastaavanlaista tapahtuma-areenaa Tornion alueella ei ole ollut, Club Teatrian johtohahmo Janne Niinimaa kertoo.

– Pyrimme edelleen tuottamaan laatua ja ajanmukaistamaan klubin palveluita vuoteen 2017. Konserttisalin pinta-ala ja korkeus tukevat loistavasti konserttikäyttöä. Maksimiyleisökapasiteetti on noin 1500 henkeä. Ohjelmatarjonta kattaa viihteen laidasta laitaan, kertoo promoottori Marco Järvenpää.

Niinimaa lisää, että vaikka Oulusta ei tällä hetkellä löytynyt sopivaa paikkaa omalle kiinteistölle, tulee sielläkin tapahtumatoiminta jatkumaan monessa eri muodossa. Club Teatrian taustayhtiö Oulun Tapahtumat Oy on viimeisten kolmen vuoden aikana tapahtumia muiden muassa Oulun Terminaali Areenassa, Oulun Energia Areenassa ja Hevimestassa. Yhtiö on järjestänyt pitkään myös perinteikästä Jalometalli-festivaalia.

Lisää luettavaa