Viimeisen sanoituksen taustalla olevat tapahtuvat saivat alkunsa kuningas Caroluksen aika nolosta kuolemasta hänen turhan Norjan sotaretkensä aikana: marraskuun 30. päivän iltana 1718 hän nosti päänsä juoksuhaudan reunan yli ja sai kuulan kalloonsa. Koska Carolus oli ainoa henkilö, joka halusi taistella Norjassa, hänen kuolemansa käänsi sotasuunnitelman päälaelleen ja kenraalit komensivat joukkonsa kotiin. Kenraali Armfelt halusi välttää taistelemista norjalaisten kanssa ja päätti vetäytyä tuntureiden yli joulukuun 1718 lopussa.
Murhanenkeli ei kuitenkaan sallinut Armfeltin joukkojen palata kotiin Ruotsiin ja Suomeen vaikeuksitta: vetäytyminen Atlantin rannikon vuonoista ja tuntureilta muuttui sekasortoiseksi, kun Enkeli otti sään kätyrikseen ja alkoi säälittä murhaamaan kuninkaan miehiä.
Sanoittaja Steven Parham kuvaa lyriikkaa seuraavasti:
”Kun DMB ensikertaa lähestyi minua ehdotuksella yhteistyöstä konseptialbumin tiimoilta, satuin olemaan Belgradissa, jota runteli yksi alueelle tyypillisistä voimakkaista ukkosmyrskyistä. Vanhan kaupungin murenevien muurien suojasta katselin, kun myrsky halkoi Tonavaa ennen kuin se siirtyi eteenpäin eteläisen Vojvodinan kuivuneisiin kyliin.”
”Viha, turhautuminen, vapautuminen, jano: antropomorfismi eli ihmismäisten ominaisuuksien liittäminen luonnonvoimiin oli ensimmäinen ajatukseni albumin konseptiksi. Belgradin muinaisten muurien suojasta silmiini avautui visio, josta syntyi Murhanenkelin verisen kampanjan viimeinen kappale. Sen sijaan, että miekat olisivat muuttuneet auroiksi ja rauha laskeutunut Pohjolaan, Enkelin viimeinen tuhoisa henkäisy suuressa Pohjan sodassa tunnetaan Karoliinien kuolonmarssina. Ensimmäisen kappaleen papin saarna aloittaa verisen sinfonian, joka päättyy viimeisen sotilaan kuoleman kirkaisuun kaukana kotoa Norjan tuntureilla. Mustaa ja eeppistä metallia viimeistä nuottia myöten tuli olevan albumin resepti.”
”Black Fog and Poison Wind on albumin monitahoisin sanoitus ja myös henkilökohtainen suosikkini: tuhoinen sekasorto, joka syntyy, kun myrskytuulen ja sotilaiden äänet sekoittuvat väittelyyn kuolemasta ja eloonjäämisestä. Kuten Murktide and Midnight Sun, tämä sanoitus tarkoituksellisesti välttelee romantisoituja ja sankarillisia kuvauksia: vuodenajat ja säätilat ovat täysin käsittämättömiä hauraille miesraunioille, jotka vain haluavat kotiin. Kuolonmarssi surmasi 3000 miestä, joista kaksi kolmasosaa oli suomalaisia ja jotka olivat kohdanneet ihmisen kestokyvyn äärirajan taistelussa luonnonvoimien vihaa vastaan. Mielikuvituksessani marssilla on mukana päähenkilömme kuudennessa biisissä kuvatusta Napuen taistelusta, josta tämä selvisi hengissä ja ilmoittautui vapaaehtoisesti takaisin Caroluksen sotajoukkoihin. Palveltuaan vuosia Murhanenkelin käsikassarana, hän vihdoin saavutti rauhan, kun murhaava jää lävisti hänen ruumiinsa ja tuhosi hänen pakenevat miehensä Norjan tuntureilla.”
”Rakasta minua”, komentaa Enkeli. ”Ruoki minua”, hän vaatii. Tätä Murhanenkeliä ei tyydytä mikään. Tuhottuaan Caroluksen armeijan, Enkeli ratsastaa pois myrkkytuulen harjalla valmiina päästämään tappavat halunsa valloilleen seuraavassa paikassa. Hän jättää jälkeensä pitkän jonon kuoliaiksi jäätyneitä miehiä, hajallaan kuin helmet kuoleman kaulaketjussa.
