Dave Lombardo ei ollut ainoa vaihtoehto Testamentin uudeksi rumpaliksi – Chuck Billy paljastaa kaksi nimekästä, vahvaa ehdokasta

Laulajan mukaan pesti oli lähellä mennä toiselle entiselle Testament-kannuttajalle.

31.03.2022

Rumpalilegenda Gene Hoglan ilmoitti alkuvuodesta jättäneensä thrash metal -suuruus Testamentin rivit. Pari kuukautta myöhemmin yhtye tiedotti, että Hoglanin paikan yhtyeen rumpalina ottaa toinen legenda Dave Lombardo, joka soitti yhtyeessä vuosina 1998-1999.

Tuoreessa Zero Hour Squaredin haastattelussa Testament-laulaja Chuck Billy paljastaa, että paikka yhtyeen rumpalina kiinnosti myös muita ja bändillä oli kaksi hyvinkin vahvaa ja potentiaalista ehdokasta ennen kuin Lombardo edes astui mukaan kuvioihin. Billyn mukaan yhtyeen katseet olivat itse asiassa käännetty erääseen toiseen entiseen Testament-mieheen, Paul Bostaphiin.

”Me itse asiassa lähestyimme Paulia, mutta hän vastasi meille vasta sen jälkeen kun Dave oli jo sitoutunut hommaan”, Billy paljastaa.

”Maailmassa on paljon hienoja rumpaleita ja meidän bändissäkin niitä on ollut useita. Jos [Paul] olisi suostunut, olisimme luultavasti valinneet hänet jo ennen Daven yhteydenottoa. Tunnustelimme hieman kenttää jo kauan ennen kuin tiedotimme [Hoglanin lähdöstä].”

Toinen nimekäs tarjokas oli entinen Lamb of God -rumpali Chris Adler, joka vaikutti hetken aikaa toisessa thrash metal -suuruudessa, Megadethissa.

”Adler oli yksi esiin astuneista tyypeistä, mutta sitten kuitenkin viime metreillä hän ei ollutkaan valmis. Niinpä palasimme takaisin suunnittelupöydän ääreen ja julkistimme [Hoglanin eronneen]. Mutta asiat menivät lopulta oikein hyvin.”

Billy sanoo yhtyeen pitäneen jo ensimmäiset treenisessiot Lombardon kanssa ja kaikki on mennyt tähän saakka enemmän kuin hyvin.

”Dave tuli nelisen viikkoa sitten ja pidimme viikon treenisessiot. Pari viikkoa myöhemmin pidimme toisen viikon treenejä ja ensi viikolla pidämme viimeiset treenisessiot. Oli todella hauskaa vain hengailla yhdessä ja vaihtaa kuulumisia. Se tuntui siltä kuin olisi totutellut vanhoihin kenkiin, joita ei ole pitänyt pitkään aikaan”, Billy toteaa.

YouTube video

Lisää luettavaa