Destructionin ja perustajajäsenen tiet ovat virallisesti eronneet – uusi kitaristi esitellään uudella singlellä

Michael "Mike" Sifringer on nyt virallisesti ulkona bändistä.

19.08.2021

Saksalainen thrash metal -jätti Destruction on viime aikoina keikkaillut ilman kitaristi Michael ”Mike” Sifringeriä. Yhtyeen nokkamies Schmier kertoi muutama viikko sitten, ettei Sifringeriin saada mitään kontaktia ja siksi bändin on keikkaillut ilman yhtä perustajajäsentään. Tänään yhtye on vahvistanut että Sifringer on virallisesti ulkona Destructionin kokoonpanosta ja hänen tilallaan kitaran varressa nähdään tästä eteenpäin Martin Furia.

”Viime viikot ovat olleet meille todella vaikeat Miken jätettyä meidät maaliskuussa. Pahoittelemme, että asiasta tiedotetaan näin myöhään. Jatkoimme kuitenkin ahkerasti töiden paiskimista, jotta voimme tarjota teille Destructionia jatkossakin”, yhtyeen tänään julkaisemassa tiedotteessa todetaan.

Sifringer itse kommentoi eroaan seuraavasti:

”On vaikea lähteä bändistä 39 vuoden jälkeen. Destruction on elämäni ja kuin lapsi minulle. Mutta joskus täytyy tehdä päätöksiä, jotka satuttavat. Olen nyt todella surullinen, mutta joskus jotkut asiat eivät vain enää tunnu oikealta ja silloin on parempi lopettaa. Kiitos kaikille entisille bänditovereille, olen ylpeä musiikista, jota olemme luoneet. Kippis myös kaikille faneille, sillä ilman teidän tukeanne ja intohimoanne Destructionia ei olisi olemassa”, kitaristi kommentoi.

Yhtye on tänään julkaissut myös uuden singlen ja kertoo, että uusi pitkäsoitto on jo lähes valmis. Uudelle State of Apathy -singlelle, jolla myös Furia on mukana, tehdyn videon voit katsoa tuosta alta.

Lisää luettavaa