Dino Cazaresin mukaan Burton C. Bellin tympääntyminen Fear Factoryyn näkyi jo vuosia ennen eroamistaan – ”Hän vain teeskenteli”

Cazaresin mukaan uusi laulaja Milo Silvestro on bändistä yhtä innostunut kuin kitaristi on aina ollut.

04.09.2023

Burton C. Bell oli vuonna 1989 perustetun, vuosien varrella useita kokoonpanomuutoksia läpi käyneen industrial metal -pioneeri Fear Factoryn ainoa pysyvä jäsen vuoteen 2020 saakka, jolloin tämä lähti bändistä ovet paukkuen. Bändin perustajiin kuuluva kitaristi Dino Cazares, joka lähti yhtyeestä vuonna 2002 mutta palasi taas riveihin 2009, pestasi Bellin tilalle Milo Silvestron, joka Cazaresin mukaan toi mukanaan tervetullutta energiaa, jota kitaristin mukaan ei Belliltä enää irronnut tämän viimeisinä palvelusvuosina.

”Minussa on aina ollut se tarvittava palo enkä itse tarvitse ketään tuomaan minulle lisää virtaa. Mutta tuntuu hyvältä, että bändissä on taas joku yhtä innokas. Minusta oli nimittäin jo jonkun aikaa tuntunut siltä, että Burton ei oikeasti halunnut olla enää mukana ja näki, että hän vain teeskenteli”, Cazares tuumaa.

”Milo tuntui siihen verrattuna aivan uudelta tuulahdukselta, koska hän oikeasti haluaa tehdä tätä. Se tuntui todella hyvältä. Tiedän, että tämän sanottuani saan kaikki trollit kimppuuni, mutta niin se vain menee.”

”Eli siinä mielessä kyllä, [Silvestro] toi uutta virtaa ja eloa bändiin, koska hänen palonsa bändiä kohtaan vastaa sitä, mikä minulla on. Täytyy muistaa, että minä elän ja hengitän tätä ja kuolen Fear Factoryn puolesta. Elän ja hengitän metallimusiikkia kaikissa sen olomuodoissa ja kuolen sen puolesta. Tätä varten minä elän ja rakastan tätä. Siksi olen yhä tässä.”

Cazaresin, Silvestron ja muun Fear Factory -porukan energiatasot pääsee tarkistamaan loppuvuodesta, kun yhtye saapuu Suomeen kahdelle keikalle. Fear Factory konsertoi Tampereella 14.12. ja 16.12. vielä Helsingissä. Katso lisätietoja täältä.

Lisää luettavaa