Etsi
Mukana Butcher Babies sekä Ignea.
Uusi nokkamies löytyi Italiasta.
Cazares haluaa julkistuksen sujuvan täydellisesti.
Bändissä on mukana myös Fear Factorysta ja Spongesta tuttuja muusikoita.
Dino tiputtelee melko hyviä pointteja.
Bändissä vaikuttaa Ellefsonin lisäksi muun muassa Fear Factorysta ja Spongesta tuttuja miekkosia.
Kiistat Fear Factoryn ympärillä ovat vihdoin ohi ja kitaristi Dino Cazares voi keskittyä olennaiseen. Siis maalailemaan maailman-lopun kuvastoja bändin vuosia valmistellulla uudella albumilla.
Uutta materiaalia on tulossa niin pian kuin mahdollista.
Marc Rizzo erotettiin "henkilökohtaisista syistä".
Fear Factoryn vuonna 1990 perustanut Dino Cazares ei pidä nykymenosta.
Sadasyhdeksäskymmenestoinen Infernon numero julki torstaina 24. kesäkuuta.
Fear Factoryn uusi levy on ulkona.
Uusi pitkäsoitto näkee päivänvalon kesäkuussa.
Tuotantoyhtiö Riivata Visuals pitää päämajaansa Tampereella.
Melkoista nykimistä on.
Laulajan (kuvassa oikealla) mukaan Dino Cazaresin (kuvassa vasemmalla) paluu bändiin vuonna 2009 tehtiin puhtaasti rahan takia.
Uuden Fear Factory -kappaleen julkaisu lähestyy.
Dino Cazares kertoo nimenneensä viranomaisille kolme vihollista, jotka voisivat olla teon takana.
"Sille on syynsä, miksi ihmiset jatkavat matkaansa", laulaja toteaa.
Laulaja sanoo, ettei ole puhunut kitaristi Cazaresin kanssa kolmeen vuoteen.
Kitaristin mukaan laulaja vierittää syyn lähtöönsä hänen ja ex-jäsenten niskaan.
"En voi tehdä töitä sellaisten kanssa, joihin en luota tai joita en kunnioita", Bell kirjoittaa tiedotteessaan.
Draamaa tai ei, niin sekava kuvio joka tapauksessa on.
Kappaleen tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen.
Sekavaa meininkiä veteraanibändin kuliseissa.