Soulflyn ja pitkäaikaisen kitaristin tiet eronneet – kiertuetta varten pestattiin nimekäs keikkakitaristi

Marc Rizzo erotettiin "henkilökohtaisista syistä".

09.08.2021

Max Cavaleran vuonna 1997 perustamassa Soulfly-yhtyeessä soolokitaristina vuodesta 2003 saakka toiminut, kahdeksalla studioalbumilla mukana ollut Marc Rizzo on saanut bändistä lähtöpassit. Cavalera puhui asiasta isännöimässään Max Trax -videopodcastissa.

”Haluaisin selventää faneille, mitä Soulfly-leirissä on meneillään. Puhun totta kai Marc Rizzosta. Hän ei eronnut bändistä, vaan päätimme jatkaa ilman häntä henkilökohtaisista syistä. Toivon Marcille kaikkea hyvää ja haluan kiittää häntä niistä 18 vuodesta, jotka hän Soulflyssa vietti”, Cavalera kommentoi.

Yhtye lähtee 20. elokuuta Amerikan-kiertueelle. Tälle rundille toiseksi kitaristiksi on pestattu Fear Factoryn Dino Cazares. Cavalera sanoo olevansa todella innoissaan asiasta.

”Show’n täytyy jatkua ja Dino on todellinen riffimestari. Hän on yksi suosikkiriffittelijöistäni. Olemme tunteneet toisemme jo pitkään; hän on mukana (Soulfly-debyyttilevyn) Eye for an Eye -kappaleella. Aiomme myös soittaa kappaletta tulevalla kiertueella. Minä sain heidät aikoinaan kiinnitettyä [Roadrunner Recordsille], koska rakastin heidän demoaan ja esittelin sen Montelle (Conner, entinen Roadrunnerin A&R)”, Cavalera hehkuttaa.

”Aloitamme pian treenit hänen kanssaan. Saatamme ehkä nostaa settiin muutamia Dinon klassikoita. Aiomme myös soittaa uuden biisin tulevalta Soulfly-levyltä. Pääsette siis näkemään kaksi legendaa lavalla yhtäaikaa. Tästä kiertueesta tulee todella kova.”

Rizzo itse kertoi torstaina 5.8. tekemässään Facebook Live -sessiossaan, ettei tule jatkamaan Soulflyn riveissä. Kitaristi sanoi keskittyvänsä jatkossa enemmän sooloprojektiinsa.

”Se on minulle ja perheelleni parempi. Pystyn viettämään enemmän aikaa kotona. Olen todella innoissani sooloprojektistani. Minulla on myös uusi bändi Hail the Horns (jossa ovat mukana Static-X -basisti Tony Campos ja Dead by Wednesday -rumpali Christian ’Opus’ Lawrence), jonka kanssa julkaisimme juuri KISS-coverin. Minulla on lisäksi myös Revenge Beast sekä Acoustic Vendetta”, Rizzo kertoi bändikuvioistaan.

”Mutta aion toden teolla keskittyä nyt sooloprojektiini, se on ykkösjuttuni. Siinä saan oikeasti krediitit ja täyden tunnustuksen siitä työstä, jota olen tehnyt. Se on terveellisempi ympäristö.”

Lisää luettavaa