Kartalta katsoen Färsaaret näyttää sisämaan kasvatille painajaismaiselta paikalta asua. Pieni saariryhmä keskellä aavaa merta, karkeasti Norjan ja Islannin puolivälissä. Millaista elämä siellä mahtaa olla?
– No, kyllä täällä on ihan samanlaista kuin muuallakin Pohjoismaissa, Hamferðin Theodor Kapnas sanoo.
– Elintaso on korkealla, luonto upeaa. Färsaaret on 18 saaren ryhmä, eikä täällä ole puita. Teillä Suomessahan ei näe maisemia missään, kun kaikkialla on metsää.
Ei se nyt ihan niinkään ole. Mutta Färsaarilla voi kuulemma nähdä kirkkaana päivänä vuorenhuipulta kaikki 18 saarta.
– Olemme keskellä Golf-virtaa, mikä tarkoittaa, ettei täällä ole talvella juurikaan pakkasta, eikä toisaalta kovin lämmintä kesällä. Sadetta tulee paljon, ja tähän aikaan vuodesta on myös aika tuulista.
Färsaarilla on asuttu ainakin tuhat vuotta. Vaikka sinne rahdataan nykyään elintarvikkeita kaikkialta maailmasta, aivan kuten muuallekin, historiallisesti piskuisen saariryhmän elinolot ovat olleet ankarat.
Keskeinen elinkeino on ollut kalastus, ja eritoten valaanpyynti, koska saarilla ei voi oikein harjoittaa viljelystä ja vain rajallisesti karjataloutta.
– Ei tarvitse mennä kovin kauas ajassa taaksepäin, kun elämä täällä oli paljon ankarampaa. Uuden levymme tarina on tästä erittäin hyvä esimerkki.
Meri antaa ja ottaa
Hamferðin kolmas albumi Men Guðs hond er sterk ei ole varsinaisesti mikään Färsaarten matkailumainos. Sen tarina pohjautuu historialliseen tositapaukseen vuodelta 1915.
Pienen Sandvikin kylän lahteen oli saapunut pallopäävalaiden lauma. Miehet päättivät lähteä ajamaan niitä veneillä rantaan, vaikka sää oli myrskyinen. Meri ottikin tällä kertaa omansa. Neljästä veneestä kolme kaatui ja 14 miestä kuoli. Yksi vene kuitenkin pelastui.
Levyn päättävä nimikappale sisältää tapausta paikan päällä todistaneen Niels Mørkin radiohaastattelun vuodelta 1958. Mies kuvailee tapahtunutta yksityiskohtaisesti ja kiittää lopuksi Jumalaa siitä, että yksi vene palasi miehineen rantaan.
Hamferðin kosketinsoittaja Esmar Joensen asuu tänä päivänä samaisessa Sandvikin kylässä, kuten asuu myös Mørkin nykyään yli 90-vuotias tytär. Joensen kävi vanhuksen luona kysymässä lupaa hänen isänsä radiohaastattelun käyttöön. Lupa heltisi.
– Levymme ei kerro yksi yhteen historiallisia faktoja, vaan keskittyy tunnelmiin, joita tarina herättää. Täytyy myös muistaa, että tapaus ei ole millään tavalla ainutlaatuinen. Kuten sanoin, elinolot täällä ovat olleet todella karut. Myrskyissä on kaatunut laivoja vieden mukanaan joskus kokonaisen kylän verran miehiä, Kapnas muistuttaa.
Eräs yhteensattuma on bändin nimi, joka tarkoittaa eräänlaista haamuilmestystä. Tyypillisesti on käynyt niin, että vaimo on nähnyt aviomiehensä keskellä yötä oven takana läpimärkänä, vaikka todellisuudessa mies on ollut kaukana merellä. Tätä on pidetty pahana enteenä.
Bändi soittaa
Näin väkevä tarina pitää kertoa vaikuttavalla tavalla, ja Hamferðin tapauksessa se tarkoittaa mahdollisimman rehellistä, ilkeäsoundista ja aitoa doom metalia. Kapnas linjasi heti aluksi, että tämä levy tehdään kuin oikea bändi, ilman metronomia.
– Olemme äänittäneet aina klikin kanssa, kuten kaikki muutkin, eli rummut ensin, sitten kitarat ja bassot, koskettimet ja viimeiseksi laulut. Sehän on standardi, joka tuo mahdollisimman täyden kontrollin kaikkiin osa-alueisiin.
Juuri kontrollista Kapnas halusi nyt luopua.
– Kaikilla omilla suosikkilevyilläni on eloa ja liikettä, koska soittimet eivät ole kaiken aikaa täydellisesti synkassa ja bändit groovaavat persoonallisilla tavoilla. Ehkä rumpali on hiukan myöhässä ja kitaristi pikkuisen edellä, ja se muodostaa tietynlaisen fiiliksen. Yksi suosikeistani on Slipknotin nimikkolevy, joka on soitannollisesti ihan kaoottinen. Mutta jumalauta se toimii!
Hamferð on soittanut pitkään yhdessä ja miehet tuntevat toisensa hyvin. Niinpä Kapnas päätti luottaa bändin luontaiseen ”treenikämppäsoundiin”.
– Tällä levyllä ei ole juuri mitään ylimääräistä. Rummut, basso, rytmikitara, liidikitara, koskettimet, laulu. Aiemmilla levyillä on aika paljon raitoja, mikä on hiukan eri tavalla palkitsevaa… Tällä kertaa halusin, että soundi on koruton ja aito. Se sopi levyn tarinaan ja tunnelmaan.
Kapnas kertoo muun bändin luottavan hänen soundikorvaansa ja tuotantonäkemykseensä. Syytä onkin. Harvoin on tullut vastaan yhtä ilkeää soundia kuin esimerkiksi Hvõlja-kappaleessa.
– Minä rakastan ilkeää, likaista soundia. Se on minulle metallin soundi! Eiväthän ihmiset rakastu metalliin siksi, että se kuulostaa siistiltä ja täydelliseltä, ainakaan toivottavasti. Aggressio ja dissonanssi ovat se juttu!
Hamferðin edellislevyn Támsins likamin (2018) miksasi Daniel Bergstrand. Kapnas sanoo diplomaattisesti, että hänen kanssaan oli kunnia työskennellä. Mutta:
– Tietenkin levystä tuli hiukan erilainen kuin olisin itse tehnyt. Tällä kertaa halusimme luottaa omaan näkemykseemme ja minullakin oli riittävästi itseluottamusta.
Kapnas on nykyään studioalan ammattilainen, joka on kasvanut Hamferðin mukana. Bändin debyytti-ep Vilst er síðsta fet vuodelta 2010 oli hänen ensimmäinen studiotyönsä.
– Nykyään uskallan jo päästää irti ja luottaa siihen, että musiikki kantaa. Joskus aiemmin olen ehkä ollut hieman kontrollifriikki. Nyt tiesin mihin pystymme, enkä huolehtinut liikaa siitä, onko kaikki aivan täydellistä.
Ruhjeita musiikkiin
Kapnas on ylpeä siitä, millainen luova kollektiivi Hamferðista on kasvanut. Bändi on soittanut yhdessä 15 vuotta ja sen jäsenet ovat läheisiä ystäviä keskenään.
– Meidän ei tarvitse todistella toisillemme mitään. Ei ole mitään egojen taistelua. Tämän levyn johtoajatuksena oli saada jokaiseen biisin jokaiselta jotakin. Halusimme tehdä tästä yhteisen projektin, meidän projektimme, johon jokainen kokee osallisuutta.
Aiemmin levysovituksia on pitänyt hiukan suoristaa keikoille, mutta nyt siitä ei tarvitse kantaa huolta.
– Kuten sanottua, raitoja on vähän. Eikä meillä todellakaan ole taustanauhoja tai klikkiä keikoilla. Soitamme oikeasti juuri niin kuin soitamme, ja juuri se tekee Hamferðista Hamferðin.
– Kun katselen bändien isoja tuotantoja klikkien ja valojen ja kaiken kanssa, mietin aina, että se on kovaa työtä. Eikä siinä mitään, jos asiat haluaa tehdä koneen tarkkuudella. Mutta doom metalin ei kuulu olla sellaista. Siinä pitää olla eloa ja likaa ja ruhjeita. Jokin toinen genre saattaa toimia hygieenisesti ja koneentarkasti, mutta usein se on vain haitaksi. Hienoja asioita alkaa tapahtua, kun ihmiset päästävät irti täydellisyyden tavoittelusta.
Julkaistu Infernossa 3/2024.