Ei enää pelkkää kohkausta – uuden Lost Societyn ensipuraisu

20.11.2015, Sonic Pump Studios, Helsinki

Tässäpä tilaisuus, jota en olisi jättänyt väliin mistään hinnasta. Lost Societyn kolmas levy on nimeltään Braindead ja se ilmestyy 12. helmikuuta vuonna 2016. Pääsen osana toimittajajoukkoa kuuntelemaan levyn kerran läpi jo nyt.

Samy Elbanna, Arttu Lesonen, Mirko Lehtinen ja Ossi Paananen ovat paikalla, samoin levyn äänittänyt ja miksannut Nino Laurenne. Bändin hovivideokuvaaja Diltteri (Valtteri Lahikainen) tallentaa tilaisuuden. Myös Ossi Paanasen isä Eero Paananen on tullut seuraamaan tilannetta.

Jännittää. Tämä on se kuuluisa ”vaikea kolmas levy”. Lost Societyn debyytti Fast Loud Death ilmestyi vuonna 2013 ja teki syvän vaikutuksen pidäkkeettömällä hauskanpidollaan ja energisyydellään. Kakkoslevy Terror Hungry julkaistiin heti seuraavana vuonna, ja vaikka yksittäiset biisit kuten nimiraita toimivat komeasti, kokonaisuus ei kantanut aivan koko mitalta.

Nyt on siis näytön paikka. Bändi on moneen otteeseen painottanut, kuinka se on keskittynyt biisintekoon aiempaa paremmin. Luvassa on lisää dynamiikkaa ja muutakin kuin kohkausta. Annetaan palaa.

1. I Am the Antidote

Alkaa erittäin vakuuttavalla, hitaalla ja raskaalla riffillä, joka tuo etäisesti mieleen Panteran New Levelin, osin rumpukompin vuoksi. Mukaan ujutetaan tyylikkäitä, uhkaavia liidikitaroita. Samy Elbanna laulaa osittain puhtaasti, ja hänen soundinsa tuo hieman yllättäen mieleen Profane Omenin Jules Näverin. Karvat nousevat pystyyn. Kappale on raskas, hyvin rakennettu, tumma ja jyräävä, eikä lähde missään vaiheessa nopeaan laukkaan. Tämä on bändiltä selkeä statement. Kuuleman mukaan myös ensimmäinen videobiisi, eikä valinta olisi voinut olla parempi.

2. Riot

Nimi tuo mieleen Bullet for My Valentinen taannoisen hitin. Onneksi tämä on parempi biisi, koska se walesilaisten jollotus on hämmästyttävän avuton. Vaan ei tämäkään ainakaan kertakuuntelulla herätä ihan avausraidan veroisia tunteita. Terävää groovailua ja hieno soolokohta sentään. On positiivista huomata, että bändi luottaa kantaviin ideoihinsa ja kasvattelee niitä sovittamalla. Se tuntuu kautta linjan. Edelleenkin bändi panttaa hurjastelunopeuksia. Luulen, että tämä on ennen kaikkea livebiisi.

3. Mad Torture

Aijai, kunnon tappajariffi heti kärkeen! Lyhyen intron jälkeen levy kiihdyttää ensimmäistä kertaa thrash-vauhtiin, ja sen tämä bändi kyllä osaa. Biisi ei kuitenkaan ole pelkkää hakkausta, vaan myöhemmin peliin isketään väliosa ilman rumpuja. Tunnelmat tuovat mieleen Testamentin. Tässä on nyt nimenomaan sitä dynamiikkaa. Tätä kappaletta on rakennettu kunnolla ja näen suurta potentiaalia siihen, että se kasvaa kuuntelukertojen myötä.

4. Hollow Eyes

Jos Testament tuli mieleen jo Mad Torturen lopusta, tämä kappale vahvistaa mielikuvaa edelleen. Ja siis ehdottomasti hyvällä tavalla. Kolmijakoinen pääriffi voisi olla Eric Petersonin kynästä. Muistiinpanoissani lukee jopa, että riffi saattaisi tehdä Petersonin kateelliseksi. Kappaletta rakennellaan kunnianhimoisella otteella. Jossain välissä Ossi Paananen pääsee esittämään tyylikkäästi fillailuosaamistaan. Biisintekoa on tosiaankin opeteltu. Aiempaa eeppisempi lähestymistapa tuo mieleen jossain määrin myöhempien aikojen Machine Headin.

5. Rage Me Up

Tuttu biisi Tavastian-keikalta jo viime kesältä. Kappaleen riffit ovat juuri siitä laarista, josta tämä yhtye tunnetaan. Hakkausta ja hauskanpitoa, johon on varsinkin keikalla helppo lähteä messiin. Tähän on kuitenkin kätketty pieni yllätys, nimittäin hieno väliosa ja melodinen lauluosuus. Jos ensimmäiset neljä biisiä olivat osoitus siitä, mitä muuta Lost Society osaa kuin on kahdella ensimmäisellä levyllään osoittanut, Rage Me Up muistuttaa, että myös tiukka tikkaus sujuu yhä.

6. Hangover Activator

Looginen seuraava askel Rage Me Upista, hakkausta ja hauskanpitoa. Nimikin kertoo, millaisessa maailmassa liikutaan. Takuuvarma livebiisi. Mukana elementtejä, jotka nostavat hyvällä tavalla hymyn korviin, kuten vahvasti Anthrax-vaikutteinen moshpart ja hieno wah wah-soolo. Kenties levyn lyhyin biisi, vaikea sanoa kun en mitannut.

7. Only My Death Is Certain

Akustinen intro, jonka kitarataitelu tuo jälleen mieleen Testamentin, tällä kertaa etenkin Alex Skolnickin. Eeppinen levyn päätöskappale, jonka luonne tehdään selväksi heti kättelyssä. Näin mahtipontisena Lost Society ei ole soinut koskaan. Mukana erittäin vahva kertosäe, jota ei tosin toisteta yhtään liian montaa kertaa. Pitkän biisin loppuvaiheilla kuullaan komea bassoliidi Mirko Lehtiseltä.

Vielä ei ole selvää, millä kaikilla julkaisuilla seuraavat kaksi biisiä ovat. Bändiltä oli kuulemma kyselty bonusbiisejä, ja niinpä tällaiset tuli sitten äänitettyä.

P.S.T.

Hauska cover Panteran puolihuumoribiisistä Power Metal -levyltä (1988). Alkuperäinen on muuten Dimebag Darrellin laulama. Sopii bändin meininkiin kuin nyrkki silmään. Oikeastaan aika nerokas covervalinta!

Terror Hungry (acoustic version)

Biisilistassa lukee todellakin ”acoustic version”, mutta kyllä minä nimittäisin tämän grungeversioksi. Huomaan hymyileväni leveästi koko biisin ajan. Erittäin hieno sovitus, joka päästää Samy Elbannan laulutaidon komeasti esille. Tässä on osoitus siitä, että bändin skaala on paljon, paljon laajempi kuin se on aiemmin antanut ymmärtää. Mukana hienot hammondit, jotka soitti kuulemma Miikka Huttunen. Hieno versio jo alun perinkin vahvasta biisistä.

Levyllä piti olla alun perin myös nimibiisi Braindead, mutta se ei olekaan mukana, vaan saa julkaisunsa joskus myöhemmin. Sitä ei soiteta edes toimittajille vielä.

Yhteenveto

Kertakuuntelu on aina kertakuuntelu. Muutama huippuhetki jäi mieleen, ja levyä tekisi mieli kuunnella lisää heti kotimatkalla. Bändin näyttämisenhalu tuli selväksi, ja nimenomaan hyvällä tavalla. Biiseihin on tahdottu luonnetta, rakennetta ja syvyyttä, ja siinä on ainakin osittain onnistuttu tyylikkäästi. Kiinnostaa nähdä, millainen maailman reaktio tähän on. Toivon parasta.