Ei hyvältä näytä uuden System of a Down -albumin suhteen – jopa rumpali John Dolmayan on luopunut toivosta

"En haluaisi sanoa näin, mutta täytyy elää todellisuudessa."

11.06.2018

System of a Down on jo vuosia ollut enemmän ja vähemmän aktiivinen keikkarintamalla, mutta julkaisurintamalla on sitä vastoin ollut todella hiljaista. Bändin viimeisin levy Hypnotize julkaistiin 2005 eikä uutta materiaalia ole näkynyt eikä kuulunut – vaikka ainakin rumpali John Dolmayan ja kitaristi Daron Malakian ovat ilmaisseet olevansa enemmän kuin kiinnostuneita saamaan uutta musiikkia narulle. Lopulta Malakian kyllästyi odottelemaan ja aktivoi Scars on Broadway -yhtyeensä laittaakseen musiikkia pihalle.

Nyt Dolmayan on antanut kommentteja, joiden perusteella hänkin on pikku hiljaa heittämässä pyyhettä kehään uuden levyn suhteen. Dolmayanilta kysyttiin KROQ:n haastattelussa, miksei bändi ole saanut albumia aikaiseksi, johon tämä vastasi ettei tiedä itsekään syytä.

”Vaikea kysymys. Minähän olen valmis milloin tahansa, mutta tietyt jäsenet eivät vain ole saaneet hommaa toimimaan. Ja tämä on niitä asioita, jotka eivät tapahdu, mikäli kaikki eivät ole samassa veneessä. Tässä vaiheessa en tiedä, tuleeko niin koskaan tapahtumaan. En haluaisi sanoa näin, mutta täytyy elää todellisuudessa”, Dolmayan toteaa.

”Mitä tahansa teemmekin Systemin ulkopuolella, se ei tule olemaan lähellekään sitä mitä System. System on paras asia, mitä kukaan bändissä oleva tulee koskaan tekemään. Mutta teemme silti muitakin juttuja.”

Lisää luettavaa