Harvoin näin intensiivisen paukutuksen parissa käy niin, että huulille kirpoaa kuunnellessa hymy, tai alkaa jopa naurattaa. Tällaisen reaktion Rotten Soundin seitsemännen kokopitkän Abuse to Sufferin ensikuuntelu joka tapauksessa onnistui tuottamaan. Levyltä löytyy aivan tolkuttoman hienoa joskin sietokyvyn rajoja kolkuttelevaa death/crust/grind-tykitystä.
Armottomuus, äärimmäinen raskaus ja piinkova asenne ovat Rotten Soundin viehätyksen keskeisiä osia. Kovat riffit ja käsittämättömän hieno soundi kohottavat intensiteetiltään julman menon mestarilliselle tasolle.
Solisti Keijo Niinimaa valottaa, miten pitkän uran tehnyt bändi jaksaa paahtaa edelleen yhtä tinkimättömästi.
– Eikös se harjoitus tässä hommassa auta… Onhan tässä koko ajan soiteltu. Ja uuden levyn kohdalla on tuotantokysymyskin, että siitä tuli noin raaka. Useampiakin raskaampia kappaleita jätettiin pois vain sen takia, että homma pysyy tiiviinä.
– Cursed [2011] oli sekin hyvä levy, mutta tälle ei haluttu yhtä paljoa vaihtelua. Viiden vuoden aikana on kumminkin kuultu paljon uutta musaa, ja äkkiväärempi meno ja nopeammat temponvaihtelut on lisääntyneet varmaan näiden vaikutteiden ansiosta. Eikä me haluta tehdä samaa levyä uudestaan, vaan koitetaan aina uudistua jollakin tavalla.
Uudistuminen ja monipuolisuus ovat Rotten Soundin tykityksen kohdalla aika rajallisia käsitteitä. Yhtye on pysynyt uskollisena perusidealleen.
– Ei siitä olla kovinkaan kaukana, koska me haluttiin tehdä silloinkin nopeata crust-grindia. Sivuaskelia on tullut mukaan, ja soundit on muuttuneet. Tai oikeastaan niitä on opittu tekemään paremmin.
Sä kuulut päivään jokaiseen
Ne soundit. Kuten aiemmillakin tuotoksilla, Tukholman legendaarisen Sunlight-studion tavaramerkiksi muodostunut särövalli on suorastaan murskaava. Se tuo Rotiskon piiskaukseen aimo annoksen perinteikkään mureaa death metal -röhinää, mikä valtavaksi plussaksi laskettakoon.
– Me on tykätty tuosta soundista siitä lähtien, kun sitä alkoi 1990-luvun taitteessa tulla. Ei me tuolloin oltu asioista kartalla, eikä [Niinimaan, kitaristi Mikan Aallon ja rumpali Kai Hahdon aiemman bändin] Vomituritionin aikana ollut internetiä. Ei sitä saatu tuolloin kunnolla kasaan, ei meillä ollut edes HM2-pedaali käytössä.
– Sen sielunelämä ymmärrettiin 1998, kun käytiin Sunlightissa tekemässä Drain-levy. Siitä lähtien se on ollut paletissa mukana. Ei ehkä niin hyvin esillä, mutta seassa silti. Mikan kitarasoundi se on ollut tiukasti Consume to Contaminatestä [2006] lähtien. Silloin se otettiin taas enemmän käsittelyyn, koska meillä ei ollut enää tuottajaa [Nasum-yhtyeen Mieszko Talarczyk menehtyi Thaimaan tsunamissa jouluna 2004].
– Eihän se soundi autuaaksi tee, mutta se kyllä sopii tällaiseen ilmaisuun. Se tuo pitkiin avoimiin sointuihin hyvää massaa, loistavaa keskiääntä, mutta on silti murea. Nyt seassa on hiukan rähinää tuovaa fuzzia, eli tuo ei ole ihan puhdas HM2-soundi, kuten parilla edellisellä levyllä.
Jos klassinen Bossin särkijäpedaali asiaankuuluvilla ”kaikki täysille” -säädöillä onkin soundin kivijalka, rumpali Sami Latvan tuotantoprosessi saa Niinimaalta erityiskiitokset.
Hämmentävää kyllä, omaan korvaani Abuse to Suffer kuulostaa lyijynraskasta Cursediäkin jykevämmältä. Hitaita biisejä on mukana vain pari, nekin Niinimaan mukaan pikemminkin välisoittomaisessa roolissa.
– Biisien sisällä on enemmän vaihtelua. Kappalejärjestys mietittiin tarkkaan, ja alussa on kymmenisen biisiä pääasiassa äkkiväärää turpaanleivontaa. Mutta onhan siellä hidastakin osaa, niin kuin meillä aina.
Nimenomaisesti se, että blastaus vaihtuu skankiin, d-beatiin ja edelleen hitaaseen myllerrykseen juuri sopivassa suhteessa, tekee Rotten Soundin kontrastipitoisesta ilmaisusta erityisen maukasta. Solistin sanoin, kun hitaan rouhinnan perään sivalletaan salamannopea osa, vaihtelu jopa tuntuu jossakin. Tietoista dogmaa tai sapluunaa biisinteossa ei kuitenkaan ole.
– Itsehän en ole tehnyt tähän bändiin riffejä reiluun vuosikymmeneen. Mika, Krisse [Kristian Toivanen, basso] ja Sami tekevät biisit, ja kaikilla on varmasti mielessä nopean ja hitaan välille rakentuva balanssi. Pääpointtina on, että ei tehdä edes yhtä biisiä toista kertaa. Jos pelattaisiin pelkällä blastilla ja humpalla, variaatiomahdollisuudetkin loppuisivat nopeasti. Ehkä aiemmin ei ole valittu levylle näin tietoisesti eri puusta veistettyjä biisejä.
– Kaikilla on bändin linja sen verran selvillä, että se on pysynyt Drainiä lukuun ottamatta hanskassa. Drain opetti meitä, silloin Vomiturition oli lopuillaan ja otettiin ehkä sen bändin death metal -vaikutteita mukaan liikaakin. Siitä tuli meidän kestoinhokki. Se levy ei ole kestänyt aikaa, vaikka olikin siisti aikanaan.
– Me ollaan pysytty omassa tyylissä ja koitettu silti saada jotain uutta mukaan. Voisihan sitä vetää grindcorea AC/DC-tyyliin. Mutta ei Nappiskaan tee niin, eikä mekään jakseta. On tämä sen verran monotonista ja ankaraa musaa, että pitää olla mielenkiintoa, jotta homma pysyy virikkeellisenä.
En enää vaieta mä voi
Kaikki Rotten Soundin pelimannit tekevät musiikkia myös muissa bändeissä. Niinimaan nykyinen oheisbändi on selkeästi kuolometallisempi Morbid Evils. Sanoitusten suhteen kirjoituskonetta ei tarvitse kääntää erilliseen Rotisko-moodiin.
– Sanat pysyy hyvinkin erillään, koska sanoitan aina musiikin mukaan. Samantyyppistä kamaa ne silti on, teiniangstia ja slapstickiä, jossa on kuitenkin vähän sanomaa. Sanaleikkejä käytän paljon, ja vaikka aiheet on vakavia, siellä on ihan omia vitsejäkin seassa.
– Lähestyn sanoituksia aina sessioina. Rotiskon sanoitukset syntyy hyvin intensiivisesti lyhyen ajan sisään, mikä sitoo ne yhteen. Olen käyttänyt tätä lähestymistapaa jo pitkään. Odotan kunnes levy on valmis ja kirjoitan kokonaisuuden nopeasti, oikeastaan sen levyn tunnelman mukaan.
Niinimaan antaumuksella karjumat lyriikat eivät siis ole silkkaa paatosta, vaikka kipeiden aiheiden ympärillä pyörivätkin. Huumoriakin on mukana, pikimustassa muodossa tietysti.
– Cycles-levyllä oli yksi oma suosikki. Köyhistä kertovassa biisissä on rivit ”children are starving to death, leaving small bodies with stinking breath”. Tällainen tyhmä loppusointujuttu, josta vähän kyseltiinkin, että oletko nyt ihan varma että haluat tuon mukaan… Totta kai halusin! Mutta ei me haluta paasata, eikä sanoituksia tule siksi levyjen mukana kokonaisuudessaan. Pelkät iskulauseet riittää.
Hitaasti möyrivällä moukaroinnillaan uuden levyn raskaimpiin lukeutuvassa Yellow Pain -biisissä toistetaan riviä ”yellow eyes, full of pain”. Mistä se kertoo? Kusipäistä?
– No heh heh, se voi olla vaikka mistä nykypäivänä… vaikka jotain maksakirroosijuttua. Se kertoo rikkikaivostyöläisistä, jotka työskentelee karuissa olosuhteissa ilman mitään suojia. Toi perustuu yhteen dokumenttiin, ja niiden tuskaa on auottu siihen kappaleeseen.
Niinimaa ottaa sanoituksissaan kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin, ja syyttävää sormea tökitään etenkin kapitalismin pöhöttyneen ruhon suuntaan. Silti se, että kuulija herkistyy ajattelemaan esille nostettuja teemoja, on vain bonusta. Musiikki ja sen aikaansaama fiilis ovat pääosassa.
– Aggressiota me ei halua aiheuttaa. Rankka musiikki toimii itselleni pikemminkin niin, että se auttaa jos vituttaa.
Soi maininki hiljainen
Yksi huomio, joka ilmenee Abuse to Sufferia kuunnellessa, on kappaleiden tiiviys. Biiseissä ei juurikaan kyllästytetä kuulijaa perinteisen popkaavan mukaan toistuvilla osilla, vaan edetään osasta toiseen, usein aiempiin palaamatta.
– Toi on selvästi Samin visio ja selvää uudistumista, toki Mika ja Krissekin on tehneet joitakin biisejä samaan tapaan. Tykkään siitä kyllä tosi paljon. Ja mä ite saatan rikkoa jotain rakenteellista kaavaa, eli vedänkin kertsiin säelauluja. Brainwashedissa suorastaan sivuutan jonkun kertsimäisesti toistuvan kohdan, jolloin siitä tulee ilman laulua ikään kuin eri kohta.
– Tällä yhteispelillä on haluttu juurikin sitä, että se ei ole helposti lähestyttävää tai helposti unohdettavaa, vaan koukkuja on enemmän. Toki ei ole itseisarvo tehdä vaikeata musaa, eikä tämä mun mielestä edes ole vaikeata, jos vertaa johonkin oikeasti haastavaan kamaan. Tässä mennään kuitenkin klikin mukana eikä vedetä hirmu dissonantteja juttuja, vaan toimitaan yhdellä kitara- ja bassolinjalla, jotka menee vielä synkassa. Tämä on meidän tapa progeilla. Suoraviivaisimmat vedot jätettiin nyt tietoisesti pois, ja pitää miettiä mitä niille tehdään. Kovia biisejä nekin on, mutta eivät sopineet tähän kokonaisuuteen.
Abuse to Suffer on miltei kuin painajaismainen trippi, jossa lähdetään yhdestä pisteestä, edetään toiseen ja päädytään johonkin aivan muualle. Sellaiseksi sitä ei suunniteltu.
– Biisijärkkää tehtiin toisella asenteella kuin vaikka Cursedille. Species at Warilla [ep, 2013] Mika laittoi kappaleet sillä tavalla jonoon, että siitä muodostui kokonaisuus. Nyt biisit on järjestelty siten, että välttämättä ei edes huomaa kun raita vaihtuu. Osa kappaleista vaihtuu jopa taimissa seuraavaan.
– Liveä ajatellen kaikki ovat erillisiä kappaleita. En näe meitä soittamassa tätä levyä kokonaisuutena, ellei tästä nyt tule niin suosittu, että meidän pitää kiertää kuusikymppisenä stadioneja tämän kanssa. No, onneksi tämä on grindia, ettei hairahdu kokonaan muusikoksi.
Melodista laulua tai pianoslovaria ei ole tiedossa stadioneja täyttämään.
– No jos ei ole tähän päivään melodista laulua meikäläisestä tullut… jotain Medeian Abandon Allilla epämääräisesti teemaa mukailevaa huutoa lukuun ottamatta. Siitäkin bändistä lähdin osittain siksi, että se alkoi mennä turhan melodiseksi.
– Itse asiassa taisin kokeilla Cage-biisin loppuun samanlaista teeman mukaan huutamista, mutta siitäkin tuli parempi, kun karjui vaan suoraan. Jälki on rankempaa, kun pitää vaan sen epätoivoisen suoran huudon.
Minä soitan sulle illalla
Livetoiminta on Rotten Soundin vahvoja kulmakiviä, ja yhtyeen leipomista ihastelisi mieluusti kotioloissakin. Livesoittoa on Niinimaan mukaan turha odotella taltioituna, ihan logistisista ja markkinapoliittisista syistä. Vuoden 2010 Napalm-ep:n kylkiäisenä sentään tuli varsin tykki keikka vuodelta 2007, ja ihan kuvalevyformaatissa.
– Sitähän ei suunniteltu mitenkään. Se kuvattiin Tshekeissä Obscene Extreme -festareilla ihan samaan tapaan kuin ne kuvaa kaikki bändit YouTube-käyttöä ajatellen. Me saatiin kuitenkin materiaali ilmaiseksi käyttöömme. Audio oli pelkkä stereo miksauspöydästä, jonka Sami sitten masteroi. Taikatemppuja piti kuulemma hiukan tehdä, mutta lähtökohtakin oli todella hyvä.
– Ei tosiaan ole suunnitelmissa tehdä mitään. Nämä livejutut on hankalia proggiksia, me kun asutaan eri paikkakunnilla ja keikkoja on sen verran paljon. Kalenteri on muutenkin täynnä. Kalusto ja henkilökunta maksaa ihan vitusti. Ja rahaa ei tule yhtään, ei mistään julkaisusta. Tuossa yhtälössä, varsinkin kun tavara on heti YouTubessa ilmaiseksi katsottavissa, ei ole mitään järkeä kuluttamaan aikaa ja energiaa.
– Jopa promovideoiden kanssa on vähän mietintä päällä, että mitä keksittäisiin. Ei niitäkään osaa ajatella järkevinä sijoituksina, kun tällaisella musalla ei oikein voi odotella mitään YouTube-sensaatioitakaan.
Vaikka levyillä ei pääse leivän syrjään, Niinimaa ei valita rahantulon niukkuutta. Hän pitää tätä jopa hyvänä asiana, koska sen takia on pakko keskittyä oleelliseen.
– En jaksa valittaa, että levyt ei myy. Ei me tehdä tätä ammatikseen tai rahasta. Ihmiset kuitenkin tutustuu musiikkiin, kun se on saatavissa laillisesti Spotifysta lähes ilmaiseksi. Ja voi olla, että keikoilla menee paremmin vinyyliä ja ehkä cd:täkin. Keikoilla itse myytyjen määrä onkin nykyään prosentuaalisesti suurempi.
Livepuolella Rotten Soundilla on kysyntää enemmän kuin tarjontaa riittää. Pohjois-Amerikassa olisi Relapse-diilin myötä vientiä, ja Eurooppaankin bändiä toivotaan edelleen. Euroopan-rundit ovat Niinimaan mukaan helppoja, ja Rotten Sound onkin lähdössä kiertämään vanhaa mannerta pääesiintyjänä, itse valitsemiensa bändien kanssa.
– Tyypillisesti me ei olla reissussa kahta kolmea viikkoa pidempään. Tietysti Jenkeissä olisi helpompi käydä kerran ja olla pidempään. Nytkin ollaan menossa kesällä kaksi eri reissua.
– Päivätyöt rajoittavat kiertämistä osaltaan. Se tuo kyllä myös intoa hommaan, kun ei olla koko aikaa tien päällä. Tykkään siitä, että rundilla otetaan taukoa yhteiskunnasta ja töissä ollaan sitten erossa kiertue-elämästä. Eikä se rundaaminen ei ole tietyn ajan kuluttua enää niin kivaa. Soitto menee rutiiniksi.
Vaikka Rotten Sound soittaa yleisesti samantyyppisten yhtyeiden kanssa, lineupien sekoittelu tuo Niinimaan mukaan mielenkiintoa keikkailuun. Mies lukee Exhumedin ja Magrudergrindin kanssa heitetyn Grind over Europe -kiertueen vuodelta 2012 loistavaksi. Edeltävänä vuonna Yhdysvalloisssa tehdyn Finnish Metal Tourin hän mainitsee kattaukseltaan monipuoliseksi mutta hyvin raskaaksi.
– Me oltiin Ensiferumin ja Barren Earthin joukossa ihan outolintuja. Oli siinä teinit kasvomaalauksissaan ihmeissään, kun vedettiin noiden välissä se puoli tuntia turpaan. Maksa sillä kiertueella pahiten alkoi piippaamaan, ja pää hajoamaan. Nyttemmin olen tajunnut laittaa korkin kiinni.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 3/2016.