Evanescence mylläsi kokoonpanonsa uusiksi: basistista uusi kitaristi, basson varteen uusi hahmo

Yhtye erotti seitsemän vuotta palvelleen Jen Majuran ja otti Emma Anzain mukaan remmiin.

24.05.2022

Evanescence-yhtyeen kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia. Ensin yhtye tiedotti, ettei vuodesta 2015 saakka bändissä kitaraa soittanut Jen Majura (kuvassa vasemmassa laidassa) jatka enää pestissään (Majura kommentoi myöhemmin, ettei hänellä itsellään ollut päätöksessä osaa eikä arpaa) ja nyt tiedotetaan, että bändin pitkäaikainen basisti Tim McCord (kuvassa toisena oikealta) siirtyy kitaran varteen. Basistin tontin täyttää puolestaan Sick Puppies -yhtyeestä tuttu Emma Anzai.

Evanescence saapuu uudistuneen kokoonpanonsa voimin kesällä myös Suomeen. Yhtye konsertoi Tampereen Nokia-areenalla 19. kesäkuuta.

Lisää luettavaa