Evanescencen vuonna 2003 julkaistu debyytti Fallen on yksi niistä albumeista, jotka määrittivät vuosituhannen alun modernia metallisoundia ja raskaan musiikin murtautumista laajemman yleisön korviin.
Fallen myi maailmanlaajuisesti yli 17 miljoonaa kopiota. Suomenkin virallisella albumilistalla se viihtyi toista vuotta käyden kaupaksi platinaan oikeuttavan määrän. Evanescencen musiikkivideot ja kappaleet pyörivät aikansa kaikkialla.
Fallenin ilmestymisen aikoihin juuri 22 vuotta täyttänyt Amy Lee on yhä hämillään siitä, miten hän selvisi niin nuorena mediamylläkästä, jonka keskelle joutui.
– Sitä on vaikea käsittää, koska se oli yhtä aikaa ihmeellistä ja hirveää, hyväntuulinen Amy naurahtaa hiljaa.
Hän kertoo palanneensa pohtimaan vanhoja asioita uuden Evanescence-albumin ilmestymisen kynnyksellä.
– Sen jättimäisimmän suosioon nousumme aikana minusta tuntui koko ajan, että minä ja koko Evanescence räjähdämme kappaleiksi hetkellä millä hyvänsä. Elimme huumaa, joka ei tulisi jatkumaan ikuisesti, mutta kieriskelimme samaan aikaan epävakaudessa. Pian bändin ovet kävivätkin jatkuvasti.
– Ihme kyllä voitin ne hirviöt, jotka tuolloin kohtasin, ja voin sanoa, että olen nyt artistina paljon paremmassa paikassa. Yritin pitää tasapainon sen huuman keskellä, mutta rehellisesti sanottuna en halunnut sen jatkuvan. Nyt olen kiitollinen, että sain kokea kaiken sen, mutta onnellinen, että se meni ohitse.
Amy kertoo, että yhä tänäkin päivänä radiossa soivat kappaleet Bring Me to Life ja My Immortal ovat kasvaneet monelle kuulijalle niin merkittäväksi osaksi heidän elämäänsä, että ne ovat paljon isompi asia kuin Evanescence.
– Meillä on paljon uskollisia faneja, jotka ovat kulkeneet mukanamme alusta asti, ja Evanescence on ollut tärkeä osa heidän elämäänsä vuosikausien ajan. Sitä on vaikeaa sisäistää, laulaja miettii.
– Fallenin kappaleet merkitsevät minulle paljon enemmän nyt kuin ne olisivat ikinä voineet merkitä aikoinaan. Ne eivät kerro enää vain minusta. Ne kertovat kokonaisesta sukupolvesta ihmisiä, heidän kokonaisista elämistään.
– Ne eivät ole enää vain minun tai Evanescencen kappaleita. Ne eivät ole enää meidän omaisuuttamme. Niistä on tullut jotain paljon enemmän. Se on todella kaunista. Juuri siksi oli hienoa tehdä The Bitter Truthille uutta musiikkia, joka on tällä hetkellä vain meidän omaamme. Lauluja meistä itsestämme meille itsellemme.
– En osaa yhtään arvata, miten kuulijat reagoivat näihin sisimmästämme puristettuihin lauluihin, mutten myöskään malta odottaa, että saan vihdoin laskea ne maailmalle. Sitten ne saavat ihan oman elämän.
Vuosikymmenet yhdellä albumilla
Amy paljastaa, että uudella The Bitter Truthilla kuultava kappaletusina kattaa Evanescencen historiaa paljon pidemmältä ajalta kuin vain vuosilta sinfonisen Synthesis-albumin (2017) jälkeen.
– Jotkin levyn kappaleista ovat peräisin viimeisen parin kolmen vuoden ajanjaksolta, mutta muutamat niistä ovat jopa kymmenen vuotta vanhoja. Meillä on aina ollut kappaleita, jotka eivät päätyneet jollekin tietylle albumille, mutta joita olemme vaalineet siitä huolimatta. Ne ovat vaatineet vain hieman enemmän kypsyttelyä.
– Aina kun kokoonnumme yhteen kirjoittamaan, palaamme aluksi näiden luonnosten äärelle ja tunnustelemme, olisiko nyt oikea hetki niille. Siksi levyllä on myös vanhempia kappaleita, joihin olen uskonut ja joita olen rakastanut pitkään. Nyt ne ovat viimein saavuttaneet oman hetkensä.
The Bitter Truthin lähtiessä soimaan ensimmäisen kerran kuka tahansa Evanescenceä joskus kuullut voi tunnistaa levyn tehneen yhtyeen. Silti jokin bändissä on muuttunut. Se vaikuttaa olevan sinut koko historiansa ja kaikkien aiemmilla levyillään kuultujen soundien kanssa.
– Olen musiikin suhteen vähän sellainen ihminen, että määrittelen ensin sääntöni ja rikon sitten niitä, Amy nauraa.
– Saatan tehdä mielessäni kartan, mitä haluan albumin olevan, mutta vuosien kuluessa olen antanut itselleni yhä enemmän vapautta lähteä sivupoluille, jos se tuntuu oikealta. En aina ymmärtänyt, miten tärkeää on seurata tekemisestä syntynyttä inspiraatiota ja antaa itsensä reagoida siihen, miltä se tekeminen tuntuu.
– Synthesis oli isoine jousineen ja orkestereineen omalla tavallaan niin raskas kokemus, että The Bitter Truthilla halusin tehdä ihan kaiken eri tavalla: keskittyä bändin omaan soundiin, ottaa pois kaiken muun ja tehdä todella raskaan ja jopa fyysisen tuntuisen, aggressiivisen albumin.
– Kun biisejä sitten alkoi syntyä, päästin irti ehdottomasta alkuasetelmasta. Joskus en olisi tehnyt niin. Koimme, että jotkin sävellykset vaativat selvästi elektronisempaa soundia, jopa niitä jousia.
Henkilökohtaisia maailmanloppuja
Ikäänsä nähden todella kokenut Amy täyttää pian 40. Evanescence on puolestaan 25-vuotias bändi. Amy ei peittele sitä, että hänen maailmankatsomuksensa on muuttunut vuosien varrella, ja se kuuluu myös lyriikoissa.
– Sekä tasavuodet, menneet ajat että juuri nyt tapahtuvat asiat pistävät mietteliääksi, hän sanoo.
– Monet albumin tunteista liittyvät minuun käsittelemässä surua ja menetystä, käymässä läpi tätä elettävää hetkeä ja kyseenalaistamassa koko olemassaoloamme. Nämä aiheet ovat olleet tärkeä osa Evanescenceä alusta alkaen.
– Tarkastelen asioita silti uudestakin kulmasta. Olen nyt myös äiti, ja vaikka en varsinaisesti laula albumilla äitiydestä, se on yksi asia, joka muuttaa kenen tahansa perspektiiviä valtavasti. Tuo muutos sai minut purkamaan albumille paljon tuntemuksiani viimeisen kymmenen vuoden ajalta.
Jo The Bitter Truthin karunkaunis kansitaide saa mielikuvituksen laukkaamaan. Mieleen nousee ajatuksia nykymaailman tavasta lääkitä ihmisiä sen sijaan, että he joutuisivat käsittelemään todellisuutta sellaisenaan.
– Aihe on koskettanut minuakin, ja olen ollut elämässäni tilanteessa, jossa olen valinnut tuskan sen sijaan, että olisin turruttanut itseni lääkkeillä. Tein niin, koska halusin tuntea eläväni. Sekä hyvässä että pahassa, Amy toteaa.
– Kansi kuvastaa sitä, että vaikka se tuntuisi miten vaikealta, haluan silti valita todellisuuden ja totuuden sen sijaan, että eläisin valheessa. Totuus sattuu, kyllä, mutta minulle on tärkeää olla rehellinen sydämelleni. Samalla haluan kokea yhteiskuntamme sellaisena kuin se on, kaunistelematta tai liioittelematta.
Mitä ovat ne katkerat todellisuudet, joita olet joutunut kohtaamaan ja hyväksymään viime aikoina?
– Vaikeinta minulle on ollut se, ettemme elä ikuisesti ja etteivät rakastamani ihmiset ole kuolemattomia, laulaja sanoo.
– Olen keskittynyt ajatukseen, että elämä on ihan oikeasti todella lyhyt. Olen yrittänyt kysyä itseltäni niitä oikeita kysymyksiä. Mitä oikeasti haluan elämältäni? Kenen kanssa haluan viettää tämän lyhyen ajan? Mitä haluan tehdä ajallani tässä maailmassa? Kukaan ei voi tietää elämmekö huomiseen, joten meidän on elettävä tässä ja nyt.
– Pandemia on vain vahvistanut tätä ajatusta, ja se kuuluu albumilla. Olen naurahtanut muutamaan otteeseen itsekseni, että elämmekö juuri nyt keskellä maailmanloppua. Se saattaa hymyilyttää hetken, mutta on sitäkin vakavampaa.
Kokemuksen syvä ääni
Vuodet kuuluvat myös Amyn laulussa. Jos uuden albumin asettaa rinnakkain Fallen-debyytin kanssa, siltä voi tunnistaa saman Amy Leen, mutta samoin kuin koko bändin tapauksessa, jokin on muuttunut merkittävällä tavalla.
– Olin debyyttimme äänitysten aikoihin parikymppinen ja yritin vasta ymmärtää, miten tehdä musiikkia ja kuka olen ihmisenä, artistiudesta nyt puhumattakaan, Amy muistelee.
– Se minä, joka olin tuolloin, on muuttunut täysin, mutta tunnistan Fallenilla laulavan Amyn yhä omaksi itsekseni. Sitä on vaikeaa kuvailla.
– On ratkaisevan tärkeää, ettei elämäni ole ollut enää pitkään aikaan vain Evanescenceä. Olen tehnyt paljon eri projekteja ja vierailuja, musiikkia elokuviin ja elänyt perheeni kanssa irrallaan musiikista.
– Luulenpa, että se kuuluu nyt tavassa, jolla tulkitsen kappaleitamme – seisoen selkä suorana sanojen ja ääneni takana.
Kannan itseäni aivan eri tavalla kuin vielä viisi tai kymmenen vuotta sitten.
Amy käy puheissaan läpi identiteettikriisiä, jonka Evanescencen valtava menestys hänessä aiheutti, ja jonka käsittelemiseen meni kauan aikaa. Nyt hän sanoo olevansa sinut kaiken uransa aikana tapahtuneen kanssa.
– Olen ehdottomasti kulkenut elämäni aikana sellaisten hetkien läpi, että en enää halunnut olla ”se tyttö Evanescencestä” tai tehdä musiikkia Evanescencelle. Ne ovat olleet kovia kasvukipuja, hän myöntää.
– Myöhemmin olen kokenut paljon miellyttäviä, palkitsevia tunteita, kun oikea inspiraatio on palannut ja teen tätä aidosti omasta halustani. En väkisin, koska on pakko. Tai koska fanit haluavat tai koska tarvitsimme rahaa.
– Teen tätä taas intohimosta. Samalla kuulen uudella albumilla sen tytön, joka olin kauan sitten. Hänellä on yhä sama sydän. Se osoittaa, että olin rehellinen itselleni jo vuosia sitten.
Nuorena parrasvaloissa
Rennosti menneisyyttään avaavan Amyn äänensävy muuttuu vakavammaksi, kun nostan esille sen, että vastaavan mittaluokan menestys on ajanut monen herkän artistin mielenterveysongelmiin tai jopa päättämään elämänsä.
– Tälläkin hetkellä maailmassa on nuoria laulajia ja muusikoita, jotka elävät koko maailman huomion keskipisteenä. Samastun voimakkaasti Billie Eilishin tarinaan. Siihen, miten hänet on tempaistu kotoa parrasvaloihin, Amy sanoo.
– Olin juuri valmistunut lukiosta ja aloittanut college-opinnot, kun saimme levytyssopimuksen. Ehdin olla collegessa ehkä kolme viikkoa, kun olimmekin jo studiossa. Sitten debyyttimme julkaistiin, ja kas, viisi vuotta oli kulunut.
– Fallenin kansikuvassa olen tasan 21-vuotias. Se on otettu syntymäpäivänäni. Kun ajattelen kaikkia niitä tuntemuksia, joita koin tuolloin, ne on helppo laittaa nuoruuden piikkiin. Mutta se suureen maailmaan tempaistuksi tuleminen sai itse asiassa hyppäämään monen tärkeän nuoruuden oppitunnin yli.
– Yritin koko ajan vakuutella, etten ole mikään nuori, olen aikuinen nainen, tiedän mitä teen ja kukaan muu ei voi sanoa, mitä minun tulisi tehdä. Suuri menestys tietenkin vain pönkitti tuota ajatusta. Kesti aika kauan ymmärtää, etten tiennyt sen ikäisenä mistään mitään ja annoin kaiken tapahtuneen vahingoittaa itseäni.
Sanottu saa Amyn pohtimaan, miten hän kuitenkin eli Evanescencen suurimmat menestyksen ajat nykyistä somemaailmaa hellemmässä paikassa.
– Vielä silloin nuoria nousi koko kansan silmätikuiksi aika harvoin, kun taas tätä nykyä tuntuu, että joka toinen nuori on jonkinlainen julkisuudenhenkilö, ainakin nykymaailman mittakaavassa, laulaja huokaa.
– Kaikki nuoret ovat kuin kuuluisuuksia. Melkein kaikkien henkilökohtaiset elämät ovat nähtävillä somessa. Mietin usein, opettaako se ihmisiä olemaan varovaisempia, vai altistaako se nuoret entistä rajummalle arvostelulle, itsensä kyseenalaistamiselle ja vääristyneille käsityksille siitä, keitä tai mitä heidän tulisi olla.
– Toivon nuorten ymmärtävän, että se minkä tekee netissä ja sosiaalisessa mediassa, pysyy siellä ikuisuuden. Toivon, että heille opetetaan se hinta, joka suuresta huomiosta voi koitua heidän lyhyelle elämälleen.
Julkaistu Infernossa 3/2021.