Ex-Kamelot-solistin progemetalliyhtyeellä uusi pitkäsoitto työn alla – edellisestä vierähtänyt yli kaksi vuosikymmentä

Conception kaipaa fanien apua saadakseen levyn valmiiksi.

19.06.2019

Kamelotin keulilla vuosina 1998-2011 keikkunut laulaja Roy Khan herätti viime vuonna henkiin vanhan yhtyeensä Conceptionin ja ryhmä julkaisi singlen sekä My Dark Symphony -ep:n. Seuraavaksi progemetallistit aikovat fanien suureksi riemuksi julkaista uuden pitkäsoiton. Edellisestä studioalbumista onkin vierähtänyt jo 22 vuotta.

Bändi kaipaa kuitenkin apuja saadakseen levyn tehtyä ja sitä varten onkin perustettu joukkorahoituskampanja, jonka tuotot käytetään suoraan albumin äänittämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Yhtyeen tavoitteena on saada pitkäsoitto ulos vuoden 2020 alkupuoliskolla.

”Ep:n julkaisusta ja sitä seuranneista keikoista saamamme vastakaiku on ollut niin ylitsevuotavaa, että tunsimme, että meidän on yksinkertaisesti pakko julkaista koko levyllinen uutta materiaalia. Varsinkin, kun uudet biisit on jo kirjoitettu ja ne kuulostavat mahtavalta”, yhtye kommentoi joukkorahoituskampanjan sivuilla.

Lisää luettavaa