Rumpali Gene Hoglania haastateltavaan tässä hiljattain Talk Toomey -podcastia varten ja mieheltä muun muassa tiedusteliin, missä mennään Testament-yhtyeen seuraavan pitkäsoiton kanssa. Hoglan antoikin tilannepäivityksen, joka ilahduttanee kaikkia faneja.
”Siihen tähdättiin että levy on valmis 12. kesäkuuta mennessä. Vahva aikomus oli, että viimeistään silloin kaikki raidat on äänitettynä. Ymmärtääkseni Andy [Sneap] miksaa, mutta en tiedä hänen aikataulustaan – hänhän on käsittääkseni tien päällä Judas Priestin kanssa. Äänitimme raidat Juan Urteagan kanssa, kuten olemme joskus aiemminkin tehneet. Hänen kanssaan on mahtava työskennellä, rakastan sitä”, Hoglan kertoo.
”En ole se tyyppi, joka voi antaa virallisia lausuntoja levystä, mutta käsittääkseni se halutaan ulos vielä tänä vuonna. Siinä tapauksessa sen piti olla valmis kesäkuun puoliväliin mennessä ehtiäkseen miksaukseen ja painoon ja niin edelleen. Voisin kuvitella bändin tähtäävän siihen, että se julkaistaan 2019. Jos niin ei tapahdu, niin sitten 2020 alkupuolella.”
Voit kuunnella Hoglanin haastattelun kokonaisuudessaan tuosta alta.