Haastis: Battlelore jää tauolle

25.10.2011

Jo 12 vuotta fantasiametalliaan takonut Battlelore huomasi parin viime vuoden aikana, että siviilielämä alkoi verottaa bändielämää vähän liikaa. Yhtye päätti, ettei se halua toimia puolivaloilla, vaan parempi on ottaa selvä breikki ja palata sitten, kun akut ovat taas täynnä. Ennen taukoa on luvassa vielä yksi keikka.

Teksti: Vilho Rajala www.battlelore.net

Battleloren uusin levy Doombound ilmestyi viime tammikuussa. Samoihin aikoihin kitaristi Jyri Vahvanen ja laulaja Tomi Mykkänen saivat perheenlisäystä. Niinpä ei ole yllätys, että bändi on tänä vuonna keikkaillut melko vähän.

– Se oli selkeä päätös, että hoidetaan nämä muutamat, tärkeimmät keikat. Meitä haluttiin kyllä kiertämään kovasti, mutta normaalielämä ei yksinkertaisesti antanut siihen mahdollisuutta. Eikä enää ole niin nuori, että voisi vaan lähteä takki auki reissuun. Matkan varrella on tullut vähän harkintaakin mukaan, Vahvanen kertoo.

Sunnuntaina bändi julkaisi tiedotteen, jonka mukaan se jää määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Tauon aikana yhtyeen jäsenet keskittyvät elämän muihin aspekteihin. Kuten on jo käynyt ilmi, nämä aspektit ovat varsin arkisia: lapsia, talonrakennusprojekteja, remontteja.

– Meidän on pitänyt jo parin vuoden ajan tehdä aika paljon valintoja ja kompromisseja. Ei olla pystytty täysillä satsaamaan näin vakavaan harrastukseen, ja ollaan kuitenkin vastuussa aika monelle taholle ja tietenkin tärkeimpänä itsellemme. Alkoi tuntua, että kannattaa pitää hengähdystauko.

Breikki on määrittelemättömän mittainen, kuten breikit yleensä ovat. Vahvanen veikkaa, että tauolla viihdytään muutama vuosi.

– Tässä on jo ihmiset lähteneet järjestelemään elämäänsä niin, ettei tarvitse käyttää esimerkiksi kesälomia kiertueisiin. Meillä on ollut jo pitkään se tilanne niin kuin varmaan aika monella bändillä, että siviilitöitä järjestellään bändin ehdoilla.

Battlelore on aikeissa vetää vielä yhden keikan Suomessa ennen taukoa, ”mieluiten isossa kaupungissa” eli todennäköisesti Helsingissä. Se tuskin onnistuu enää tänä vuonna.

– Me katsellaan nyt, millaisia mahdollisuuksia aukeaa. Olisi hienoa, jos siellä olisi soittamassa muitakin bändejä, Vahvanen vihjaa.

Lisää luettavaa