Nightwishin seitsemäs albumi, elokuvasoundtrackiksi sävelletty Imaginaerum, ilmestyi marraskuun lopussa. Ensi keväänä seuraa fantasiaelokuva, johon bändilevystä editoidaan scorea. Maailman suurin omakustannebändi kertoo rockmuusikon kurimuksesta ja siitä, mitä yhteistä on Emppu Vuorisella ja Hitlerillä.
Teksti: Lauri Ylitalo Kuvat: Markus Paajala www.nightwish.com
Elämä on absurdia. On lokakuinen perjantai-iltapäivä. Istun Nightwish-kitaristi Emppu Vuorisen kanssa moottoriveneessä Tammisaaren edustalla. Vuorinen on vähän aikaa sitten kommentoinut Nightwishin bändikemiaa sanomalla ”muuten hyvä, mutta rumpali pitäisi erottaa”. Seuraavaksi kitaristi jakaa vinkkejä lomailuun.
– Pistetään Call of Duty pleikkariin, surroundit täysille, juodaan maastopuku päällä kenttäpullosta kaljaa ja pelataan, kitarasankari kertoo harrastuksistaan.
– Muuten se on mukavaa, mutta lottiahan sitä sotilas tarvitsisi. Semmoisia pitäisi löytää.
Mitä ominaisuuksia tällaisella sanitäärinaisella pitäisi olla?
– Jaa-a… varmaan pitäisi olla pelihenkinen ja pitää oluesta.
Uudella Imaginaerum-levyllä (lue arvio) on vain kaksi nopeaa shred-sooloa. Onko sinut ajettu Nightwishissä nurkkaan?
– Näköjään kyllä! No, kai sitä pitää mennä kokonaisuuden ehdoillakin. Meidän tyylilaji on semmoinen, ettei siinä voi olla kitara- tai rumpusankareita.
Vaikka Vuorinen on faktisesti kansainvälisen tason yhtyeessä soittava kitarasankari, ammatillinen b-suunnitelma löytyy takataskusta.
– Katsoin yksi päivä televisiosta dokumentin Hitleristä. Sehän oli lyhytkasvuinen korpraali, niin kuin minäkin. Joten kyllä tässä on vielä mahdollisuuksia, jos bändistä tulee kenkää.
Tammisaari
Veneilyä ja merta vierastavana ihmisenä olen päätynyt arkipäivälle vieraaseen tilanteeseen Nightwish-yhtyeen ehdotuksesta. Tammisaaren edustan kaislikkolahtien koluaminen tuntuu hyvältä vaihtoehdolta haastattelun viitekehykseksi, sillä inhoan kalastamista. Ja kun kyseessä on Nightwish, fasiliteetit ovat huippuluokkaa.
Aamun sarastaessa istumme Tuomas Holopaisen kanssa Harri Hotin veneessä. Hotti on yksi nimekkäimpiä suomalaisia kalastusoppaita, valitettavasti minun tapauksessani helmiä sioille. Hotin ammattitaidon ja Uudenmaan merkittävimmän saaristoalueen kauneuden minäkin ymmärrän, kalastamisesta en mitään. Sen sijaan Nightwishin Tuomas, Emppu ja Jukka ovat asiasta innoissaan.
Holopainen syyttää Jukka Nevalaista yhtyeen varsinaiseksi kalahirmuksi. Nevalainen omistaa loma-asunnon Floridan Daytonassa, ja paikallisissa vesissä uivat hait sekä miekka- ja napsijakalat. Kasvissyöjänä Nevalainen päästää saaliinsa menemään, hän hyväksyy eettisen ristiriidan saalistamisen ja vegetaarisen elämäntavan välillä.
Sen sijaan Kiteen Pyhäjärven rannassa asuva Holopainen haaveilee omavaraistaloudesta ja käyttää kalareissujen saaliin ruoaksi.
– Täällä on semmoinen kotona olemisen fiilis. Se tulee miulle aina kalassa ollessa ja vaeltaessa. Sitä tunnetta ei ole ikinä tullut lavalla.
Viimeksi Holopainen on patikoinut alkusyksystä Lieksan Karhunpolulla. Patvinsuon kansallispuistosta lähtevän reitin pituus on 133 kilometriä, joista Nightwish-moottori seurueineen taittoi ensimmäisenä päivänä yli kaksikymmentä.
– Siinä vaiheessa oli fyysisesti jo aika väsynyt ja ilta painoi päälle. Löydettiin puulaavu, laitettiin nuotio siihen ja tehtiin hyvät pihvit, juotiin vähän rommikahvia. Sitten kuunneltiin kun susilauma ulvoi. Ne on niin maagisia hetkiä, että on vaikea kuvailla sitä kokemusta.
Tuohan on melkein kuin kuvaus poikien seikkailukirjasta.
– Kyllä. Viisikko yhdessä jälleen, Holopainen hymähtää.
– Siinä on se primitiivisyyselementaali, joku pieni muisti 30 000 vuoden takaa, luolamiesajoilta. Henry David Thoreau sanoi, että onnellisuus löytyy kahdesta sanasta: yksinkertaistakaa, yksinkertaistakaa. Siinä on kyllä pointtinsa.
Holopaisen siteeraama Thoreau kirjoitti teesinsä teokseen Walden: elämää metsässä. Kansalaistottelemattomuuden keksinyt filosofi asettui kesäkuussa 1845 Massachusettsin Concordissa sijaitsevan Walden-järven rannalle rakentamaansa mökkiin lähes kahdeksi vuodeksi. Kirjassaan Thoreau haukkuu esimerkiksi arkkitehtuurin ja vastustaa yliopistojen lukukausimaksuja. Aikalaistensa ihmetykseksi Thoreau ei pitänyt seuranaan sellaisia modernin ajan hyöty- ja viihdelaitteita kuten kirnu tai rukki.
– Kyseisen kaverin tekstit kiehtovat varmaan siksi, että omasta elämästä on tullut niin monimutkaista, ehkä jopa tahtomattani, Holopainen toteaa.
Mutta eikö rocktähden pitäisi olla suurkaupungin yössä kiitävä, nahkahousuihin sonnustautunut irstailija?
– Tuo imago on niin last season, Holopainen hymähtää.
– Toissapäivänä mie tein sellaisen elämäni aarrekartan. Se oli jossain Tommy Hellstenin kirjassa, että jokaisen pitäisi tehdä paperille kartta, johon on merkitty suurimmat unelmat. Ja isoimmaksi saareksi miulle tuli omavaraistaloudessa eläminen.
Holopainen kertoo kiteeläisestä ystävästään, jonka elämänmuodoksi on vakiintunut osittainen omavaraisuus. Ravinto löytyy suurimmalta osin kalastuksesta, omista lampaista ja omalta kasvimaalta.
– Se ei ole ydinsodan tullessa ensimmäinen kaveri, joka kuolee. Miekin oon yrittänyt pitää siellä kotipihalla kasvimaata ja viljellä perunaa. Kyllä sieltä nyt jotain on tullut, muutama mansikka. Se on vaan ajatuksena niin mukava, että saisi järvestä ja omasta maasta kaiken.
Kun Holopaiselta kysyy, mikä ajatuksessa viehättää, kiteeläinen siteeraa Aku Ankkaa. Lausetta ”Ah, tämä kasvun ihmeen seuraaminen on balsamia sielulleni!” seuraa raikuva nauru.
– Semmoinen mielenrauha ja tasapaino, turhasta paskasta murehtiminen…se on niin jokapäiväistä nykyään. Mutta kun on ajautunut tähän tilanteeseen, se on miun luonteella on mahdotonta päästä siitä eroon.
Oletko toteuttanut yksinkertaistamisen periaatetta omassa elämässäsi?
– Ajatuksen tasolla kyllä, mutta en ole päässyt vielä konkretian puolelle. Mutta tässä on niin hienoja asioita meneillään, että nämä haluaa kokeilla loppuun. Sen jälkeen yksinkertaistetaan, isolla kädellä.
– En tiedä, miten pitkään tällä porukalla ollaan yhdessä. Kenties vuosi, kenties kymmenen vuotta. Kyllä mie haluaisin jossain vaiheessa kokea sen, mitä Thoreau Walden-järven rannalla koki.
Imaginaerum
Ei ihme, jos Holopaisen elämä tuntuu monimutkaiselta. Nightwishin Imaginaerum on massiivinen äänilevy, jota seuraa ensi keväänä elokuva. Holopaisen alkuperäiseen ideaan kuului kaksitoista lyhytelokuvakohtausta, joille ilmestyvä levy olisi soundtrack. Elävä kuva paisui kokoillan fantasiaelokuvaksi, ja Imaginaerumista tuli varsin elokuvallinen äänilevy.
Koska Suomessa vallitseva tapa käsitellä asioita vakiintui 1990-luvun laman jälkeen pintapuoliseksi rahasummien pällistelyksi, perinnettä ei ole syytä rikkoa: Imaginaerum-äänitteen tuottaminen on maksanut lopulta noin 400 000 euroa. Se on läppärillä keittiössä tehtävien levyjen aikakaudella jotain tähtitieteellisen, älyttömän ja järjestä vapaan välillä. Mutta Nightwishille töölöläiskolmion tai maaseudun hirsilinnan hinnan upottaminen äänilevyyn on toiminnan rationalisoimista. Vuonna 2007 ilmestynyt Dark Passion Play maksoi miljoonan.
Tuomas Holopainen toteaa, että levyteollisuuden lamaantumisen ja leikkausten linja vain ruokkii Nightwishin suuruudenhulluutta.
– Se on ollut meidän tapa toimia jo pitkään. Luulen, että ihmiset myös kuulevat sieltä aitouden ja sen, että joku haluaa vielä tehdä oikeita levyjä. Kyllä se pitkässä juoksussa kannattaa, Holopainen toteaa.
Eikö koskaan hirvitä, että saakeli, nyt muuten meni paljon rahaa?
– Ei se hirvitä, ei ole hirvittänyt missään vaiheessa. Me lähdettiin siitä, ettei keneltäkään mene talo alta, vaikka levy ei myisi yhtään. Sen verran pidetään järki kädessä.
Nightwishin Scene Nation -yrityksen paperitöistä vastaava Jukka Nevalainen toteaa säästön syntyneen helposti. Ensimmäistä kertaa uransa aikana Nightwish teki ennakkobudjetin, hahmotelman siitä, mitä kaikkea – ja tämä sisältää ajan, tekniikan ja ympäröivät ihmiset – levyn toteuttamiseen tarvittaisiin.
– Hoidettiin jonkunnäköinen aikataulu ja suunta siihen, mitä tullaan tekemään, Nevalainen toteaa.
– Mitään ei jätetty levyltä pois. Että tähän oltaisiin haluttu oboe, mutta nytpä ei ole rahaa. Aikataulu on senkin takia hyvä, että porukka tietää, mitä tuleman pitää. Ettei tarvitse viikonloppuna soitella Empulle, että onko sulla kitarankieliä, ensi viikolla olisi nauhoitukset.
Imaginaerumia edelsi kuitenkin ankara väsymys. Dark Passion Play -kiertueen jäljiltä sekä yhtye että kiertuehenkilökunta olivat lopussa. Emppu Vuorinen ilmoitti, ettei aio koskea instrumenttiinsa useampaan kuukauteen. Myöskään Jukka Nevalaista ei juuri kiinnostanut rumpujen soittaminen.
Holopainen sen sijaan aloitti Imaginaerumin työstämisen kaksi päivää kiertueen loppumisen jälkeen. Ensimmäiset sävelet biisintekijä oli hahmotellut jo 2007, Dark Passion Playn ilmestymisen aikaan. Jos useilla rockbändeillä biisinteko lähtee jonkinlaisesta jamittelusta, Holopaisella tulee ensin tarina. Syntyvä biisi saattaa pyöriä päässä päivittäin jopa vuosien ajan.
– Se on vaan miun tapa tehdä, Holopainen toteaa.
– Joku Panteran Far Beyond Driven on sävelletty, äänitetty ja miksattu kahdessa kuukaudessa. Se on myös erittäin kunnioitettava tapa tehdä, jos siihen on taitoa ja tunnetta. Se ei vaan ole miun tyyli. Mie tarvin sen ajan, rauhan ja pieteetin siihen hommaan.
Holopainen kertoi pyytäneensä levylle kappaleita myös Kitaristi Vuoriselta mutta saaneensa kieltävän vastauksen. Kiertueen jälkeinen sävellystyö ei innostanut soittajaa. Myöhemmin iltapäivällä Vuorinen vahvistaa Holopaisen tarinan.
– Siinä taisi olla kaikki vähän väsyneitä, Emppu sanoo.
– Se oli tappiin vedetty rundi. Mutta kyllä se fiilis rupesi sieltä taas löytymään, kun oli onneksi mahdollisuus pitää lomaa. Ja Tuomas oli ehtinyt tehdä jo kaikki biisit, niin mitäs sitä sitten enää.
Levyn ensimmäiset demot valmistuivat huhtikuussa 2010. Samana kesänä Nightwish vuokrasi kahdeksi kuukaudeksi Röskön leirikeskuksen Kiteeltä. Instrumentit ja laitteet olivat pystyssä, mutta bändi soitti yhdessä ainoastaan silloin, kun soittimiin tarttuminen tuntui aidosti kiinnostavalta.
Kelloon ei katseltu, ja rennon tekemisen linjaa jatkettiin myöhemminkin. Marco Hietala taltioi basso-osuuksia kotonaan, Keravalta keskisuomalaistunut Emppu Vuorinen rehasi E-studion äänityslaitteet mökkiinsä ja soitti kitaroita sisään kolmen kuukauden aikana. Ellei kitaransoitto huvittanut, aina löytyi muuta puuhailtavaa.
– Runsaasti kaljaa ja rec päälle, Vuorinen nauraa.
Tällä metodilla syntyy siis massiivinen heavylevy?
– Pikemminkin aamulla uusiksi -metodilla. Illan hommat sai pyyhkiä pois ja soittaa uusiksi. Mutta sehän on vain hauskaa.
Osa Röskön leirikeskuksen demoista jäi valmiille levylle. Imaginaerum alkaa Marco Hietalan tunnelmoinnilla Taikatalvi-kappaleessa.
– Se on Marcon romanttinen puoli, karvainen kaveri vetää herkästi suomeksi. Nyt uskalsi mies paljastaa todelliset kasvonsa, Emppu Vuorinen toteaa.
Seuraako piikittelyä keikkabussissa?
– Varmasti. Marcollahan on vaaleanpunainen vapaa-ajan asu. Sillä on omassa looshissaan bussissa kynttilöitä. Marcolla on pimeä, romanttinen puoli, jota se ei ole julkisuuteen näyttänyt, Vuorinen räkättää.
Loput instrumentit taltioitiin Hollolan Petrax-studiolla, orkesteri ja lapsikuoro Lontoossa, Anette Olzonin lauluosuudet Finnvoxilla, missä massiivinen kokonaisuus myös miksattiin.
Imaginaerum sisältää Nightwishille ominaisempien kappaleiden – nostettakoon tässä esimerkeiksi singlebiisi Storytime, joka edustaa selkeää sinfonista heavyä, Scaretalen sirkusmaisemat, kunnon mänttäämisellä käynnistyvä Last Ride of the Day tai edellä mainitulta Thoreaulta lainaava The Crow, The Owl and the Dove – lisäksi Twin Peaksin innoittaman jazzpastissin Slow, Love, Slow.
Marco Hietalan akustiseen bassoon ja Jukka Nevalaisen vispiläkomppiin nojaava kappale on Nightwishille uutta aluetta, ja Nevalainen toteaa jazzin olleen rumpalille täysin vieras maailma. Avuksi löytyi jälleen Kai Hahto, joka paitsi viritti Nevalaisen setin nauhoituksia varten myös piipahti Röskössä pitämässä puolentoista tunnin jazzkilinikan otsikolla ”miten saada jonkunnäköistä, ainakin jazzilta kuulostavaa ääntä irti rummuista”.
– Siinä ei ehditty jazzklubeja kiertää eikä savun ympäröiminä hakea oikeaa tunnelmaa, se oli kyllä ihan intensiivinen harjoitussessio, Nevalainen hymähtää.
– Jollain tavalla vispilät rupesivat pyörimään ja joitain väli-iskujakin sinne sai lyötyä. Ei se ainakaan omaan korvaan ihan päin persettä mennyt, mutta joku jazzkriitikkohan saattaa tuomita sen alimpaan helvettiin. Vaan se nähdään sitten myöhemmin.
Elokuvateollisuus
Kuten aiemmin mainittiin, Imaginaerum lähti aikanaan liikkeelle kokonaisen äänilevyn kuvittamisesta. Ilmaisumuodon pioneerityötä teki aikoinaan Sarcofaguksen rauniosta jatkanut Kimmo Kuusniemi Band Moottorilinnut-myyntivideollaan (1982).
Alun pitäen Holopaisen ajatuksissa oli kaksitoista biisiä ja kaksitoista lyhytelokuvaa. Kun kosketinsoittaja esitteli idean The Islander -musiikkivideosta vastanneelle ohjaaja Stobe Harjulle, Harju totesi, että ajatus on hyvä muttei toimi. Kokonaisuudesta pitäisi tehdä näytelmällinen elokuva. Holopainen suostui sillä ehdolla, että alkuperäiset tuokiokuvat esimerkiksi lentävästä lumiukosta, kummitussirkuksesta ja jazzbaarista säilyisivät pitkän elokuvan käsikirjoituksessa. Ne säilyivät.
Holopainen on nähnyt haastattelua edeltävänä päivänä elokuvan ensimmäiset puoli tuntia. Vaikka kuvat sisälsivät ainoastaan näyttelijöitä green screeniä (vihreä kangas, joka korvataan myöhemmin 3d-grafiikalla) vasten, tarina alkoi hahmottua. Holopainen on vakuuttunut. Näyttelijät, ohjaaja Stobe Harju ja leikkaaja saavat kiitosta.
– Leffa ei tule jämään kiinni ainakaan näyttelijäsuorituksista, enkä usko että efekteistäkään, Holopainen toteaa.
– Saa nähdä, miten se tarina lopulta kantaa. Siinä on muutama sellainen sudenkuoppa, mikä minua itseäni vähän pelottaa. Vanha mies kuolinvuoteella, vähän itketään ja ollaan suru puserossa… Sopivalla editoimisella ja musiikkileikkauksella siitä saa oikeasti koskettavan ja hienon elämyksen, mutta siinä on myös vaaransa. Mennään sinne kliseepuolelle. Se on ainoa asia, joka minua tällä hetkellä jännittää.
Suomalaisessa elokuvateollisuudessa tuotanto ei ole ihan tavanomainen. Käsikirjoitus on muusikon ideoima ja mainosohjaajan kirjoittama. Se on Solar Filmsin ja kanadalaisen Caramel Filmsin yhteistuotanto, joka on kuvattu Kanadassa sikäläisen työryhmän voimin. Näyttelijät ovat amerikkalaisia ja kanadalaisia. Budjetti on 3,5 miljoonaa euroa, josta Nightwishin Scene Nationin sekä Tuomaksen Potoska Publishingin osuus on miljoona euroa.
3,5 miljoonaa saattaa olla suomalaisittain komea luku – tällä summalla ohjaaja Zaida Bergroth tekisi seitsemän kokoillan elokuvaa – mutta jo Ruotsin elokuvateollisuudessa se on normaalin, realistisen kaupunkidraaman hinta. Ja tällä rahalla aiotaan synnyttää cgi-kylläinen kokoillan fantasiaelokuva kansainvälisille markkinoille.
Jos Nightwish lähtikin elokuvatuotantoon pystymetsästä, alan realiteetit tulivat untuvikoille nopeasti tutuksi. Holopaisen alkuperäinen, lapsenomainen innostus tyyliin ”totta kai me saadaan tähän rahoitus, kun tää on niin hieno idea” vaihtui matkan varrella epätoivoon, elokuva-alan realiteetteihin.
Kun Holopainen esitteli idean yhtyeelle 2007, muu jäsenistö oli innoissaan mutta jalat maassa. Tarvittaisiin sponsori. Sellaista ei löytynyt. Vuosien mittaan alkuperäisidea muotoutui käsikirjoitukseksi, referenssikuviksi ja Imaginaerumin demoksi. Keväällä 2010 Nightwishin muu jäsenistö ja näiden Scene Nation -yritys näyttivät projektille vihreää valoa, mutta ulkopuolisesta rahoituksesta ei ollut vielä saman vuoden syksynä tietoakaan.
Vuotta myöhemmin elokuva on kuvattu, joskin käsikirjoituksesta stilisoitiin kolmekymmentä sivua. Ensi-iltaa on suunniteltu toukokuulle 2012.
– Ihan uskomaton fiilis, että ollaan tässä vaiheessa. Mie olin aika pitkään yksin koko homman kanssa. Vähän mietin, että näinköhän tässä joutuu keksimään uusia juttuja, hakemaan henkilökohtaista lainaa tai jotain. En enää siinä vaiheessa pystynyt elämään sen idean kanssa, että tehtäisiin pelkkä levy. Kaikki biisit oli valmiina ja nauhoitettuja, ja jokainen oli tehty leffaa varten.
– Välillä tuntui, että on ihan usvassa tän homman kanssa, mutta nyt tämä oikeasti tapahtuu. Ja sitten jengi ihmettelee keskustelupalstoilla, että minkä ihmeen takia, mitä järkeä tässä on, Holopainen hymähtää.
– Kyse on siitä, että jos saa jonkun idean, jonka haluaa toteuttaa ja joka tuntuu oikealta, sen eteen pitää tehdä kaikkensa. Se on koko elämänfilosofia, että löytää omat unelmansa ja tekee kaikkensa niiden eteen.
Tuliko Imaginaerumin toteuttamiseen sisäinen pakko?
– Kyllä tuli, suorastaan pakkomielle. Tai ehkä se on liian voimakas sana, mutta Imaginaerum oli niin monen vuoden proggis, että se oli pakko tehdä loppuun.
Jonkinasteinen pakkomielteisyyshän taitaa olla hyväksi aika monelle tekijälle, muutenhan kukaan ei saisi mitään aikaiseksi.
– Kyllä. Ja se on, kuten äsken mainitsin, elämän tarkoitus. Se on selvinnyt miulle jossain vaiheessa. Se on se, että löydät omat unelmasi ja teet kaikkesi toteuttaaksesi ne. Miun mielestä elämässä ei ole loppujen lopuksi mistään muusta kyse. On se unelma sitten bändi, elokuva, perhe tai ulkomaanmatka. Pitää vain löytää se unelma, mutta ei pidä jättää sitä haaveilemisen asteelle, vaan tehdä kaikkensa sen toteutumisen eteen.
Seuraavaksi erälevy?
Nightwishin tulevaisuus näyttää selvältä. Maailmankiertue starttaa helmikuussa Yhdysvalloista, toukokuussa seuraa Imaginaerumin ensi-ilta. Holopainen on jo luonnostellut seuraavan levyn biisejä.
Nightwish-materiaalin veistäjälle musiikkiteollisuuden kliimakseja eivät ole valmiin levyn julkaiseminen tai massiiviset kiertueet, vaan uusien sävellysten ideoiminen.
– Mua on ruvennut kiinnostamaan tämmöisen eräalbumin tekeminen, Holopainen toteaa.
– Kun tätä on nyt paisuteltu ja paisuteltu, aina menty isommaksi ja isommaksi, haluttaisi kokea se toinen ääripää. Ikään kuin riisuttaisiin itsemme. Se levy olisi niin orgaaninen kuin mahdollista. Bändi sai kuitenkin alkunsa nuotiolaulumeiningistä, joten jossain vaiheessa pitäisi tehdä paluu kehtoon.
– Ehkä täysin akustisen levyn tekeminen on vähän vieras ajatus, siihen haluaisi kuitenkin sotkea rummutusta ja joitain sähköisiä elementtejä. Mutta semmoinen levy, jossa tervas haisee, luonnonäänet kuuluu, vesi liplattaa ja nuotio rätisee. Tästä ollaan koko bändin kanssa puhuttu, ja kaikki on vilpittömän fiiliksissä ideasta. Se, missä vaiheessa se tehdään ja onko se bändin seuraava vai viimeinen levy, ei ole hajuakaan.
Millaisia tarinoita se sisältäisi?
– Ne pitää käydä tuolta luonnosta hakemassa. Muutama vaellus Lappiin tai Karjalan maisemiin. Pitää kuunnella, mitä luonnolla on kerrottavaa, ja muuttaa ne sitten tarinoiksi.
Teksti on julkaistu (kahden kainalojutun kera) Infernon numerossa 10/2011.