”Hieman liioitellen sanottuna emme osanneet edes käynnistää pesukonetta, kun Europe laitettiin telakalle vuonna 1992” – haastattelussa Joey Tempest

Megasuosion 1980-luvun puolivälissä kokenut Europe hiipui seuraavan vuosikymmenen alussa, mutta on tehnyt uudella vuosituhannella vahvan paluun. Laulaja Joey Tempest iloitsee siitä, että hän on taas osa perheen kaltaista bändiä.

Europe Tuskassa 2018.
Kuva: Mikko Pylkkö

Joey Tempest, Europen laulaja ja yksi pääasiallisista kappaleenkirjoittajista, vaikuttaa mieheltä, joka todella rakastaa musiikkia. Tässä rakkaudessaan hän on samalla selvästikin käytännönläheinen ja määrätietoinen. Hän tietää, mitä haluaa ja kuinka kehittää itseään, että saa haluamansa. 

– Aivan ensimmäisiä innoittajiani olivat David Bowie ja Elton John. Muistan, kuinka kuulin heidän kappaleitaan ja yritin toistaa niiden melodioita kotimme pianolla. Olin jo lapsena hyvä nappaamaan sävelkuvioita ja toisintamaan niitä, vuonna 1963 syntynyt ja alun perin nimen Rolf Magnus Joakim Larsson saanut Tempest aloittaa. 

– Laulaminen tuli mukaan sen myötä, että halusin hittien tapailun lisäksi tehdä omia kappaleita. Laulaminen palveli säveltämistä. Sitten minusta tuli yhä parempi myös laulajana, ja jotenkin luonnollinen kehitys vain vei siihen suuntaan, että aloin laulaa eri bändeissä. 

Ennen Europea mies soitti useissa yhtyeissä kotinsa, Tukholman Upplands Väsby -lähiön, ympäristössä toimineissa yhtyeissä. Historiankirjoihin on jäänyt sellaisia ryhmiä kuin Jet, Blazer, Made in Hong Kong ja Roxanne. Laulamisen lisäksi Tempest soitti useimmissa niistä joko rytmikitaraa tai bassoa. 

– Aivan alussa se saattoi johtua pelkästään siitä, ettei muita basisteja yksinkertaisesti löytynyt! Tempest nauraa. 

Kitaransoittoonkin oli käytännöllinen syy. 

– Halusin näyttää treeneissä ideoitani muille jäsenille, ja oli yksinkertaisesti kätevintä, että kitara oli koko ajan käytössäni. Se jäi sitten monesti kaulaani myös lavalla. En koskaan tavoitellut mitään erityistä roolia kitaristina, varsinkaan soolosoittajan asemaa. 

– Olen ihan alkuajoista lähtien tehnyt omia demoja kotistudiossa. Niitä toteuttaakseni minun piti opetella soittamaan myös rumpuja, ja minulla oli studiossa mikitetty rumpusetti. 

Coverdale innoitti 

Tempest kertoo, että laulajaksi haluamisen suhteen oli käänteentekevää, että hän löysi yhtyeitä kuten Deep Purple. 

– Ne olivat jo laulullisestikin rajumpaa tavaraa kuin David Bowie ja Elton John. Erityisesti David Coverdalen ja Glenn Hughesin Purple-kausi ja heidän laulutyylinsä vetosivat minuun. Halusin lähteä kehittämään omaa tyyliäni siihen suuntaan. 

Muita 1970-luvun tärkeitä inspiraationlähteitä Tempestille olivat muun muassa Journeyn Steve Perry sekä Freen ja Bad Companyn Paul Rodgers. 

– Kaikkein suurimmaksi muodostui silti Zeppelinin Robert Plant. Jatkoin hänen fanittamistaan myös Zeppelinin jälkeen ja kävin katsomassa hänen soololevyjensä keikkoja. Tapasinkin miehen muutaman kerran backstagellä. 

Tempestin ylistämän Coverdalen johtaman Whitesnaken piti kiertää tänä keväänä Eurooppaa yhdessä Europen kanssa ja soittaa Helsingissä 6. toukokuuta. Haastattelua tehtäessä ei ollut tiedossa, että koronavirus peruuttaisi nämäkin soittelut. 

Tempestistä ja Coverdalestä on tullut vuosien varrella ystäviä ja Tempest on esimerkiksi vieraillut Whitesnaken keikoilla laulamassa Still of the Night -klassikkoa. 

– Viime vuosina olemme törmänneet toisiimme paljonkin. David kysyi jo muutama vuosi sitten, olisiko Europe halukas kiertämään Eurooppaa yhdessä Whitesnaken kanssa. Viime vuonna muistaakseni Etelä-Amerikassa me lopulta päätimme virallisesti, että pannaan asia toteutumaan. 

Tempest on tuonut moneen otteeseen uransa aikana esille rakkautensa Whitesnakeä kohtaan. Myös muun muassa Thin Lizzy ja Ufo ovat olleet monesti esillä, kun on puhuttu miehen omista ja Europen yhteisistä innoittajista. 

– Noissa kyseisissä yhtyeissä viehätti ensinnäkin se, että ne panostivat kokonaisten albumien onnistumiseen, eivät pelkästään yksittäisiin kappaleisiin. Lisäksi niillä kaikilla oli rajuja mutta hyvin melodisia kitarajuttuja. Esimerkiksi Thin Lizzyn paljon käyttämät harmoniakitarat olivat iso juttu. 

Tempest muistelee erityisellä lämmöllä Whitesnaken alkuaikoja, jolloin kitaristeina olivat Bernie Marsden ja Micky Moody. 

– Muistan hyvin, kun kävimme Europen jätkien kanssa katsomassa sen aikakauden Whitesnake-keikkoja Tukholmassa. Se oli meille niin sanotusti coolia rockia. Yhtyeen meininki oli tuolloin aika paljon bluespohjaisempaa kuin myöhemmin. Kuulen todellakin varhaisen Whitenaken vaikutuksen monessa Europen 1980-luvun biisissä, joista voi ottaa esimerkiksi vaikkapa Superstitionin [Out of This World, 1988]. 

– Itse asiassa monet liikkeeni lavalla ja vaikkapa mikkiständin pyörittelyni on varastettu suoraan David Coverdaleltä. Hän tietää sen ja olemme nauraneet asialle usein.

Kehitys vailla vaihtoehtoa 

Europen esiaste Force perustettiin vuonna 1979, jolloin mukana oli Tempestin lisäksi hänen nuoruudenystävänsä, kitaristi John Norum. Nykyisistä jäsenistä basisti John Levén tuli mukaan paria vuotta myöhemmin.

Vuonna 1982 bändi muutti nimensä Europeksi ja osallistui voitokkaasti Ruotsin rockmestaruuskisoihin. Palkinnoksi tuli levytyssopimus, ja yhtyeen omaa nimeä kantanut debyyttilevy ilmestyi seuraavana vuonna.

Avauslevyltä ja sitä seuranneelta Wings of Tomorrow’lta kuulee selviä kaikuja paitsi raskaamman pään Rainbow’sta myös Iron Maidenistä ja muista NWoBHM-ajan bändeistä. Yleisesti on myös arvioitu, että tuon ajan Europe-tuotannossa oli mukana tiettyä progressiivisuutta eivätkä bändin kappaleet noudattaneet aina niitä kaikkein ilmeisimpiä ratkaisuja.

Edellä kirjoitettu pitää paikkansa ainakin siinä tapauksessa, että kahta ensimmäistä levyä vertaa vuoden 1985 The Final Countdown -menestysalbumiin. Sillä biisit olivat huomattavan selväpiirteisiä, soundit selkeät ja kasarimaiset kosketinosuudet suuressa roolissa.

– Täytyy huomata, että olimme osa sitä aikakautta. Pääsimme mukaan vaiheeseen, jossa raskaasta rockista alkoi tulla jälleen todella suosittua, ja se oli iso osa sen ajan radiota ja Music Television -kulttuuria, Tempest pohjustaa lähes anteeksipyytelevän oloisesti.

– Iron Maiden oli yksi ensimmäisistä 1980-luvun isoista hevinimistä, samoin esimerkiksi Def Leppard. Ne innoittivat meitä. Leppardin tyyli alkoi muuttua pop-orientoituneemmaksi, mikä inspiroi meitäkin. Oli oikeasti hienoa kuulla raskaita rockbändejä radiossa. Europe oli osa sitä samaa liikehdintää. Asioiden ja tyylien kehitystä oli melkeinpä mahdotonta pysäyttää.

– Ylipäänsäkin minun on vaikeaa määritellä eri vaiheitamme tai kertoa tarkkoja syitä siihen, miksi jokin tietty levy on kuulostanut tietynlaiselta. Kaikki on tapahtunut aidosti orgaanisen kehityksen vuoksi, eikä muuta vaihtoehtoa olisi oikeastaan ollutkaan.

Kommunikointi tyrehtyi

John Norum erosi Europesta marraskuussa 1986 eli vain noin puoli vuotta sen jälkeen, kun The Final Countdown alkoi nousta nimikappaleensa johdolla valtavaksi kansainväliseksi ilmiöksi. Niin sanottu virallinen tarina menee niin, että Norum sai tarpeeksensa uudesta, puhtoisemmasta Europesta. Totuus ei ole ihan näin yksinkertainen.

– Kyllä siinä varmasti oli tiettyjä henkilökohtaisia tekijöitäkin. Johnilla oli kai ongelmia sekä managementportaamme että siviilielämän suhteidensa kanssa, Tempest pyörittelee varovaisesti.

Pienen tökkimisen jälkeen laulaja kertoo, että syytä oli myös yhtyeen sisällä. 

– Olimme aluksi erittäin hyviä ystäviä ja perustimme yhteisen bändin. Olimme kuin veljiä. Jossain vaiheessa lakkasimme kuitenkin keskustelemasta. Meidän olisi täytynyt pitää keskustelukanavat joillain keinoilla auki, mutta kaiken huuman keskellä se vain jäi. Niin yksinkertaista se joskus on.

– Emme jutelleet asioita auki, liikuimme paikasta toiseen eri limusiineilla ja niin edelleen. Yhtäkkiä emme vain ajatelleet enää asioista samalla tavalla ja John lähti. Tässä oli se oppimiskokemus, jonka saimme niistä vuosista. John on ollut bändissä tällä toisella kierroksella kauemmin kuin ensimmäisellä, ja teemme selvästikin asiat nyt paremmin. Kommunikointi on nykyään avointa, se on kaiken avain.

Norumin tilalle tuli Kee Marcello ja yhtye teki vielä kaksi levyä, Out of This Worldin ja Prisoners in Paradisen (1991). Ne menestyivät yhä varsin hyvin, mutta siinä missä The Final Countdown myi USA:ssa kolminkertaista platinaa, Out of This Worldin oli tyytyminen kertaan.

Muutoksen tuulet olivat alkaneet puhaltaa. Vuonna 1992, Prisoners in Paradisea markkinoineen kiertueen päätteeksi, Europe päätti pitää taukoa.

– En usko, että kukaan uskoi tauon kestävän lopulta niin pitkään. Mutta tarvitsimme siinä vaiheessa ehdottomasti kunnon paussia. Olimme lähteneet bänditoimintaan suoraan lapsuudenkodeistamme, ja muutaman vuoden jälkeen kiersimme jo maailmaa. Uurastimme yli kymmenen vuotta vain sen asian eteen ilman kunnollista hengähtämistä tai lomaa, Tempest kertoo. 

– Olimme pyörineet ainoastaan rockmaailmassa teini-iän lopusta asti – minäkin olin vain 16-vuotias, kun bändi perustettiin. Emme oikein hallinneet normaalielämän juttuja, kun lähestyimme 30 vuoden ikää. Hieman liioitellen sanottuna emme osanneet edes käynnistää pesukonetta, kun Europe laitettiin telakalle vuonna 1992. Se oli tietynlainen sokkiherätys meille kaikille. 

Aktiivinen yhtyetoiminta katkesi yli kymmenen vuoden ajaksi. Tempest sanoo, että jälkeenpäin ajateltuna tauko oli paitsi pakollinen myös tärkeää ja opettavaista aikaa. 

– Löysimme uudenlaisia vaikutteita, ja minäkin ryhdyin kirjoittamaan kappaleita vähän uudesta näkökulmasta. Siitä kokemuksesta oli rutkasti hyötyä, kun lopulta palasimme yhteen.

Ikävä bändiperhettä 

Tempest teki Europe-tauon aikana kolme sooloalbumia (A Place to Call Home, 1995, Azalea Place, 1997, ja Joey Tempest, 2002), jotka toden totta poikkesivat Europen levyistä. Kitaroiden säröaste oli laskenut, ja meno oli muutenkin seesteisempää. Tempest kertoi noina aikoina haastatteluissa, kuinka oli oppinut pitämään artisteista kuten Bob Dylan ja Van Morrison. 

– Niiden levyjen alkuun paneva voima oli suoraan sanottuna se, että halusin oppia ennen kaikkea paremmaksi sanoittajaksi. Aloin löytää lyriikoihin uudenlaista kulmaa. 

Tempest on kertonut, että esimerkiksi Joey Tempest -levyn lyriikat käsittelivät muukalaisuuden ja uusiin piireihin sopeutumisen teemoja – laulaja oli muuttanut ensin Dubliniin ja myöhemmin Lontooseen. 

Tempest toteaa, että halusi vapautua tietynlaisesta muotista, jonka sisällä hän oli työskennellyt Europen kanssa. 

– Tahdoin tehdä kappaleita, jotka edustivat monenlaisia genrejä. Se oli enemmän sellaista vapaasti etenevää americanameininkiä ja singer–songwriter-pohjaista juttua. Neil Young ja jopa Randy Newman alkoivat tulla minulle tärkeiksi ja inspiroivat minua kehittämään laulujen kirjoittamista uusiin suuntiin. 

Tempest kertoo nauttineensa sooloajoistaan. Ja vaikka suosio ei nytkään yltänyt The Final Countdown -aikojen mittasuhteisiin, menestys oli vähintäänkin kohtuullista. Varsinkin Ruotsi pysyi koko ajan poikansa takana, ja hänen levynsä myivät kultaa tai platinaa ja saivat Grammis-palkinnon kaltaisia huomionosoituksia. 

Myös välit Norumiin olivat alkaneet palautua. Osoitukseksi tästä käy muun muassa se, että kitaristi soitti A Place to Call Home -levyn Right to Respect kappaleella. 

– Sitä soolohommaa kesti oman aikansa. Sitten aloin ikävöidä bändiäni ja sitä tiettyä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kun on sooloartisti, tekee levyjä ja kiertueita alati vaihtuvien tyyppien kanssa. Niitä ihmisiä ei oikeastaan tunne kunnolla. On hienoa toimia bändin kaltaisessa yksikössä, joka on kuin perhe. 

Esimakua paluusta saatiin, kun Europe soitti vuosituhannen vaihtumista juhlistaneessa tapahtumassa Tukholmassa. Lavalla nähtiin ensimmäisen ja viimeisen kerran kokoonpano, jossa olivat mukana sekä Norum että Marcello. 

Yhtyeen sisällä oli käyty jo ennen kyseistä uudenvuodenkeikkaa keskusteluja mahdollisesta comebackistä. Kunnon paluu ei kuitenkaan tapahtunut vielä senkään jälkeen. 

– Tauko venyi venymistään ennen kaikkea erilaisten sopimusten ja muiden velvoitteiden vuoksi. John Norumin piti saada tehtyä oma levynsä [lopulta vuonna 2005 ilmestynyt Optimus] valmiiksi, ja minulla oli sopimuksessani vielä yksi levy. Joskus elämässä vain tulee tilanteita, jolloin pitää täyttää sovitut velvollisuudet tai ne ovat taakkanasi ikuisuuden. 

– Millennium-tapahtuman aikaan emme olleet vielä valmiita paluuseen. Huomasimme kuitenkin, että yhdessä soittaminen oli todella mahtavaa, ja lupasimme toisillemme, että jatkoa seuraa mahdollisimman pian. 

Suunnitelmallista ja ahkeraa 

Parin vuoden välivaiheen ja pöydän puhdistamisen jälkeen Europe-asioita lähdettiin edistämään toden teolla. 

– Kokoonnuimme lopulta vuonna 2003 Mic Michaelin [koskettimet] asunnolla Tukholmassa ja päätimme, että palaamme yhteen. Sovimme siinä yhteydessä, että asioita ryhdytään suunnittelemaan pitkälle tulevaisuuteen ja teemme kovasti töitä joka osa-alueella, Tempest painottaa. 

– Erilaiset sopimukset haluttiin pitää yhtyeen omissa käsissä. Meille syntyi yhteisymmärrys, että haluamme kehittää sekä musiikillisia kykyjämme että kontrolliamme asioista, mutta nauttia samalla asioista enemmän. Näin on käynytkin! 

Oliko selvää, että kun yhtye lopulta palaa tositoimiin, bändissä kitaroisi vain Norum? 

– Se yksinkertaisesti tuntui välittömästi oikealta ajatukselta. Kaikessa oli tietty juurille paluun fiilis. Alkuperäinen veljeys oli alkanut palata. Perhe oli jälleen koossa. Enkä tarkoita mitään pahaa Keetä kohtaan. Hän on hieno kaveri ja meillä oli aina hauskaa, mutta hänellä oli muutenkin uusia projekteja tuossa vaiheessa. Kaikki vain loksahti kohdalleen. 

Vuonna 2004 ilmestynyt paluulevy Start from the Dark saattoi olla yllätys monelle The Final Countdown -aikakauden kasvatille. Levyn kappaleet olivat selkeästi kitaravetoisia, ja sen yleistunnelma oli, jos ei synkkä, niin ainakin dramaattinen ja musiikillisesti raskas. 

– Sanoitusten osalta käytin oppejani soololevyjen ajoilta. 2000-luvun Europe-kappaleiden lyriikat ovat tietyllä tapaa henkilökohtaisempia, jos niitä vertaa taukoa edeltäneeseen aikaan. 

– Musiikillisesti taas John Norum oli suuri liikkeelle paneva voima ja tietynlainen tyylimme uudelleenmäärittäjä. Hän alkoi lähetellä minulle demoja, ja ihan ensimmäisenä tuli raakaversio kappaleesta, josta kehittyi myöhemmin Got to Have Faith. 

Kyseinen kappale avaa Start from the Darkin ja sillä tuntuu olleen voimakas symbolinen merkitys uuden ajan Europelle. 

– Muita ensimmäisiä Johnin lähettämiä kappaleita olivat Settle for Loven ja Start from the Darkin hahmotelmat. Mukana oli muitakin biisejä, mutta pidin näistä kolmesta eniten ja kerroin kehitteleväni niitä eteenpäin. 

– Tein sanoitukset, melodiat ja muut juttuni ja lähetin kappaleet takaisin Johnille. Hän piti todella paljon kuulemastaan. Näin meillä oli olemassa alku ja pohja. Sitten minä aloin kirjoittaa kappaleita kuten Flames ja Hero. Pallo saatiin pyörimään, ja se oli rehellisesti sanottuna hyvin jännittävää aikaa.

Jyrkkä ei analysoinnille 

Paluunsa jälkeen Europe on tehnyt yhteensä kuusi levyä. Vaikka tyyli on pysynyt poissa pop metal -maaperältä, albumeja ei voi missään tapauksessa pitää tyylillisesti toistensa kopioina. 

– Tämä on ollut suorastaan ihmeellinen kehityskulku, Tempest kummastelee. 

– Emme tienneet, mihin kaikkeen tie johtaa, kun saimme Start from the Darkin valmiiksi. Sitä seurannut Secret Society oli tietyllä tapaa enemmän moderni rockalbumi. Kappaleet olivat vähän rivakampia ja mukana oli enemmän senaikaisia vaikutteita. Secret Society myös aukaisi enemmän ovia Ison-Britannian markkinoille, ja täkäläinen lehdistö alkoi kiinnostua meistä uudelleen. Last Look at Edenillä ovet aukenivat entisestään. 

Secret Societya seuranneet levyt Bag of Bones (2012), War of Kings (2015) ja Walk the Earth (2017) ovat Tempestin mukaan syntyneet todella nopeasti. 

– Kaikki on tuntunut hyvin pakottomalta. Kahdella viimeisimmällä levyllä olemme saaneet mukaan tuottaja Dave Cobbin, joka on vaikuttanut myös sävellystyöhön. 

– Vaikka tämä on klisee, niin yksi salaisuuksistamme on nykyään se, että emme analysoi tekemisiämme, ainakaan ennakkoon. Jos sopisimme, että nyt tehdään tietynlainen levy, se luultavasti menisi metsään. Annamme vain kaiken tulla sisältämme luontevasti. Lähettelemme toisillemme jatkuvasti ideoita emmekä tyrmää tai sensuroi mitään. Kokeilemme kaikkea.

Tempest nostaa ennakkoluulottomasta biisinkirjoitustavasta esille Walk the Earthin kappaleen Pictures, joka sulkee mielenkiintoisella tavalla tietyn ympyrän: biisi tuo mieleen Tempestin lapsuuden suosikin David Bowien.

– Tai ajatellaanpa vaikka War of Kingsin riffiä. Se kuulosti aluksi meistä itsestämmekin vähän oudolta Europen tekemäksi, mutta halusimme viedä ideaa eteenpäin. Joskus aiemmin biisi ei olisi välttämättä päässyt jatkoon, mutta nyt se innosti meitä kovasti. Juuri tällaisia hetkiä vaalimme nykyisin.

Vaikka kokeilullisuus on keskeisessä roolissa, Tempest myöntää ilmeisen tosiseikan.

– Totta kai kaikki tekemisemme pohjautuu classic rock -tyyppiseen juttuun. Voimakkaimmat innoittajat ilmaantuvat 15–25 vuoden iässä, emmekä mekään pääse niistä eroon vaikka haluaisimme. Nykyään tahdomme kuitenkin käyttää kaikkia vaikutteitamme, emme vain osaa niistä.

Sananvalta itsellä

Nyky-Europen toiminnassa on leimallista, että bändi haluaa soittaa keikoillaan paljon niin sanottua uutta materiaaliaan. Moinen ei ole välttämättä itsestään selvää yhtyeiden kohdalla, jotka ovat tehneet suurimmat hittinsä vuosikymmeniä sitten. Yhtye ei selvästi halua velloa nostalgiassa liikaa.

– Se on juuri näin! Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin todeta, että minäkin arvostan sitä, että jos käyn jonkin vanhan suosikkini kuten AC/DC:n, Deep Purplen tai Metallican keikalla, siellä saa kuultavakseen ne keskeiset hitit. Tajuamme siis Europessakin, että fanien pitää saada kuulla keikalla menneisyyden suuria kappaleita, tai ainakin muutama niistä.

– Studiossa meillä on hieman erilainen filosofia. Siellä emme anna minkäänlaisten rajoitusten määritellä materiaalin syntymistä. Emme salli kenenkään muun vaikuttaa biisinkirjoitukseemme tai tyyliimme – sananvaltaa ei ole managereilla, perheillämme tai faneillamme. Lopulta on vain me viisi ihmistä, jotka määrittelemme linjamme.

– Tämän myötä myös John Levénin ja Mic Michaelin vaikutus kappaleiden kirjoittamiseen on tasaisesti lisääntynyt. On todella innostavaa ja kivaa tehdä todellisia bändilevyjä, joilla kaikki osallistuvat kappaleiden kehittelyyn.

Kun Tempest pohtii ääneen yhtyeensä laajaa kaarta, hän toteaa, että bändiin on tällä vuosituhannella palannut sen alkuaikojen tapa hahmottaa kappaleiden kirjoittamista.

– Tietyssä mielessä olemme samanlaisia kuin kahdella ensimmäisellä levyllämme. Olimme Europe- ja Wings of Tomorrow -levyillä aika seikkailullisia. Kappaleiden ei tarvinnut noudattaa mitään tiettyä kaavaa, ja tämä ajattelumalli on palannut.

Julkaistu Infernossa 4/2020.