Huntress-laulaja Jill Janus on kuollut – lähti oman käden kautta

43-vuotias Janus kamppaili mielenterveysongelmien kanssa lähes koko ikänsä.

17.08.2018

Jenkkiläisen heavy metal -yhtye Huntressin laulaja ja johtohahmo Jill Janus on kuollut, yhtye tiedottaa sosiaalisessa mediassa. Tiedotteen mukaan Janus teki itsemurhan tiistaina 14. elokuuta. Solisti kärsi vakavista mielenterveysongelmista jo nuorena ja puhui vaikeuksistaan avoimesti myös julkisuudessa.

Janus perusti Huntress-yhtyeen vuonna 2009 ja pysyi kitaristi Blake Meahlin lisäksi ainoana pysyvänä jäsenenä lukuisten rivinvaihdosten läpi. Yhtye julkaisi kolme studiopitkäsoittoa, joista viimeisin Static ilmestyi 2015. Huntressin lisäksi Janus lauloi The Starbreakers ja Chelsea Girls -cover-yhtyeissä ja työsti Trans-Siberian Orchestra -kitaristi Angus Clarkin kanssa rock-oopperaa. Hän teki pitkään myös dj-hommia nimellä Penelope Tuesday.

”Musiikillisten saavutustensa ja mielenterveysongelmien äänitorvena olemisen lisäksi hän oli kaunis persoona, joka suhtautui intohimoisesti perheeseensä, eläinten suojeluun sekä luonnon lääkkeisiin. Häntä tullaan kaipaamaan enemmän kuin hän kuvittelikaan”, yhtye päättää tiedotteensa.

Lisää luettavaa