Immortal-leirissä kuohuu taas – Demonaz ja Horgh taistelevat keskenään oikeudesta bändin nimeen

Asiaa puidaan oikeussalissa asti.

05.08.2020

Kädenvääntö Immortal-yhtyeen nimestä ja oikeudesta siihen jatkuu edelleen. Ensin bändistä eronnut Olve ”Abbath” Eikemo väänsi peistä jäljelle jääneet kaksikon Harald ”Demonaz” Nævdalin ja Reidar ”Horgh” Horghagenin kanssa nimen käyttöoikeudesta ja oikeus katsoi riita-asian tuolloin eli vuonna 2014 Demonazin ja Horghin hyväksi.

Nyt Demonaz ja Horgh riitelevät kuitenkin keskenään, kenellä on oikeus Immortalin nimeen ja brändiin. Norjalaisen VG-median mukaan bändin Abbathin kanssa vuonna 1991 perustanut Demonaz patentoi nimen itselleen kesällä 2019, mutta orkesteriin vuonna 1996 liittynyt Horgh valitti päätöksestä ja valitus katsottiin hänen hyväkseen.

”Minulle ei olisi tullut mieleenikään rekisteröidä tavaramerkkiä itselleni kuten Nævdal teki, mutta nyt olen pakotettu taistelemaan oikeuksistani, jotka olen ansainnut tehtyäni pitkän uran bändissä. Se on kuitenkin ollut ja on edelleen merkittävä osa elannostani”, Horgh kommentoi VG:lle.

Demonaz, joka sanoo viettäneensä vuoden päivät kirjoittaen uutta levyä yksinään, perustelee oikeuttaan nimeen sillä, että hän on ainoa jäljellä oleva alkuperäisjäsen ja ainoa, joka on ollut mukana kaikilla bändin julkaisuilla.

”Fanit tietävät, keneltä musiikki ja sanoitukset ovat tulleet bändin alusta saakka eikä minulla ole aikomusta tuottaa heille pettymystä, vaikka tällaisia konflikteja ilmaantuukin”, Demonaz kommentoi.

Horghin mukaan kaksikolla on ollut erimielisyyksiä jo pitkään, mutta hän pyrkii itse siihen, että bändi pääsee pian taas keikkailemaan.

”Se on ollut tavoitteenani aina ja tiedän, että sitä Immortal-fanit ovat halunneet jo pitkään. Toivon, että pystymme ennen pitkää jättämään erimielisyydet taaksemme ja katsomaan taas eteenpäin bändinä”, Horgh toteaa.

Aiheesta uutisoi myös Blabbermouth.

Lisää luettavaa