Iron Maiden julkaisee syyskuussa tuplalevyn – syövän selättänyt Bruce Dickinson vahvasti mukana

Iron Maiden julkaisee 4. syyskuuta The Book of Souls -nimisen tuplalevyn. Se on nauhoitettu Guillaume Tell -studiolla Pariisissa, jossa myös Maidenin Brave New World (2000) on tehty.

”Lähestyimme albumia eri kulmasta kuin aiemmin. Moni kappaleista on kirjoitettu vasta ollessamme studiossa, jossa harjoittelimme ja nauhoitimme ne heti tuoreeltaan. Välittömyys kuuluu mielestäni niissä biiseissä, enkä malta odottaa että fanimme kuulevat ne”, Steve Harris kommentoi.

The Book of Souls on äänitetty jo viime kesänä, mutta Bruce Dickinsonin syöpäuutiset siirsivät julkaisua. Syövän selättänyt Dickinson on nyt valmiina levyn julkaisurumbaan ja Maiden-leiri lupailee keikkailun jatkuvan ensi vuonna. Dickinson on ollut vahvasti mukana sävellysprosessissa ja levyltä löytyykin kokonaan solistin kirjoittama kappale ensi kertaa sitten Powerslaven (1984): peräti 18 minuuttia kellottava Empire of the Clouds.

Katso alta The Book of Soulsin biisilista.

Levy 1:
1. If Eternity Should Fail (Dickinson) 8:28
2. Speed Of Light (Smith/Dickinson) 5:01
3. The Great Unknown (Smith/Harris) 6:37
4. The Red And The Black (Harris) 13:33
5. When The River Runs Deep (Smith/Harris) 5:52
6. The Book Of Souls (Gers/Harris) 10:27
Levy 2:
7. Death Or Glory (Smith/Dickinson) 5:13
8. Shadows Of The Valley (Gers/Harris) 7:32
9. Tears Of A Clown (Smith/Harris) 4:59
10. The Man Of Sorrows (Murray/Harris) 6:28
11. Empire Of The Clouds (Dickinson) 18:01