John Smithin kattaus vahvistuu – mukaan muun muassa Amaranthe ja erikoiskeikan heittävä Insomnium

Myös Viikatteella on spessuhommia mielessä.

Kuva: Insomnium / Anniina Saarela

Toverilehtemme Soundin lukijaäänestyksessä vuoden 2018 parhaimmaksi festivaaliksi kruunattu John Smith Rock Festival raikaa Laukaan Peurungassa 18.-20. heinäkuuta. Festivaali tiedottaa vahvistaneensa kesän ohjelmistoaan nyt viidellä uudella esiintyjällä.

Torstain pääesiintyjäksi saapuu ruotsalainen Amaranthe. Lauantaina nähdään puolestaan kesän ainoan kotimaan festarikeikan heittävä Insomnium, jolta kuullaan 10 vuotta täyttävää Across the Dark -albumia juhlistava sekä uuden levyn kappaleita sisältävä spesiaalisetti. Erikoishommien parissa on myös Viikate, joka juhlistaa puolestaan 10 vuotta täyttävää Kuu kaakon yllä -levyään. Näiden lisäksi mukana ovat myös Arion sekä Antony Parviainen Trio, joka keskittyy setissään Iron Maidenin tuotantoon.

Festivaalien aiemmin julkistettujen esiintyjien joukkoon lukeutuvat muun muassa Arch Enemy, Amorphis, Stam1na, Sólstafir, Swallow the Sun, Mokoma, Jinjer, Omnium Gatherum ja Wintersun. Liput maksavat 59-129 euroa (VIP-liput 119-249€), lisätietoa löydät täältä.