Jumalia ja demoneita Sveitsistä – katso Gods of Silence -yhtyeen tuore video

Demons löytyy sveitsiläisyhtyeen marraskuussa julkaistulta debyyttilevyltä.

02.01.2018

Gods of Silence julkaisi esikoispitkäsoittonsa Neverland marraskuussa. Levy ja sen samanniminen esikoissingle ovat saaneet seurakseen uuden Demons-singlen sekä kappaleeseen tehdyn musiikkivideon. Videon on ohjannut Oli Barth, joka on työstänyt videoita muun muassa Queensrÿchelle ja Primal Fearille, ja se kuvattiin hylätyssä voimalaitoksessa bändin kotikaupungissa Sveitsin Baselissa marraskuun alussa.

– Oli kylmä ja sateinen päivä ja niin myös voimalaitoksessa oli hyvin koleaa. Mutta videon kuvaaminen oli siitä huolimatta hauskaa. Rumpalimme Philipp onnistui ennen kuvaamista kaatamaan puoli pulloa kaljaa päälleni, näytti aivan siltä kuin olisin kussut housuun! Onneksi se ei näy videolla, haha! nauraa kitaristi ja yhtyeen primus motor Sammy Lasagni, joka on tuttu myös Ben Varonin Panorama-yhtyeestä.

– Biisistä tehtiin video levy-yhtiömme vaatimuksesta. Mutta pidän siitä todella, varsinkin sen kertosäkeestä ja laulajamme Gilbi Meléndezin tekemästä melodiasta. Halusin tehdä hieman muusta levyn materiaalista poikkeavan biisin ja pidän suuresti lopputuloksesta. Biisi on myös otettu hyvin vastaan keikoillamme, toivottavasti pääsemme pian esittämään sitä myös kaikille suomalaisille faneillemme!

Lisää luettavaa