Eletään marraskuun alkupuolta. Pöydän ääreen ovat istuneet Ensiferumista tuttu Sami Hinkka ja vähän joka paikassa vaikuttava Mikael Salo.
Vaikka Metal De Facto on pulpahtanut esille vasta aivan viime aikoina, bändi juontaa juurensa pidemmälle.
– Power metal on aina ollut lähellä mun sydäntä. Jos osaisin kiekua kovaa ja korkealta, voisin melkein lopettaa bassonsoittamisen – vaikka se on mulle rakkain asia maailmassa! Sami aloittaa.
Idea bändistä syntyi Ensiferumin Suomen-kiertueen kulisseissa vuonna 2017. Kitarateknikko Esa Orjatsalo oli aikoinaan soittanut Dreamtale-nimisessä voimametallibändissä, mikä tuli jossain vaiheessa puheeksi.
– Aloimme höpöttää Esan kanssa genrestä pakettiautoissa ja bäkkäreillä. Viikonloppujen tuoksinassa tajuttiin, että se sama keskustelu jatkuu! Sami kertoo.
– Italiassa on näitä viikinkibändejä, joilla on skandinaavista mytologiaa. Esa oli miettinyt vitsillä, että pitäisi olla suomalainen bändi, joka tekee Rooma-aiheisen levyn. Päätettiin tehdä sellainen oikeasti, vähän kuin kostona, hah!
Esalla oli myös biisi-ideoita, joiden pohjalta hän lähetti demoja Samille. Metal De Facton perustukset oli pystytetty, ja kaksikko sai pian kelkkaansa myös laulajan, Mikaelin.
– Esa oli miettinyt sitäkin ja tiesi Mikaelin entuudestaan. Tavattiin ja juteltiin parin lonkeron voimin. Kai Esa oli lähettänyt sullekin demoja?
Mikael: – Olen kuullut Esan demoja jo kymmenen vuotta sitten! Jo silloin puhuttiin, että pitäisi perustaa powerbändi. Olin kuitenkin tosi nuori, ja mun ääni oli niin murrosikämeiningeissä, ettei silloin lähtenyt.
Sami: – Tavattiin, huomattiin että kemiat toimii ja kaikki on innoissaan. Siitä kolmikosta se lähti, mutta tarvitsimme tietysti muitakin tyyppejä!
Kokoonpano, tai Samin sanoin ”kaveriporukka”, löytyi nopeasti ja helposti. Kaikki sen heput olivat jo ennestään tuttuja.
– Rumpali oli selkeä valinta. Esa tunsi Atte Marttisen, joka on soittanut Kivimetsän Druidissa. Tapasimme hänet jossain Käpylän puistossa. Kuunneltiin boomboxista demoja ja juotiin pussikaljaa!
Vaikka kaikki soittajat ovat enemmän tai vähemmän muista bändeistä tunnettuja, niin sanottua all stars -meininkiä haluttiin välttää.
Sami: – Maailma on täynnä hyviä muusikoita. Meidän ykköskriteeri oli, että pitää olla hyvä tyyppi. Kaikkien kanssa juotiin kännit suomalaiseen tapaan ja todettiin, että homma toimii. Sitten bändiin liittyi kitaristi Mikko Salovaara. Benji Connelly, kiipparisti, löytyi Mikaelin toisesta bändistä.
Mikael: – Everfrostista siis. Benji muutti Australiasta Suomeen soittamaan heviä, koska Suomi on hevin… luvattu maa?
Kävi ilmi, että rekrytoidut muusikot eivät ole pelkästään taitavia soittajia, vaan jokaiselta löytyy myös visiota sekä sävellys- ja sovitustaitoa.
Sami: – On hienoa, jos bändissä on yksi mastermind, jolla on ohjat käsissään. Bändifiilis syntyy kuitenkin siitä, että kaikki saavat ja kaikkien pitää osallistua. Esa on tällainen ärsyttävä multitalentti. Hän on loistava kitaristi ja säveltäjä ja äänialan ammattilainen. On mieletön etu bändille, että on tuollaista tietotaitoa… Ja sieltähän se power metalin Juha Mieto saapuukin. Ota olut!
Esa: – Otan.
Ei pelkkää lohikäärmejahtia
Voimametallin tykittämisen ohella bändi halusi lisätä hommaan pienen twistin: jokainen yhtyeen albumi tulisi edustamaan jonkinlaista teemaa. Ensimmäisen levyn, marraskuun lopulla ilmestyneen Imperium Romanumin, aihe oli selkeä valinta.
Esa: – Se oli joku mun visio…
Sami: – Se oli se sun kosto.
Esa: – Ai, te kerroitte jo tämän totuuden.
Mikael: – Eikö sulla ollut se idea aika pitkään?
Esa: – Varmaan lähemmäs kymmenen vuotta. Sitten tuli idea, että tätä touhua täytyy jatkaa. Toisen levyn teema on jo selvillä, ja joku urpo on sen jo möläyttänytkin jossain haastattelussa…
Sami: – I was young, I needed the money.
Esa: – Pidetään se toistaiseksi pienenä salaisuutena.
Historiallisia tapahtumia puivat sanoitukset eivät ole mikään uusi juttu, mutta bändi haluaa erottua tällä saralla edukseen.
Sami: – On hienoa päästä paneutumaan alueen kulttuuriin, maan historiaan, mytologiaan, sun muuhun. Mutta! Ilman, että se on Wikipedia-meininkiä! Meille oli tärkeää, ettei kopioida sanoituksia sieltä suoraan.
Mikael: – Eikä vain kerrota tapahtumia, vaan välitetään myös se tunnelma.
Sami: – Levyn slovari Echoes in Eternity kertoo Marcus Aureliuksesta, joka seisoo vaimonsa hautajaisrovion äärellä. Jos lukee vain sanoitukset, sitä ei välttämättä edes tajua. Mietittiin, olisiko hänelläkin voinut olla pehmeä puoli. Katuiko hän siellä? Eihän me tiedetä, vaikka hän olisi ollut hirveä romantikko. Mitä sanoo Esa?
Esa: – Vähän vaikeaa sanoa tällaisesta kaksituhatta vuotta sitten kuolleesta henkilöstä, millaiset fiilikset hänellä on ollut vaimonsa hautajaisissa, hah.
Seuraavaksi puheenaiheeksi nousee ryhmän slogan ”make power metal great again”, joka syntyi Saksan Münchenissä ”pahamaineisen” Backstage-klubin takahuoneessa.
Sami: – Onhan siinä vähän kieli poskella -meininki, mutta kuten Esa on hyvin sanonut, levyt tuppaa kuulostamaan tietyissä genreissä samalta…
Esa: – Kaikella rakkaudella power metalia kohtaan: siitä on tullut pastissi itsestään.
Sami: – Ei pelkästään saman bändin omat levyt, vaan kaikki bändit kuulostaa samalta keskenään!
Esa: – Se ei ole miksaajien eikä bändien vika. Siihen on vain luisuttu vähitellen, koska ”tämä kuulostaa hyvältä, tee samanlaiset soundit kun tällä” -ajattelutapa on ihan luonnollinen.
Metal De Facto kumartaa enemmän klassikoiden kuin modernin voimametallin suuntaan.
Sami: – Siinä on se musa, mistä itse tykätään. Kun tulee 40 vuotta mittariin…
Esa: – Palaillaan sinne lapsuuden…
Sami: – Vanhojen Helloweenien ja Iron Maidenien pariin.
Mikael: – Niin, mutta minä olen teitä 14 vuotta nuorempi. Miettikää Maidenin 80-luvun levyjä! Ne kuulostaa siltä, että siellä soittaa oikea bändi eikä mikään hirveä sinfonia- tai tietokoneorkesteri. Soundeissa on voimaa ja raakuutta, eikä se ole täysin puhdas paketti.
Kolmikko on sitä mieltä, että bändin pitäisi pystyä soittamaan biisit sellaisenaan myös livenä. Näiden puheiden takana myös seisotaan.
Sami: – Lähtökohta on se, että taustanauhoja ei käytetä.
Esa: – Kun kiertää bändien mukana ääniteknikkona, sitä on nähnyt aivan tarpeeksi. Taustanauhojen kadotessa ihmetellään, mitä nyt tehdään. Parempi, että bändissä on soittajat, jotka pystyvät vetämään sen keikan! Jos soittajat katoavat, se on asia erikseen…
Mikael: – Haluamme tuoda jotain sellaista, mitä muilla bändeillä ei kauheasti ole. Synisti vetää synaraidat, mutta ei ohjelmoi tuhatta raitaa orkesteripankkeja.
Sami: – Bändien orkestraatiot menevät vähän yli. Ensiferumissakin ehkä syyllistytään siihen hieman…
Esa: – Ongelma on siinä, että orkestraatiot tehdään aina sen jälkeen, kun biisit on jo tehty. Silloin niille ei ole enää tilaa ja ne kuulostaa sellaiselta mikkihiiriorkesterilta.
Sinne päin -voimametallia ja laiskoja bändejä
No niin, nyt tiedämme mikä genressä on pielessä. Mutta kai siellä jotain positiivistakin on?
Sami: – Vanhoista bändeistä Helloween veti juuri Pumpkins United -kiertueen, jolla oli aikamoinen kysyntä.
Mikael: – Lost Horizon.
Esa: – Lost Horizon on aina kova!
Lopulta myös uudemman sukupolven bändit saavat porukalta kehuja.
Esa: – Esimerkiksi Gloryhammer on aivan vitun loistava bändi.
Sami: – Juuri meinasin sanoa samaa. Sinänsä genre voi hyvin, kun sieltä kuitenkin tulee uusia bändejä.
Esa: – Katselin juuri, että Sabaton on jo Nightwishin yläpuolella Spotify-kuunteluissa.
Mikael: – Powerwolf vetää myös aika isoja keikkoja.
Esa: – Molemmat ovat… kai… power metalia.
Mikael: – Variaatioita melodisesta metallista.
Sami: – Sabaton on siitä hauska, että ainakin minusta genreen on aina kuulunut se, että vokaalit menee vähän puheääntä korkeammalta…
Metal De Facto erottuu mielestään mainituista nimistä selkeästi.
Mikael: – Kaikki nuo ovat upeita bändejä, mutta meidän levy kuulostaa ihan erilaiselta, melkein eri genreltä. Siellä on sitä 80-luvun soundia Dion, Maidenin ja Helloweenin hengessä.
Esa: – Me nojataan enemmän kitaroihin kuin koskettimiin. Me ollaan kuin yhdistelmä Gamma Raytä ja Lost Horizonia. Katsotaan sitten, mitä keksitään seuraavalle levylle.
Kuinka paljon teillä on jo ideoita sen varalle?
Sami: – Liikaa. Meillä tulee vasta eka levy ulos ja kakkoselle on tavallaan jo liikaa materiaalia.
Esa: – Kahdelle, ehkä kolmelle levylle.
Sami: – Vuodenvaihteen jälkeen aloitetaan kakkoslevyn kasaaminen, ja sitten mietitään kolmatta. Ei aiota pitää mitään kolmen vuoden taukoja. Tulee vähän old school -meininki! Ennen tuli melkein levy per vuosi, ja silti bändit rundasi siihen päälle.
Mikael: – Mieti, paljonko Maiden kiersi, ja kuinka usein niiltä tuli ihan sikakovia levyjä!
Esa: – Korpiklaanin Jarkko totesi aina, että 70-luvulla oli ihan normaalia julkaista kaksi levyä vuodessa ja olla silti 300 päivää rundilla. Nykybändit on vaan laiskoja.
Mikael: – Tuo tulee otsikoksi tähän haastatteluun: ”Nykybändit on laiskoja”. Viereen kuva Esasta kaljan kanssa, ja tuomitseva ilme, hah!
Tämän bändin kohdalla ei voi puhua laiskuudesta, eikä kunnianhimon puutteesta.
Esa: – Mulla on tavoite, että jonakin vuonna julkaistaan kaksi levyä. Ihan vaan reteänä temppuna! Tiedän, että meidän manageri hirttää mut tämän kuullessaan, hah!
Sami: – Ei se mikään mahdoton idea ole. On pyöritelty kaikkea, kuten ajatusta tuplalevystä.
Esa: – Mulla on seitsemännen levyn konsepti valmiina, ja tiedän jo nyt, että useampi ihminen repii pelihousunsa siitä kuullessaan.
Sami: – Se on hyvä.
Karu todellisuus
Debyytin oli alun perin tarkoitus tulla ulos jo toukokuussa, mutta matkassa oli mutkia.
Esa: – Äänitykset valmistui joskus [viime vuoden] lokakuussa, ja miksaukseen meni muutama kuukausi.
Mikael: – Meidän piti löytää oma soundi bändiin, ja sen pyörittelemisessä meni aikaa.
Sami: – Ja kun Esa sai miksauksen tehtyä, sieltä tuli viiden tyypin kommentit, että ”nämä voisi muuttaa”, hah!
Esa: – Parasta oli, että ne kommentit oli aluksi tyyliin viidessä eri chatissä!
Voisi kuvitella, että bisneskontaktien löytäminen olisi ollut helpompaa, kun bändissä oli jo ennestään tuttuja hahmoja. Päinvastoin.
Sami: – Moni levy-yhtiö piti materiaalistamme, mutta ei silti ollut valmis ottamaan riskiä.
Mikael: – Usein ajatellaan, että sivuprojektit eivät saa tarpeeksi panostusta bändiltä.
Lopulta yhtye teki omien sanojensa mukaan hyvän diilin italialaisen Rockshotsin kanssa.
Sami: – Meni muutama kuukausi enemmän kuin ajateltiin, mutta siitäkin selvittiin. Tämä oli yllätys ja hyvä herätys bisneksen nykytilaan.
Ryhmä vetää debyyttikeikkansa Helsingin On the Rocksissa helmikuun alussa. Lämppäribändinä toimii Silver Bullet, mutta mitä muuta illalta on odotettavissa?
Esa: – Aiomme käyttää kaiken rahan, mitä keikasta tulee tehdäksemme siitä keikasta hienomman.
Sami: – Pyrimme ammattimaisuuteen. Jos joku maksaa meille pennin, se kaikki sijoitetaan takaisin.
Mikael: – Soitetaan suurin osa levystä. Paljon yllätyksiä ja kaikenlaista spesiaalia on luvassa, eli kannattaa tulla!
Sami: – On the Rocks on aika kiva mesta, ja myös sen kokoinen, että tupa tulee olemaan aika täynnä.
Esa: – Parempi olisi olla. Parempi olisi tulla, ihmiset, tai tulen henkilökohtaisesti repimään teidät sinne!
Toiveissa olisi päästä levynjulkaisukeikan jälkeen kiertueelle, mutta se ei välttämättä käy helposti.
Sami: – Niin kauan kuin emme ole todistaneet itseämme, voi olla hankalaa saada rundislottia. Kaikkemme tehdään, että saataisiin edes pieni kiertue!
Mikael: – Ainakin festareita on tulossa.
Sami: – Kuten sanottiin, kakkoslevyn työstäminen alkaa jo vuoden alusta, koska…
Mikael: – Ei jäädä odottelemaan, jos ei tule niitä Iron Maidenin lämppäysslotteja, hah! Duunia painetaan, ja jos tulee hyviä tilaisuuksia, niihin tartutaan.
Ylpeästi eteenpäin
Kuten selväksi on jo tullutkin, yhtyeellä on todella yksityiskohtaiset ja pitkälle tähtäävät tulevaisuudensuunnitelmat.
Esa: – Viisivuotissuunnitelma pitää olla! Sehän on vanha ja hyväksi havaittu metodi.
Sami: – Pitää olla tavoitteita! Nöyränä mutta rinta rottingilla. Alkuperäinen ajatus oli, että viidessä vuodessa tulee kolme levyä, ja siinä vaiheessa pitää pystyä tekemään ensimmäinen headliner-keikka.
Esa: – Headliner-rundi, koska jo meidän eka keikka on näköjään headliner-keikka!
Sami: – Kolmannen levyn promorundi on sitten se headliner-rundi.
Mikael: – Nyt se on paperilla ja julkisuudessa.
Sami: – Ihmiset saa sitten nauraa, että katsokaa nyt noita, hah!
Esa: – Vitun hölmöt!
Mikael: – Ollaan silloin lämppärinä On the Rocksissa.
Esa: – Lämppäämässä Silver Bulletia On the Rocksissa, hah!
Tämän lehden julkaisuhetkellä yhtyeen debyytti on ollut pihalla lähes kuukauden verran. Jätkiä jututtaessani albumi oli kuitenkin vasta nurkan takana.
Mikael: – Nyt kun on tullut nämä sinkut, palaute on ollut aika positiivista.
Esa: – Yhtään tappouhkausta ei ole tullut, mikä on ihan hyvä.
Sami: – Niitä odotellessa! Tuntuu tosi kivalta, että levyarvioissa on mainittu kohokohtina eri biisejä.
Mikael: – Vaikka ne on musikaalisesti hyvin erilaisia.
Sami: – Veikkaan, että se siinä onkin, kun biisit eivät ole vain laimeita kopioita toisistaan. Ei pelkästään toisteta jotain, vaan siellä on oikeasti hienoja oivalluksia.
Esa: – MITÄ?
Sami: – Älä riko illuusiota.
Esa: – Ei mitään miettimistä. Luritellaan vaan ja toivotaan parasta.
Jokseenkin poikkeuksellisena ratkaisuna albumin krediiteissä ei mainita biisikohtaisia tekijöitä, vaan kaiken takana seisoo koko ryhmä.
Esa: – Se oli periaatepäätös, sillä ihmisten ei tarvitse tietää, kuka biisit on kirjottanut. Bändi tekee kappaleet, minä tuotan levyn ja päätän viime kädessä asioista.
Sami: – On hyvä olla joku, jolla on sitä visiota. Liiallinen demokratia voi kaatua omaan mahdottomuuteensa.
Esa: – Valistunut diktatuuri on paras mahdollinen bändin muoto.
Sami: – No niin, siitä otsikko.
Mikael: – Esa Orjatsalo – valistunut diktaattori.
Esa: – Sehän sopii tähän Rooma-teemaan, koska termi ”diktaattori” tulee sieltä!
Ammattimaista toimintaa
Lähes kaikki yhtyeen jäsenet vaikuttavat aktiivisesti myös muualla. Suunnitelmat ovat suuret ja aikataulu on pitkälle mietitty. Miten nämä tyypit aikovat revetä joka paikkaan?
Sami: – Nykyaika tekee asioista paljon helpompaa. On Dropbox-kansiot, mihin jengi voi tiputtaa ideoita, ja joku voi tehdä niistä jo raakilesovituksia. Aika erilainen meininki kuin joskus 90-luvulla, kun koko bändi istui treeniksellä äänittämässä biisejä kasetille.
Mikael: – Mulla ja Esalla on molemmilla mahdollisuus tehdä omat juttumme kotona. Voi mennä toisen kämpille, suhauttaa lonkeron auki ja alkaa ideoida.
Sami: – Tietenkin helpottaa asioita, kun ei olla 15-vuotiaita…
Mikael: – Paitsi minä.
Sami: – No sinä olet, henkisesti ainakin. Ei tarvitse mennä treenikselle ihmettelemään, lähteeköhän rumpalilta tuplabasarit vai pitäiskö niitä treenata. Sävellys- ja sovitusvaiheessakaan ei tarvitse miettiä, pystyykö bändi vetämään tämän.
Mikael: – Pistetään pystymään!
Sami: – Se vapauttaa tosi paljon. Ei tule sellaista pullonkaulaa.
Esa: – Ne pullonkaulat tuli kyllä testattua, eikä niitä ollut. Jos ajatellaan Ascending of Jupiteria biisinä, niin ei ole mitään tarvetta tehdä sen nopeampaa.
Sami: – Ei me olla mikään Dragonforce. Kaikki kunnia heille!
Menin sitten lupaamaan, että jätkät saavat kertoa lopputerveisinään ”ihan mitä vaan”.
Esa: – Haluaisin kertoa mielipiteeni Nelonen-mediasta.
Sami: – Vielä ehtii hakea levyn pukinkonttiin. Tulkaa helmikuussa keikalle, siellä on hyvät bakkanaalit tarjolla!
Esa: – Siellä on räjähdyksiä, lokkien kirkunaa ja torvia.
Sami: – Siinä kiteytyy tämä bändi.
Mikael: – Tiketistä saa lippuja ja Äxästä levyä.
Sami: – Lokkeja saa Kauppatorilta.
Mikael: – Mennään äänittämään niitä seuraavalle levylle.
Esa: – Ihan varmasti tulee lokkien kirkunaa. Mulla oli jotain järkevää sanottavaa, mutta unohdin sen, kun rupesin hölmöilemään…
Julkaistu Infernossa 11/2019.