”Kaikkea kuolemaa täytyy ylistää” – haastattelussa Shiningin Niklas Kvarforth

Itsemurhametallin isä palaa hyisellä yhdeksännellä levyllään. Inferno jututti ruotsalaisen Shiningin luotsia Niklas Kvarforthia, jonka mukaan IX – Everyone, Everything, Everywhere, Ends on yhtyeen väkivaltaisin albumi.

Kuva: Ester Segarra

Niklas Kvarforth perusti Shiningin 12-vuotiaana. Kaksi vuotta tästä varhaisteinin bändi julkaisi ensimmäisen tuotoksensa, Submit to Self-Destruction -ep:n (1998). Yhdeksän vuotta myöhemmin nuori mies jakeli verisiä partaveitsiä teineille metallihistorian pieneksi legendaksi muodostuneella keikalla Ruotsin Halmstadissa.

Shining on itsemurhametallin käsitteen lanseeraaja – eikä edes puoliksi leikillään. Kuuntelijan johtaminen, Niklasin sanoin, ”vääriin päätöksiin” on voitto. Eikä hän yleisesti ottaen pidä kuuntelijoistaan. Tai ylipäätään ihmisistä. Tai metallimusiikista.

Mies itse ei ymmärrä, miksi mikään tästä on ihmeellistä.

Niklas ei ole koskaan peitellyt mielenterveysongelmiaan ja ollut aina avoin satanistisesta vakaumuksestaan. Mutta mieluummin hän puhuu musiikistaan, hyvin huolellisella englannilla. Hän kieltäytyy myöntämästä, että musiikin taustalla olisi uskonnollinen sanoma.

Uudelta levyltä Niklas toivoo yhtä asiaa: kuten kuka tahansa taiteilija, hän haluaa sen saavuttavan laajemman kuulijakunnan kuin koskaan.

– Shiningilla on ollut viime aikoina vaikeuksia tavoittaa ihmisiä äärimetalliyhteisön ulkopuolelta. Yritämme ehdottomasti muuttaa tämän asianlaidan. Totta kai arvostamme sitä mitä meillä jo on, mutta ei olisi paljon järkeä vain jatkaa samalla linjalla. Sehän olisi pelkkää helmien heittämistä sioille, ymmärräthän.

– Laajemman arvostuksen ja uusien alueiden valloitus on luonnollisesti siis tärkeysjärjestyksessämme korkealla. Tämä tarkoittaa tietenkin paljon keikkailua ja työtä. Onneksi meillä on vihdoinkin osaava ja rehellinen keikkamyyjä, joten olemme nyt hyvin lähellä sitä, minkä haluamme saavuttaa. Tietysti vasta aika näyttää, onnistummeko vai emme.

Kaikki päättyy

Uudentyyppisten fanien tavoittelu ei kuitenkaan tarkoita materiaalin keventämistä. Kysyn uuden albumin sanoituksista, joita ei valitettavasti tule promolevyn mukana. Levyn henki on kolea mutta varsin unenomainen. Tavoitan hapuilevalla ruotsin kielen taidollani virkkeen sieltä ja toisen täältä. Lyriikat tuntuvat sopivan tunnelmaan. Onko levy ehkäpä suorastaan rauhaisampi kuin jotkut yhtyeen aiemmat?

– Ironista kyllä, nämä ovat ehkä väkivaltaisimmat ja vihamielisimmät sanoitukset, joita olen koskaan kirjoittanut. Toisaalta, koska astun usein metaforien ja vertauskuvien alueelle, sanat voivat ajoittain vaikuttaa unenomaisilta. Mutta mukavaa että mainitset asiasta – useimmiten toimittajat eivät tunnu ajattelevan tällaisia asioita. Suurin osa ihmisistähän ei lue edes tiedotteita, mikä on jo itsessään surullista. En siis usko, että moni edes harkitsisi sanoitusten lukemista, vaikka levy-yhtiömme olisikin liittänyt ne levyn oheen.

– Julkaisin muutama vuosi sitten kirjan, jossa on käännökset kaikista lyriikoista, jotka olen Shiningille kirjoittanut. Minun oli pakko tehdä se, koska verkossa levisi kaikenlaisia Google-käännöksiä. Kirjan toinen painos myy aivan pian loppuun. Sitten istun alas ja alan työstää käännöksiä kolmatta varten. Eli jos sanoitukset todella kiinnostavat, kannattaa pistää tämä korvan taakse.

Etenkin uuden levyn nimi on tehnyt minuun vaikutuksen. Nimi on kaunis ja totta: jokainen meistä, kaikki ympärillämme, kaikkialla, päättyy. Ihmisen kuolevaisuus ja elämän näennäinen merkityksettömyys ovat valtavia kysymyksiä, joiden kanssa jokainen meistä kamppailee ainakin joskus.

Myönnän Niklasille suoraan, etten jaa miehen elämänkatsomusta. Syy avoimuuteeni on vilpitön haluni tietää, uskooko Niklas oman innoituksensa kuitenkin kumpuavan tästä meille yhteisestä lähteestä – vaikka katsommekin asiaa vastakkaisilta puolilta. Niklas tyrmää ajatukseni suorilta.

– Minun innoitukseni ei voi tulla mistään ”jaetusta” lähteestä. Oman inspiraationi alkuperä on pyhä ja sinun ei.

– Mutta kyllä, kukaan vähänkään toimivia aivosoluja omistava ihminen ei voi mitenkään välttää ymmärrystä elämän päättymisestä ja sen lopullisesta turhuudesta.

Pois turvalliselta tieltä

Niklas puhuu usein kuolemasta – kuuluisimmin itsemurhasta. Mies tunnetaan itsetuhon vankkana puolestapuhujana: ”itsemurhametalli” on miehen vuosia sitten lanseeraama termi musiikilleen, jonka lohduttomuus on hänen mukaansa todella johtanut fani-itsemurhiin.

Tämä on asia, josta Niklas on kaiken ääneen sanomansa perusteella hyvillään. Innoittaako häntä siis lähinnä muiden kuolema, ei niinkään hänen omansa?

– Kaikkea kuolemaa täytyy ylistää! Itsemurha, ja ylipäätään itsetuhoinen käytös, on helppo ymmärtää, jos on ihminen, joka etsii vapautusta musiikin välityksellä. Musiikin kautta on todistettavasti helppo pakkosyöttää tällaisia ajatuksia toisten mieliin.

– Kuoleman ja saatanan palvominen taas on hengellinen asia. Siitä en halua puhua avoimesti, enkä yritä johtaa ihmisiä siihen suuntaan. Yksi syy tähän on, että koen ettei minulla vain ole oikeita sanoja pystyäkseni puhumaan tällaisista asioista muiden kuin sisarteni ja veljieni kanssa.

Vaikka Niklasin innoitus on yliluonnollista syntyperää, Shining ei ole hänen mukaansa satanistinen bändi.

– Shiningilla ei ole koskaan ollut uskonnollista motiivia. Minä olen ainoa uskovainen koko bändissä, ja tästä syystä kokisin jumalanpilkaksi sen, jos uskonnottomat työskentelisivät saatanan palveluksessa. No, tietyllä tavalla he tietenkin jo palvelevat saatanaa, mutta niin sanotusti silmät kiinni. Jätän uskonnollisen sanoman mieluummin toisille kulteille, kuten vaikkapa Watainille tai Archgoatille. He voivat tehdä saatanan työtä suuremmalla mittakaavalla, ja itse voin keskittyä vähemmän hengellisiin keinoihin saavuttaakseni päämääräni.

Mitä nämä päämäärät sitten ovat? Niklas on aiemmissa haastatteluissa maininnut, ettei suuremmin välitä metallimusiikista. Hän myös kokee sävellystyön enemmän tuskallisena kuin vaikkapa vapauttavana tai terapeuttisena elämyksenä. Miksi bändi siis on ollut olennainen osa miehen elämää 12-vuotiaasta lähtien?

– Oikeasti pidän kyllä metallista, mutta harva metallibändi saavuttaa koskaan sen korkean tason, jota itse vaadin musiikilta. Muutaman viime vuoden aikana yllättävän moni metallialbumi on kuitenkin löytänyt tiensä sydämeeni. Esimerkiksi uusin Mayhem, Alfahanne, Dødheimsgard, Behemoth, Beherit ja Mysticum on jokainen ylittänyt kaikki odotukset, joita minulla näille bändeille aiemmin oli.

– Shining aloitti metallibändinä ja todennäköisesti pysyy aina metallibändinä. En kuitenkaan arkaile erilaisten musiikkityylien tuomista sävellyksiini, jos ne sitä vaativat. Useimpien muiden bändien ongelma on, että ne haluavat pysyä turvallisella tiellä. Ne kokevat, että niiden täytyy tarjoilla sama paketti aina vain uudelleen. En voisi koskaan tehdä mitään sellaista vain fanien miellyttämiseksi, tiedäthän? En koskaan vajoaisi niin alas, että alkaisin vain tehtailla saman levyn uudestaan ja uudestaan.

Mutta miksi ylipäätään tehdä musiikkia, jos se tuottaa vain tuskaa?

– Tässä minun täytyy viitata yhteen elähtäneeseen kliseehen: kaikki suuri taide kumpuaa kärsimyksestä. Se on klisee, koska se on totta. Jos en vuoda verta ja kärsi taiteeni takia, ja vielä tärkeämmin, jos se ei tule sydämestäni, koko työ olisi sekä turhaa että pelkkää keskinkertaista hevonpaskaa.

– Tosin, täytyy myöntää, että olen viimeisen vuoden aikana ajoittain saavuttanut tietyn puhdistavan mielentilan työni kautta. Mutta en luota siihen, että tämä tapahtuisi enää koskaan uudestaan, ja uskon, että juuri se erottaa Shiningin muista. Yhtyeen taustalla ei ole koskaan ollut egoistinen oman navan tyydytyksen tarve. Tästä syystä voimme ehkä saavuttaa enemmän kuin muut, musiikillisesti ja muutenkin.

Suomalainen Shining

Uudella levyllä kuuluu paljon vaikutteita myös ankarimman black metalin ulkopuolelta. Myös puhdasta laulua kuullaan, vaikka Niklas kuulemma aikoinaan ujosteli sen yrittämistä. Oletko nykyään itsevarmempi laulaja?

– Minulta puuttuu edelleen itseluottamusta puhtaan materiaalin suhteen. Mutta ajan kuluessa opin tietenkin koko ajan enemmän siitä, miten tällaiset esteet voitetaan. Ja siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran sävelsin musiikkia joka vaati jotain muuta kuin perusärjymistä… Ei siinä ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin tarttua toimeen.

Shining tekee mielellään yllättäviä covereita: bändi on versioinut muun muassa Poets of the Fallin ja Kentin tuotantoa. Tällä kertaa vuorossa on versio Rammsteinin Ohne Dich -biisistä. Sehän on jo melko lähellä yhtyeen omaa areenaa, eikö vain? Miksi tämä biisi?

– Ensinnäkin, tuo cover ja Black Industrial Eleven ovat pelkkiä bonusraitoja. Valitettavasti levy-yhtiömme erehtyi lähettämään ne toimittajille levyn mukana. Tämä on ollut huono juttu, koska niin kuin jo sanoin, ihmiset ovat yleensä liian helvetin tyhmiä lukemaan tiedotteita. Ja nyt jotkut tuntuvat luulevan, että kumpikin kappale on osa albumia.

– Ymmärrän kyllä täysin, että nykyään täytyy tehdä jatkuvan levymyynnin laskun takia jotain ekstraa, erikoisversioita levyistä ja mitä lie. Se on nykyajan yhteiskunnan surullinen todellisuus, kun kaikki pitää saada heti nyt. Mutta minä oikeasti vihaan sellaista. Minusta albumin pitäisi puhua yksin puolestaan. Vaikka ymmärrän ekstrojen markkinointiarvon.

Oma suosikkibiisini levyltä on Människotankens vägglösa rum. Pyydän Niklasta kertomaan kappaleesta jotain – ihan mitä vain. Vastaus osoittautuukin herkulliseksi näin suomalaistoimittajalle.

– Sain kappaleen pääriffin Eugelta [Valovirta, bändin suomalainen kitaristi] suunnilleen vuosi sitten. Hän yllätti minut kirjoittamalla useamman biisin, joiden hän ajatteli voivan sopia Shiningin maailmaan. Olin yllättynyt, koska tämä oli käytännössä ensimmäinen kerta, kun kukaan bändin jäsen on tehnyt mitään sellaista. Se oli myös erittäin tervetullut ele, koska kärsin juuri silloin todella pitkittyneestä writer’s blockista. Eugen ideat saivat lopulta minut säveltämään uudestaan. Toisin sanoen, jos Eugea ei olisi, tätä albumia ei olisi. Ei ainakaan vielä vuonna 2015.

Bändissähän soittaa nykyään kaksikin suomalaista, rumpusetin takana kun istuu lahjakas Rainer Tuomikanto. Miten suomalaisvahvistukset ovat sopineet joukkoon?

– Raikku on ollut bändin jäsen nyt kolmisen vuotta. Hän on kiistatta paras rumpali, jonka kanssa olen koskaan soittanut. Ja se on paljon se, jos mietitään kenen kanssa minulla on ollut etuoikeus soittaa – sellaisten mestarien kuin Ludwig Witt [Grand Magus], Hellhammer [Mayhem], Richard Schill [The Unguided] ja Uruz [ex-Shining]. Mutta Raikulla on hämmästyttävä lahja yhdistää kaikki se, mitä rakastan näiden rumpalien eri tyyleissä, ja se on vittu ilmiömäistä!

– Euge taas, no, kuten jo sanoin, ilman häntä tätä albumia ei olisi. Tuo kai jo sanookin kaiken. Kun Euge ilmestyi ensimmäisen kerran sijaiseksi jollekin suomalaiselle keikalle, hän toi mukanaan todella homon ”hevikitaran” eikä Gibsoniaan. Siitä en pitänyt. Mutta jos tätä virhettä ei lasketa, Euge oli kuin se viimeinen puuttuva rengas. Hän toi viimeisen silauksen jo valmiiksi perverssin skitsofreeniseen asetelmaan.

– Meillähän on nykyään myös suomalainen agentti, ääniteknikko ja nettikaupan pitäjä. Ehkä kohta on aika muuttaa maata kokonaan. Ehkä norjalaisen Shiningin saakin sekoittaa jatkossa suomalaiseen versioon ruotsalaisen sijasta.

Juomisesta lukemiseen

Shining on vuosien varrella kokenut lievästi sanoen useita miehistön uusiutumisia – tietenkin vakiona pysyvää Niklasta lukuun ottamatta. Osaako mies arvioida, miksi näin on?

– Sehän on oikeastaan itsestään selvää. Ensinnäkin, bändissä on tullut ja mennyt useita muka-kovia tyyppejä, jotka ovat juosseet karkuun heti kun paska on iskenyt tuulettimeen. Sitten on niitä, joilla on ollut muita velvollisuuksia ja kiinnostuksenkohteita. Sitä en salli. Shiningin täytyy olla jokaiselle jäsenelle ehdoton ykkösasia.

– Sitten on lauma ihmisiä, joiden mielestä kanssani on vaikea työskennellä. Ei sillä ole väliä pitkällä tähtäimellä. Nykyinen rivistömme on pysynyt vakaana jo melkein kolme vuotta, mikä on uusi ennätys. Tästä syystä uskon, että pidämme yhtä vielä pitkälle tulevaisuuteen – mutta koputan puuta.

Mitä bändin jäseniltä sitten vaaditaan? Onko soittotaito ainoa kriteeri, vai onko myös persoonien tai näkemysten yhteensopivuudella merkitystä?

– Heidän täytyy pystyä soittamaan sävellykseni. Tällaisia muusikoita on yllättävän vähän. Bändin jäsenten elämänfilosofiat taas eivät kiinnosta minua paskaakaan, kunhan he tekevät mitä haluan. Mitä luonteisiin tulee, asia on tietenkin eri. Pitemmän päälle kaikki on helpompaa, jos tulemme toimeen keskenämme. Tämän olen joutunut oppimaan vaikeimman kautta Shiningin kahden vuosikymmenen aikana.

Pyydän Niklasta kertomaan Shiningin tavallisesta kiertuepäivästä. Keikkailuhan on usein kuolettavan tylsää; busseissa ja karuissa takahuoneissa päivät pitkät istuskelu ottaa helposti henkisesti koville. Miten mies kuluttaa aikaa? Hengailemalla bänditoverien tai ystävien kanssa vai omiin juttuihin keskittyen?

– Ennen kulutin aikaa juomalla, mutta jouduin miettimään prioriteettejani uusiksi sen jälkeen, kun loukkasin selkäni viimeisimmällä Razors Across Europe -kiertueellamme. Jouduimme sen takia perumaan useamman konsertin, mukaan lukien Suomen. Joten nykyään lähinnä luen ja yritän pysyä mahdollisimman kaukana kaikesta.

– Toisinaan vietän aikaa bändin jäsenten kanssa, mutta en niin usein kuin ennen. Ja silloin tällöin tapaan jonkun, jonka satun tuntemaan keikkakaupungissa, mutta tosiaan… Liika sosialisointi ei pitemmän päälle tee hyvää sellaiselle ihmiselle kuin minä.

Entä miltä miehestä tuntuu fanien kanssa seurustelu? Tuntuuko hyvältä, jos joku tulee kehumaan viimeisintä levyä tai keikkaa?

– Meille tulee juttelemaan kaikenlaista tyyppiä, mutta en nauti siitä lainkaan. Fanien kanssa puhuminen, mediavelvollisuuksien hoito ja keikkailu ovat kuitenkin välttämättömiä pahoja, kun tekee sitä mitä minä teen. Ja kyllähän sitä silloin tällöin tapaa kiinnostavan ihmisen, tai jonkun jolla sattuu olemaan juuri oikeat vaatteet juuri oikeaan aikaan… Mutta yleisesti ottaen ei. Jos saisin itse päättää, en osallistuisi minkäänlaiseen sosialisointiin muutaman liittolaiseni pienen piirin ulkopuolella.

Partaveitsi kouraan

Lopuksi on nostettava esiin Shiningin keikkahistoria, josta löytyy mielenpainuvia urotöitä tavallista keskivertobändiä enemmän. Niklas on esimerkiksi nähty lavalla viiltelemässä ja polttamassa itseään useammin kuin kerran. Onko tekojen taustalla jokin sanoma? Vai onko tämä kenties sittenkin laskelmoitua sokeeraustaktiikkaa?

– Jotkut alan ihmiset saattavat tehdä tällaisia asioita markkinointimielessä, mutta minä en. On todellakin olemassa sellainen asia kuin liika huono julkisuus. Ja haluan tähdentää, että tätähän ei tapahdu joka keikalla. Mutta tekoihin on kaksi syytä, jotka riippuvat täysin ajasta ja paikasta. Tärkein tarkoitusperä on pyrkimys tiettyyn mielentilaan. Joskus on kärsittävä pystyäkseen aiheuttamaan kärsimystä muille. Toiseksi, ja tämä oli usein varsinkin aiempien vuosien riittien taustalla, sillä keinoin voin vaikuttaa kuuntelijaan/katsojaan, eli saan hänet tekemään kaikki ”väärät” valintansa aivan itse.

Entä se kuuluisa partaveitsien jakelu keikalla? Varmasti Niklas tietää ja ymmärtää, että kyseessä on melko tyrmistyttävä suoritus suurimmalle osalle metallifanienkin yhteisöstä.

– En käytä mitään sosiaalista mediaa tai muutakaan, joten en edes ole tietoinen tällaisista reaktioista. Ja minusta ne ovat jokseenkin kummallisia, mutta myös varsin huvittavia. Suoraan sanoen en pidä sitä millään lailla äärimmäisenä tekona. Minusta on täydellisen hämmentävää, että vielä vuonna 2015 joku pitää sitä järkyttävänä.

– On ihan sama mitä me teemme, jossain kellarissa on aina joku kakara, joka suunnittelee jotain niin vitun äärimmäistä, että emme edes osaa kuvitella sitä vielä. Ja sinä päivänä, kun tämä tyyppi seisoo lavalla ja tarjoilee aivoituksiaan, kaikki ovat jo unohtaneet minun pienen laupeudeneleeni, joka tuli jostain vitun kummallisesta syystä pahamaineisen kuuluisaksi kahdeksan vuotta sitten.

Mitä tuohon sitten sanoisi. Kiitos, Niklas Kvarforth.

– Kiitos.

Haastattelu julkaistu Infernossa 4/2015.