Matkalla kohti hautaa – aika ankea levynnimi. Pidättekö materiaalianne läpeensä synkkänä?
– Kuten eräässä joululaulussa lauletaan, ”hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä”. Kyllähän suomalaisen miehen melankolia ja kuolema ovat meidän biiseissä pääosissa, joskin sinne sotketaan myös sopivassa määrin ahdistusta, pelkoa ja vihaa. Biiseistä ei löydy paljoakaan toivoa paremmasta, sillä kaikkihan me ollaan matkalla kohti hautaa, tylyllä murinaäänellä siunattu Janne Partanen lataa.
Sanoituksenne ovat aika kaukana perinteisestä kuolometallikuvastosta. Kuinka haastavana pidät tekstienne kirjoittamista?
– Sanoitukset lähtivät tälle polulle luontaisesti. Tiesin heti alkuun, etten kykene tekemään niin sanotusti perinteisiä goresanoituksia. Muutaman biisin jälkeen huomasin, että sanoitukset alkoivat heijastaa omaa elämääni hyvinkin vahvasti. Sieltä olen sitten ammentanut inspiraatiota.
– On terapeuttista, että saa purettua paperille sitä pahaa oloa, joka itsellä tai ystävillä on. Mielestäni tämä meidän elämämme on niin täynnä surua, kipua ja ahdistusta, että niistä saa vahvasti syvälle sisimpään iskeviä aiheita biiseihin.
Millaiset bändit ovat toimineet suurimpina innoittajinanne?
– Niitähän on todella paljon, ja tuntuukin kuin olisimme napsineet musiikkiimme palasia jokaisen lempibändeistä. Sotajumala, Deathchain, Napalm Death, Stam1na, Verjnuarmu ja Slayer ovat ainakin soineet paljon. Itse olen hakenut paljon vaikutteita Trio Niskalaukauksen, Viikatteen ja Kotiteollisuuden tuotannoista, joskaan se ei ehkä ole niin selkeästi huomattavissa. Siihen kun sotkee pari black metalin kuuntelijaa ja pari Slipknot-fania, paketti on kasassa.
– Kun Hautajaisyö perustettiin, meillä oli selkeä suunta, mitä halutaan ja mitä ei haluta tehdä. Niiden ja parin muun asian ympärille tehtiin niin sanotut ohjenuorat, joita ollaan sitten noudatettu.
Tuntuu, että toimintanne on painottunut paljolti kotiseudullenne. Onko pienen piirin puuhastelu ollut ihan tarkoituksellista?
– Ei se nyt ihan tarkoituksenmukaista ole, joskin niin on nyt päässyt käymään. Sitä kun asuu Pohjois-Savossa pikkuisessa Iisalmen kaupungissa, niin täältä on matkaa ponnistaa isommille keikkapaikoille. Ja kun joka ukko on töissä, keikat rajoittuvat väkisinkin viikonlopuille.
– Kiinnostusta on ollut ihan ulkomailla asti, ja jos kaikki saadaan sovittua, tänä vuonna voi olla useampiakin ulkomaankeikkoja. Tavoitteena on myös, että laajennetaan tätä meidän keikkailualuetta merkittävästi. Livenä kun on pirun mukava soittaa, niin kyllä sitä koitetaan änkäytyä vähän joka paikkaan keikoille.
Olette kirjoittaneet maalilaulun Kuopion Steelersille. Kuinka sporttisia jätkiä bändistänne löytyy?
– Heh, koon puolesta minä ja kitaristi varmaan sovittas tuonne Steelersin puolustukseen, mutta ei taida kunto antaa periksi. Rumpali Roth on urheiluhullu, joka saattaa ennen treenejä polkea pyörällä 30–40 kilometriä, soittaa parin tunnin treenit ja ajella vielä pyörällä pitempää kautta kotiin. Hullussa kunnossa se ukko! Me muut yritetään keskittyä olennaiseen ja välttää moiset hömpötykset.
Julkaistu Infernossa 1/2018.