Kirjastojen striimauspalvelusta voi katsoa elokuvia ilmaiseksi – valikoimassa muun muassa kulttidokumentti kotimaisesta black metal -skenestä

Valikoimaa myös laajennetaan koko ajan.

Kirjastokino on hiljattain lanseerattu uusi suoratoistopalvelu, jonka kautta voi katsoa elokuvia ilmaiseksi kirjastokorttia ”vilauttamalla”. Lokakuun alussa käynnistynyt palvelu on käytettävissä yli 50 kirjaston asiakkailla eri puolella Suomea ja se toimii kaikissa uusimmissa selaimissa eri desktop-, mobiili- ja tablet-päätelaitteissa.

Jo aloitusvaiheessa Kirjastokinon valikoimista löytyy yli 500 elokuvaa ja lisää sisältöä on tulossa päivittäin. Aivan uusimpia elokuvia ei palvelusta löydy, mutta yllättävän tuoreita kuitenkin (kuten vuoden 2017 kotimainen supersankarileffa Rendel) ja laajalla skaalalla lastenelokuvista komedian ja kauhun kautta dokumentteihin ja elämäkertaelokuviin. Infernon lukijakuntaa kiinnostanee esimerkiksi Sami Kettusen ohjaama Loputon Gehennan liekki -kulttidokumentti kotimaisesta black metal -skenestä vuodelta 2011 tai vaikkapa Antti Haasen Lordi-dokumentti Monsterimies vuodelta 2014.

Kirjastokinon lisäksi kirjastoilla on käytössään myös jo aiemmin lanseerattu vastaava suoratoistopalvelu Viddla, josta voi myös katsoa elokuvia ilmaiseksi kirjastokortilla. Viddlan valikoimista löytyy myös uutuuselokuvia kuten esimerkiksi tänä vuonna ilmestynyt Hellboy tai vuonna 2018 julkaistut Hevi reissu -komedia ja Suspiria-kauhuklassikon uudelleenfilmatisointi.