Avenged Sevenfold julkaisee 2. kesäkuuta uuden, järjestyksessään kahdeksannen Life Is but a Dream… -pitkäsoittonsa. Kerrang!-lehti haastatteli levyn tiimoilta kitaristi Synyster Gatesia sekä laulaja M. Shadowsia, jotka kuvailevat levyn olevan musiikillisesti todella monipuolinen ja menevän lyriikoiden osalta syvemmälle kuin koskaan aiemmin bändin historiassa.
”[Levy] vaihtuu progressiivisesta, zappamaisesta kamasta yhtäkkiä funkiksi ja Daft Punkiksi ja siitä eteenpäin tyyliin Frank Sinatraksi ja Ihmemaa Oziksi”, solisti Shadows toteaa.
”Se on myös tunnepuolelta paljon enemmän. Jokaisen elämässä tulee tilanteita, jotka ovat kunnon shokkeja koko systeemille. Niitä hetkiä, kun ihminen alkaa pohtia, mitä se oikeasti tarkoittaa, jos lakkaan olemasta – niin tulee käymään jokaiselle ja kun sen tajuaa ja se osuu sydämeen, se lamauttaa.”
Laulaja ja kitaristi kertovat saaneensa eksistentialistisiin, syvällisiin asioihin pureutumiseen apuja ja inspiraatiota psykedeeleistä, tarkemmin ottaen 5-metoksidimetyylitryptamiinista, jonka vaikutuksen kuvataan muistuttavan kuolemanrajakokemusta.
”Käytimme paljon päihteitä – hyviä sellaisia! Lapset, älkää käyttäkö huumeita, mutta jos käytätte, niin käyttäkää hyvänlaisia” kitaristi Gates nauraa.
”Eikä siinä ollut kyse musiikista vaan yksinkertaisesti itsensä tai vastauksen löytämisestä. Olen siitä todella kiitollinen enkä pysty kuvittelemaan elämää ilman, että olisin kokenut sen. En halua lähteä täältä ilman, että olen saanut kokea ja nähdä sen kaiken. Olen totta kai nuorempana käyttänyt juttuja viihdetarkoituksessa, mutta en koskaan mitään siinä mielessä, että ’Nyt mennään syvälle. Se tulee olemaan pelottavaa ja tulet kohtaamaan itsesi'”, lisää Shadows.
Mitä laulaja sitten oppi kokemuksistaan?
”Arkiset asiat ovat itse asiassa elämän palkinto. Kyse on matkasta, sillä päätepiste on kaikille sama. Ja se piste pelottaa meitä eniten. Mutta jos pystyt nauttimaan ajasta lastesi ja vanhempiesi kanssa, jopa silloin kun he ärsyttävät… Ne ovat asioita, joihin voit vaikuttaa ja jotka tekevät elämästä paljon nautittavampaa”, Shadows pohtii.
”Paskoja asioita tulee tapahtumaan. Tulee hetki, jolloin menetät kaikki ne, joita rakastat – jos elät tarpeeksi pitkään – tai kuolet itse. Siinä vaihtoehdot. Siihen täytyy valmistautua ja tietää, mitä se tarkoittaa.”
Life Is but a Dream… -levyltä on julkaistu ennakkomaistiaisina tähän mennessä kaksi singleä, Nobody ja We Love You.