Kolumni: Pakarat vipuvartena

Kirjoittaja on kriitikko eli epäonnistunut muusikko, influensseri ja twerkkaaja.

Tinze.

Pakarat. Siis sellaiset, joita kuvaamaan Apenniinien niemimaalla keksittiin ennen ajanlaskun alkua termi gluteus maximus. Pyöreät, kiinteät, ruskettuneet, elinvoimaa huokuvat kummut, jotka nielaisevat väliinsä vaatekappaleet, joiden jo lähtökohdiltaan epäonniseksi funktioksi on määritelty niiden nimenomaisten pakaroiden verhoaminen. 

Ne täyttävät ruudun ja anastavat täten huomion sukupuoleen tai seksuaaliseen orientaatioon katsomatta. Takapuolen omistajan hieman nasaali ääni kertoo reippaasti naurahtaen: ”2020, Tinze! Mä toin Teflarit messiin, let’s go!” 

Seuraa kolme ja puoli minuuttia bileräppiä perseen kiertoradalta. Äänessä ovat aivan muut tahot kuin itse Tinze, jonka avuja kuitenkin vuolaasti lähikuvin seurataan. 

Tinze on Tia-Maria Sokka, Universalille kiinnitetty artisti. Hän on twerk-tanssija, joka ei kirjoita kappaleitaan, soita hanuriaan lukuun ottamatta yhtäkään instrumenttia tai laula biiseillään. Tämä ei ole mikään kohupaljastus, vaan ennalta rehdisti tiedotettua. 

Kuviohan sotii kaikkea aitoa, mitä musiikissa vaalimme, vastaan. Ja senpä vuoksi se on myös ah, niin ihanaa. 

”Tavoitteena on tehdä hyvää, tanssittavaa musiikkia. Jos Tinze saa artistiystäviensä kanssa bileet aikaiseksi, olemme onnistuneet”, Alexander Stubbin ja Duracell-pupun rakkauslapsi, Universalin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen kommentoi. 

Referoituna homman nimi on se, että Tinze fiilistelee tuottajien tekemää musaa, kertoo mikä resonoi, kenet haluaisi siihen laulamaan ja mistä aiheesta. Ja ei muuta kuin let’s go. 

En varmasti ole ainoa musiikin ystävä, joka jättäisi päivätyönsä silmiä räpäyttämättä vastaavan pestin vuoksi. Kukapa meistä vuosikaudet musiikkia kuunnelleista ja tuhansia levyjä kolunneista ei tietäisi, miltä hyvä kappale kuulostaa. Nyt tarjolla on avaimet käteen -tyyppinen ratkaisu täydellisen albumin luomiseen, sen kuin nyökyttelee studion nahkasohvalla viinilasi kädessä ja tykittelee tekstarilla oikean henkilön soittamaan oikeaa sooloa. 

Tässähän ravistellaan luomisprosessin rakenteita! Ajatuksen tasolla meno on juuri niin coolia kuin Probotin videolla: Lemmy bassossa, Wino kitarassa, 66 vaihtoehtomallia twerkkailemassa. Tai jos osien summailu kauhistuttaa, voi aina koutsata suosikkibändiään korjaamaan kurssiaan: vähemmän Apex Predatoria, enemmän Scumia. 

Artistit ottaisivat varmasti kutsun vastaan mieluusti. Kukapa meritoitunut muusikko ei tahtoisi taipua toistaitoisen hyräilyn mallintajaksi. Minkälainen konkaribändi ei muka tohtisi tuijottaa silmiin sitä faktaa, että eka demo oli oikeasti paras. 

Toisin kuin sinulla tai minulla, Tinzellä on vipuvartta uskotella artisteille, että homma kannattaa. Hänellä on esimerkiksi Instagramissa 295 000 seuraajaa, siis tuplaten kuin Nightwishillä. On todennäköistä, että hänen nimissään olevalle biisille altistuu kesän mittaan se paatuneinkin powerviolence-fanaatikko heti bunkkerista poistuttuaan. 

Elämme kovia aikoja. Korona on vienyt keikkailevien artistien leivän, levy-yhtiöiden tiedotteiden otsikot alkavat muistuttaa clickbaiteja ja influensserit saavat promolevyjä, joiden saatteissa kerrotaan, mikä vinyyli on. Alan epätoivo saa kouriintuntuvia piirteitä. Ymmärrän, että houkutus lähteä moisiin pajatsontyhjennykseen tähtääviin projekteihin on suuri. Lopputulos muistuttaa kuitenkin todennäköisesti sitä asiaa, joka lopulta tulee niiden pakaroiden välistä.

Julkaistu Infernossa 6/2020.