Korn-nokkamies sairastui koronaan, kiertuesuunnitelmat menivät uusiksi – ”Tärkeintä on taata kaikkien turvallisuus”

Yhtye ehtii soittaa kourallisen keikkoja ennen Jonathan Davisin sairastumista.

17.08.2021

Nu metal -suuruus Korn lähti kuluvan kuun alussa pitkästä aikaa tien päälle. 5. elokuuta alkanutta Pohjois-Amerikan-kiertuetta ehti kulua kuuden keikan verran, kun yhtye joutui perumaan viime lauantain (14.8.) keikkansa aivan viime hetkellä. Nyt yhtye tiedottaa siirtävänsä tulevia esiintymisiä laulaja Jonathan Davisin koronatartunnan vuoksi.

”Lauantaina saimme ikävän uutisen, että Jonathanin koronatesti oli positiivinen ja oli sanomattakin selvää, että jouduimme lykkäämään illan keikkaa viime minuuteilla. Tämän vuoksi joudumme myös aikatauluttamaan uudelleen muutamia tulevia keikkojamme. Kuten aina tärkeintä on taata kaikkien turvallisuus, joten muuta vaihtoehtoa ei ole”, yhtye tiedottaa.

”Jonathanin mieli on kuitenkin korkealla ja hän lepää ja toipuu nyt. Olemme tilanteeseen yhtä pettyneitä kuin tekin, mutta selviämme tästä ja olemme pian taas täydessä iskussa. Kiitos kaikille tuesta ja rakkaudesta!”

Korn kiertää parhaillaan ilman alkuperäisbasisti Fieldya, joka jäi sivuun henkilökohtaisista syistä. Fieldyn tuuraajaksi napattiin Suicidal Tendenciesin Roberto ”Ra” Díaz.

Lisää luettavaa