”Koska olen tatuoitu pitkätukka, olemus määritti roolejani etenkin alkuvaiheessa” – haastattelussa metallibändien keulilta näyttelijänhommiin harpannut Ari Nieminen

Useammassa suomimetallibändissä esiintymiskokemusta hankkinut Ari Nieminen on nykyään tv:stä ja elokuvista tuttu näyttelijä.

Ari Nieminen elokuvassa Armon tie (2017).

Bändin keulilla laulaminen on lähestulkoon roolin vetämistä. Moni laulaja on kertonut olevansa yleisön edessä mylviessään ihan eri hahmo kuin siviilielämässään. 

Joskus laulaja alkaa näytellä kirjaimellisesti, mistä Suomen metallipiireistäkin löytyy esimerkki: aiemmin Dauntlessissa ja Hanging Gardenissa laulanut, myöhemmin Whorionissa äänijänteitään kurittanut Ari Nieminen. 

– Kaikki lähti siitä, kun innostuin Whorioniin liittymisen aikoihin videoiden editoinnista ja animoinnista. Perustin oman firmankin, Visual Cortex Filmsin. Siitä tuli ajatus, josko pärjäisin ohjauksen lisäksi myös kameran toisella puolella. 

– Aloin hakea systemaattisesti avustajan rooleja ja rupesin saamaan monia pieniä osia tv-sarjoista ja elokuvista. Mainoksissa käytetään myös usein amatöörinäyttelijöitä, ja niitä rooleja olen tehnyt paljon. Aloin itseopiskella näyttelemistä kirjallisuuden, havainnoinnin ja kurssien kautta. 

Jopa Suomen kokoisessa maassa voi olla vaikeaa lyödä läpi näyttelijänä. 

– Suomalaisiin elokuviin roolitetaan ensisijaisesti ammattinäyttelijöitä tai ihmisiä, joilla on markkina-arvoa jonkin muun esiintymiskokemuksen johdosta. Niin sen pitää lähtökohtaisesti mennäkin, vaikka elokuvaskeneä seuraavaa samat naamat saattaa alkaa puuduttaa. Tämä on TEAK-paperittomille näyttelijöille selkeä este, mutta uskon, että tarpeeksi duunia tekemällä näkee lopulta, miten pitkälle voi päästä. 

Nieminen kertoo näyttelemisen olleen jo tähän asti palkitsevaa ja sisältäneen ikimuistoisia kokemuksia. 

Nieminen tulevassa kauhuelokuvassa Backwood Madness.

– Palkitsevinta on huomata oma kehitys. Pidän heittäytymisestä. Ja kukapa ei haluaisi joskus olla joku aivan muu? Lopulta sitä laittaa omaa itseään rooleihin, varsinkin näin amatöörinä. Teatteriakin kokeilin. Se oli avartava kokemus, koska reploja on älytön määrä eikä mokia voi editoida pois.

– Irlantilainen elokuva The Priest oli jo pelkkänä matkana elämys, ja olihan se ensimmäinen roolini Suomen ulkopuolella. Päärooli lyhytelokuvassa Armon tie on varmasti yksi parhaiten onnistuneista rooleistani, ja on ollut kiva nähdä, että leffa on otettu festareille ympäri maailmaa.

– Koska metalli on edelleen lähellä sydäntäni, mainittakoon, että hauskin rooli tähän mennessä on ollut pääosa Ensiferumin Way of the Warrior -videolla. Sai saunoa, olla vihainen kunkku ja juoda olutta! Seuraava roolini on ”korpikauhuelokuvassa” nimeltä Backwood Madness. Elokuva on nyt jälkituotannossa.

Toistaiseksi metallipiirit eivät ole tyrmänneet vaikkapa Salatuissa elämissä esiintymistä, eikä metallilaulajan urasta ole puolestaan ollut haittaa näyttelijäntontilla.

– En koe, että toinen olisi haitannut toista. Ei tässä olla niin vakavissaan vedetty. Totta kai tuo Salkkari-rooli sai paljon huomiota, mutten kokenut sen olleen negatiivista. Koska olen tatuoitu pitkätukka, olemus määritti roolejani etenkin alkuvaiheessa. Tarjottiin motoristin tai transun osia. Tässä on tapahtunut kuitenkin muutos. Nykyään teen rooleja perheenisästä rikolliseen. On ollut kiva huomata, että pystyn mukautumaan roolin mukaan myös ulkoisesti.

Näyttelijäntyö ja metallilaulajan roolin vetäminen eivät ole lopulta niin kaukana toisistaan kuin voisi kuvitella. 

– Uskon bändiuran auttaneen näyttelijänuralla. Kyllä se vaikuttaa, kun on esiintynyt 15 vuotta lavoilla ja videoilla. Itse esiintyminen ei oikeastaan jännitä kuin terveellä tavalla. Hanging Gardenissa vedettiin hyvinkin teatraalisesti, Whorionissa taas loin hahmoni kehittämällä sen kaasunaamarista, maalista ja sotilaan varusteliivistä. Dauntlessissa mentiin melkein grungemeiningillä, oltiin ihan omia itsejämme. 

– Milloin oli moottorisaha lavalla tai muovipussi jonkun päässä. Tuskassa vedin kesken keikan exäni mutsin yöpuvun päälle ja näytin ihmismansikalta. Musiikki edellä mentiin aina, mutta muuten aivan kieli poskessa. 

Tulevaisuuden suhteen Nieminen on avoin sekä näyttelijän-että muusikonhommien suhteen. Hän toteaa silti täysiverisen bänditoiminnan olevan taakse jäänyttä elämää. 

– Näytteleminen ja ohjaaminen on minulle sivutoimista työtä. Toivon tietenkin, että saisin tehdä kiinnostavia rooleja ja kehittyisin niiden myötä jatkossakin. Olen onnellinen jo tähän tilanteeseen. Voin toteutua elämässä niin eri tavoilla. Teen kotistudiossa erilaisia biittejä ja biisejä. Lopputulos on varmaan jotain metallin, räpin ja konemusan väliltä. Pääasia, että uutta luodaan, oli taiteen muoto mikä vaan. 

Julkaistu Infernossa 4/2018.