Kumarrus musiikille – haastattelussa Standing Ovation

Kotimaisen Standing Ovationin kakkoslevy on hurjapäinen ja vaihteleva eepos, jonka monipuolisuus tuntuu haastavan kaikki progressiivisen metallin kirjoittamattomat säännöt.

Musiikissanne tapahtuu paljon. Eikö suoraviivaisten ja ytimekkäiden biisien teko ole teille tarpeeksi haasteellista?

– Materiaali on itse asiassa hieman suoristunut, mutta musiikissa pitää olla mielenkiintoa ylläpitäviä koukkuja ja jippoja. Toki haluamme haastaa sekä kuulijaa että itseämme, mutta liikasuorittamiseen emme sorru. Hyvien kappaleiden ehdoilla mennään, laulaja Jouni Partanen vakuuttelee.

– Monimuotoisuus tulee varmasti myös siitä, että kaikilla on hieman erilainen musiikillinen tausta. Omissa levysoittimissa kestävät aikaa myös monisyisemmät ja täytettä sisältävät levyt, ja niihin palatessa löytää usein ilokseen uusia asioita.

Kuinka kuvailisitte musiikkianne kuurolle?

– Kuurotkin ovat varmasti katselleet seikkailuelokuvia, joten siitä lähtisin – kyseessä on tarina, jossa on otteessaan pitävä draamankaari juonenkäänteineen. Pääosien esittäjät ovat tosin kujalta repäistyjä, Hollywood-charmia tai kiiltokuvapoikia meistä ei saa tekemälläkään.

– Jos elettäisiin vielä 1960-lukua, voisin ehkä ehdottaa kolmekirjaimista tajunnanlaajentajaa ja kehottaa hyppäämään vuoristoradan vietäväksi. Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa ei tosin ole sitä mitä haetaan, pikemminkin Tim Burtonin Beetlejuice-tyyliset maailmat.

Minkä uuden levyn biisin toivoisitte aiheuttavan yleisössä ne kaikkein raikuvimmat suosionosoitukset, ja miksi?

– Nimemme syntyi kumarruksesta musiikkia kohti. Suosionosoitukset osoitetaan juuri musiikille itselleen, sen olemassaololle. Olemme vain nöyriä musikantteja, jotka musiikki on löytänyt ja tehnyt elämästämme rikkaampaa.

– Biisejä tehdessä ei lähdetä hakemaan hittejä, vaan kappaleet kumpuavat tajunnan virrasta. Meillä jokaisella on varmasti oma mielipiteensä, mutta itse liputtaisin Fool’s Parade -kappaletta. Se on yksi teatraalinen lyhytelokuva elokuvan sisällä.