Kuolemanlaakso- ja Royal Lips -muusikot pistivät dream pop -yhtyeen pystyyn – Her Shadow yhdistelee koukkuja lynchiaanisiin käänteisiin

Fifth Season on ensimmäinen näyte tulevalta The Ghost Love Chronicles -debyytiltä.

02.09.2022

Kuolemanlaaksosta tuttu Markus Laakso ja Royal Lipsin Tomi Henttunen päättivät yhdistää voimansa ja tehdä musiikkia, joka on hyvinkin kaukana siitä, mistä kaksikko on aiemmin tullut tutuksi.

Her Shadow on dream pop -yhtye, jossa Twin Peaks kohtaa Lana Del Reyn ja Ennio Morriconen. Yhtyeen eteerisessä äänimaisemassa on siis utuisia melodioita, taivaita koskettavia koukkuja ja lynchiaanisia käänteitä.

Her Shadow’n kokoonpanoon saatiin täydennystä Laakson ja Henttusen bänditovereista: laulajaksi valikoitui Anna Carolina (Royal Lips) ja rumpuihin Toni Ronkainen (Kuolemanlaakso). 11. marraskuuta Svart Recordsin kautta julkaistava The Ghost Love Chronicles -debyyttipitkäsoiton on tuottanut Hentunen, miksannut Sampsa Väätäinen (Ismo Alanko, Neøv) ja masteroinnut Jaime Gomez Arellano (Ghost, Paradise Lost, Opeth).

Ensimmäisenä maistiaisena levyltä on tänään julkaistu single Fifth Season, jonka kylkeen tehdyn, Lasse Hartikaisen ohjaaman film noir -henkisen videon voit katsoa tuosta alta.

Lisää luettavaa