”Kyllä paska on paskaa, vaikka voissa paistaisi!” – haastattelussa Spikefarm-lafkaa aikoinaan pyörittänyt Sami Tenetz

Kaksikymmentä vuotta sitten suomalaisen metallin valtavirtaa hallitsi Spinefarm, maanalaisia uomia Spikefarm. Jälkimmäisen pomomies Sami Tenetz muistelee vuolaita aikoja.

Islantilainen Sólstafir vauhditti uraansa kotimaisella Spikefarm-lafkalla.
Kuva: Björn Árnason

Samoihin aikoihin, kun Inferno sai vuonna 2001 alkunsa, Spinefarm Records oli se suomalainen metallilafka, joka julkaisi Nightwishin, Children of Bodomin ja Sonata Arctican, tulevien suomalaisten metallin suurnimien, klassikkolevyjä. 

Spinefarmin keskityttyä näihin tuttavallisempiin bändeihin sen vuonna 1999 perustettu alalafka Spikefarm antoi julkaisuväylän suomalaiselle ja myöhemmin myös ulkomaiselle underground-metallille. 

Kuulostavatko nimet kuten Moonsorrow, Finntroll, Kalmah, Ajattara, Shape of Despair, Sólstafir ja Reverend Bizarre tutuilta? Kaikki nämä pohjoisen metallin kivijalkoihin kuuluvat yhtyeet julkaisivat alkuaikoinaan levyjä Spikefarmin kautta ja edustivat kokonaan uuden suomalaisen metallin aallon pioneerijoukkoa. 

Spikefarmin ensimmäiset Naula-merkityt julkaisut näkivät päivänvalon vuosituhannen taitteessa. 

– Olihan niitä julkaisukanavia ug-metallille tuolloin muitakin, mutta monet niistä eivät olleet kovin ammattimaisia ja pyörivät alan harrastajien toimesta, aikoinaan Spikefarmia kipparoinut Sami Tenetz muistelee. 

– Suomen ug-metallin tila on ollut aina vahva, koska alan harrastajia ja asialle vihkiytyneitä löytyy niin paljon. Suuressa määrässä oli toki parikymmentä vuotta sitten myös paljon skeidaa, mutta jostain oli aloitettava. 

– Vanha Spinefarmin mainoslausehan kuului: ”Paskimmillaankin hevi on parasta!” Ei se ihan noin mennyt. Eikä mene. Kyllä se paska on paskaa, vaikka voissa paistaisi! 

Yhteisöllisyys oli Tenetzin mukaan avainasemassa, kun Spikefarmia perustettiin. Ug-levyjä lähdettiin julkaisemaan realistisin odotuksin. 

– Se ei ollut oikeastaan kovin hankalaa. Olin ollut sen verran monta vuotta skenessä, että kontaktit olivat helposti saatavilla. Olin myös julkaissut oman bändini [Thy Serpentin] kanssa Spinellä levyjä, joten tunsin firman tavan toimia. 

– Jos bändillä ei ollut paljon näyttöjä, levyt pyrittiin tekemään viisaasti siten, että jos myyntejä ei tule, niin ainakaan niistä ei tule juuri firmalle taloudellista tappiotakaan. Oli bändejä, joiden varaan laskin aika paljon, ja kyllä ne samaiset bändit sieltä nousivat ja ovat päässeet sittemmin eteenpäin. Osa bändeistä myi hyvinkin, mutta kyllä siellä hutejakin oli. 

Tenetzin mukaan suomalaisessa metallissa on riittänyt jo vuosikymmeniä paljon bändejä. Jo Spikefarm-aikoina sai erotella parhaat hyvästä joukosta. 

– Ylitarjontaa on ollut aina, mikä on toisaalta ihan positiivinen ongelma, Tenetz sanoo. 

– Peräänkuulutin jo tuolloin hieman lisää itsekritiikkiä bändeille ja malttia lafkoille. Fyysisiä demoja tuli aikoinaan paljon ja ne kyllä kuunneltiin, mutta kaikille ei ikävä kyllä kerinnyt vastata. 

– Spikefarmin kautta tuli ulos yli sata levyä, ja aika lailla kaikki ne levyt ja bändit, jotka ansaitsivat sen, nousivat isommiksi nimiksi ajan kanssa. 

Niin sanottu hevibuumi alkoi ja päättyi jo toissa vuosikymmenellä, eräänlaisena kliimaksinanaan Lordin Euroviisu-voitto vuonna 2006, mutta suomalainen metalli on jatkanut vahvaa kulkuaan. Suomessa julkaistaan nytkin vahvaa laatua sekä metallin valtavirrassa että undergroundissa. 

– Kaiken kansan ilmiöt kuten Lordi, Teräsbetoni ja Trio Niskalaukaus ovat ehkä ohi, mutta muuten on selvää, että varsinkin suomalaisessa black metalissa tapahtuu koko ajan ja paljon. Suomi-black on maailmalla todella arvostettua, koska sen taso on vaan niin kova. Joukosta löytyy sekä laatua että määrää, Tenetz toteaa. 

– Kotimaisella metallilla on mennyt ihan hyvin siitä lähtien, kun olen sitä aktiivisesti kuunnellut, 80-luvun puolivälistä lähtien. Tyylejä ja genrejä on kylläkin tullut jokaisella uudella vuosikymmenellä aika paljon lisää. 

Levymyynnit ovat ehkä laskeneet isossa kuvassa, mutta Tenetz kertoo ug-metallin tilanteen pysyneen monin tavoin muuttumattomana Spikefarmin perustamisesta lähtien. 

– Monesta pikkulafkasta, jotka vasta aloittelivat samoihin aikoihin tai aiemmin kuin Spikefarm, on kasvanut tähän päivään mennessä merkittäviä ja ammattimaisia alan tekijöitä. 

– Asiat, toimintatavat ja musiikin julkaiseminen ovat ehkä hieman muuttaneet muotoaan vuosien mittaan. Vaikkei faksia enää käytetäkään, ug-tasolla lafkan pystyttäminen tai sellaisen pyörittäminen ei ole loppupeleissä silti kovinkaan erilaista parinkymmenen vuoden takaiseen verrattuna.

Julkaistu Infernossa 8/2021.