Lemmy, Tom Araya, Iggy Pop ja Henry Rollins uuden fiktioelokuvan sankareina ja pahiksina

04.08.2015

Gutterdämmerung on belgialaisruotsalaisen Björn Tagemosen ohjaama mykkäelokuva, jonka näyttelijäkaarti on ansioitunut paremmin äänitaiteen parissa.

Motörheadin Lemmy Kilmister nähdään hulluna kenraalina, joka johtaa taistelujoukkoja kahden naispääosan välisessä taistelussa. Slayerin Tom Arayan kerrotaan olevan pimeyden lähettiläs, joka tuo valoa elokuvaan sytyttämällä valkokankaan liekkeihin.

Iggy Pop katselee säälimättömän enkelin roolissaan puolestaan kuinka koko maailma palaa. Henry Rollins hallitsee ja manipuloi muita omiin pahoihin tarkoituksiinsa. Eagles of Death Metalin Jesse Hughes näyttelee palkkionmetsästäjää, joka tappaa rahasta ja moralisoi muita. Diskon kuningatar Grace Jones on arkkivihollinen, joka valaa kauhua edellä mainittuihin paskiaisiin.

Näyttelijäkaartista on vielä julkistamatta kuusi nimeä. Niitä paljastellaan toistaiseksi vahvistamattoman ensi-illan lähestyessä. Mikäli tämä kuulostaa sellaiselta elokuvalta, jonka tahtoisit nähdä, kärryillä pysynee leffan somesivuja seuraamalla.

Lisää luettavaa