“Maku yllättää takavasemmalta kuin basisti Virtasen öiset puhelut” – testissä Diablo-olut

Rumpali Heikki Malmberg ja basisti Aadolf Virtanen laaduntestaushommissa.
Kuva: Tuija Ollila

Tamperelainen laulu- ja soitinyhtye Diablo liittyi tänä vuonna niiden (metalli)orkestereiden joukkoon, joita voi esiintymislavan ja levylautasen lisäksi nauttia myös pullosta – kiitos Pyynikin käsityöläispanimon.

Yhtyeen tuoreimman Silvër Horizon -albumin (2015) yhdeksättä kappaletta nimellään imitoiva Corium Black on kaikkinensa rehti ja jämäkkä perus-stout. Tämä tumma pintahiivaolut on yhtä aikaa sopivan katkera ja mukavan paahteisuutensa ansiosta jokseenkin täyteläinen. Jopa siinä määrin, että startissa hiukan puskista hyökkäävä maku jää kierimään suuhun pitkäksi aikaa – ihan jo ensimmäisellä huikalla.

Testissä Corium Blackiä tuli maiskuteltua naudan lehtipihvin ja valkosipulipikkelssin kyytipoikana. Erittäin stemmaava yhdistelmä, joskin pippuripihvi olisi antanut vielä täydellisemmän mätsin.

Edellä mainittu virallinen sepustus on amatööritason olutharrastajan muistikirjasta.

Todellisuudessahan homma meni niin, että kietaisin ruuan ja saunan päälle vielä toisen Corium Blackin ja läksin katsomaan Diablo-basisti Aadolf Virtasen seuraksi Udo Dirkschneiderin Accept-keikkaa Jyväskylän Lutakkoon. Täytyy todeta, että hevimörököllittelypainotteisen ehtoon avajaisena Corium Black ei ole lainkaan hassumpi kaveri.

Näistä, pikkuhiljaa jo trendiksi muodostuneista bändioluista Iron Maidenin Trooper-alea ei lyö laudalta edelleenkään mikään. Vertailun nimissä esimerkiksi Motörheadin Bastards-lagerilla ei sen sijaan tee yhtään mitään. Ja viimeksi vastaavassa tilanteessa nauttimastani, kuopiolaisen Verjnuarmu-yhtyeen savuportterista jäi lähinnä väljähtynyt ja vittumainen maku. Olisi sittenkin pitänyt hommata muikkukukkoa.

Corium Black sen sijaan on kuin innoittajansa musiikki. Äkkiväärää ja tuhtia, rehellistä ja jämäkkää.

Maku yllättää takavasemmalta vähän niin kuin basisti Virtasen kännipuhelut keskellä viikonloppuyötä. Yhteistä on myös se, että molemmissa mennään suoraan asiaan turhia selittelemättä. Diablo-stoutin humalapitoisuus sen sijaan harvemmin pärjää itse soittajalle. Tosin jos näin tuhdilla ja maltaisella juomalla aikoo kännit vetää, niin saattaa olla, että seuraavana aamuna livettää.